perjantaina, tammikuuta 18, 2013

Arto Jokinen äänessä

Miestutkija Arto Jokinen: Naisilla on seksuaalinen itsemäärämisoikeus, joten heitä ei voi syyttää nirsoilusta

59 kommenttia:

  1. Huoltajariidat tukkivat käräjäsaleja edelleen - veronmaksajille miljoonalasku

    ...
    Vuosittain noin 2000 huoltajuuskiistaa päätyy käräjille. Noin viidesosa niistä kestää valituksineen ja uusintakäsittelyineen yli kuusi vuotta. Kun yksi päätös on saatu, lähdetään hakemaan muutosta, joka taas kestää vuosikausia. Nettipalstoilla kerrotaan tapauksista, joissa lapsi ennättää jo täysi-ikäiseksi ennen prosessin päätymistä.
    ...
    Huoltajuuskiistassa jo alkuun pääseminen kestää, sillä sosiaaliviranomaisen ensimmäinen lausunto kestää hyvinkin toista vuotta. Henkilöstöstä on kunnissa pulaa ja sosiaalityöntekijät ylikuormitettuja. Pitkittyminen kärjistää tilannetta.

    – Tehdään rikosilmoituksia puolin toisin. Syntyy hankalia tilanteita, väkivaltaa, tulee lähestymiskieltoja, eli pitkittyminen poikii monenlaisia ongelmatilanteita, kertoo Mäntynen.
    ...
    Viisi vuotta kestävä prosessi maksaa 50 000 - 100 000 euroa, vuositasolla puhutaan miljoonista euroista. Tavallisimmillaan yksi huoltoriidan oikeuslaitoskäsittely maksaa 3500-5500 euroa, sosiaalityö 3000-5000 euroa, lisäksi tulevat asianajajien kulut, erilaiset lausunnot, perheneuvolakäynnit, poliisin työ ja mahdolliset sairaslomat.
    ...

    VastaaPoista
  2. Käytin miehenä itsemääräämisoikeuttani kieltäytymällä ostamasta "thai-hierojalta" seksiä, vaikka tämä yritti sinnikkäästi suostutella ja kysyi, miksen halua.

    Miehelläkin on oikeus päättää, kenelle lompsaansa raottaa.

    VastaaPoista
  3. ”Kun makasi kuralätäkössä ja päälläni hyppi kaksi poikaa, tapahtui niin sanottu dissosiaatio. Siinä ikään kuin siirryin pois ja suljin kivun kokemuksen. Jos tällaiset tilanteet toistuvat, se on täysin tuhoava kokemus. Ihminen hajoaa henkisesti pirstaleiksi.”

    Jan Guilloun omaelämäkerrallinen teos 'Pahuus' valottaa tuota aihepiiriä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisesti tuossa Koulusurmat: Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja -jutussa annettiin niin paljon vihjeitä "Laurin" taustoista - mielestäni hieman tarpeettomankin paljon - että niiden perusteella varmaan hänet riittävän hyvin tuntevat henkilöt pystyvät tunnistamaan, että kenestä on kyse. Vihjeiden perusteella en pitäisi mahdottomana, että täysin sivullisetkin pystyisivät tekemään ainakin valistuneita arvauksia, koska jutussa mainittiin kyseessä olevan alansa huippuja, jota lehdetkin siteeraavat.

    VastaaPoista
  5. jokisella profeministin häikäisevä logiikka

    VastaaPoista
  6. "Jep, eikös tuossa väitteessä "Naisilla on seksuaalinen itsemäärämisoikeus, joten heitä ei voi syyttää nirsoilusta" ole saatu asia juuri päin vastoin. Silloin kun seksuaalinen itsemääräämisoikeutta ei ole, niin nirsoilu ei ole mahdollista"

    Niinpä.

    VastaaPoista
  7. Miestutkija? Mistä Arto Jokinen on tämän tittelin keksinyt? Montako kansaivälistä vertaisarvioitua artikkelia Artolla on? (Naistutkimuksen kaverilehtien artikkeleita ei lasketa.) Netistä ei löydy julkaisuluetteloa tai CV:tä.

    VastaaPoista
  8. Vasemmisto on muuttunut lopullisesti jossain keinotodellisuudessa eläväksi amebaksi. Ne suunnittelevat systeemejä, jotka ovat vailla ymmärrystä ihmisen biologiasta ja geeniperimästä ja ennenkaikkea lajin lisääntymis strategioista. Luetaan jossain keinotodellisuudessa leijailevia sivistyssanoja ja uusia keinokäsitteitä luovia tutkijoita ja tehdään tutkimuksia, joissa tulokset suunnitellaan vastaamaan tätä keksittyä uutta tiedostavaa rakenelmaa. Ei ihme, että vasemmiston rakentamat systeemit eivät toimi eivätkä kestä.

    Paska homma, että todellisuudessa elävät veronmaksajat joutuvat yhä enenevissä määrin kustantamaan näiden tyhjien tyhjän höpöttäjien rahastuksen yhteisestä kassasta.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Anonyymi: Naisten osuus armeijaan hakeutuneista kasvanut

      ts.fi: Yleinen asevelvollisuus lakkautettiin Ruotsissa heinäkuussa 2010. Palvelus korvattiin vapaaehtoisella peruskoulutuksella.

      Uudistuksen jälkeen naisten osuus armeijaan hakeutuvista on kasvanut. Uuden peruskoulutuksen aloittaneista naisten osuus on ollut 15–20 prosenttia. Asevelvollisuuden aikaan osuus oli noin yhdeksän prosenttia.


      Totta kai. Naisethan oli arvattavasti koko ajan vapaaehtoisia. Uudistuksen jälkeen armeijaan menevät miehet ovat vapaaehtoisia, joten tietysti naisten osuus kasvaa.


      Veikkaan siis että Ruotsissakin "yleinen" asevelvollisuus ei ollut yleinen vaan koski vain miehiä. Jos olen väärässä, niin joku varmaankin korjaa.

      / Kari Hurtta

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Anonyymi: Avoin kirje Henry Laasaselle

      Tämä siis on Jiri Nieminen.

      Aiemmin oli:
      Anonyymi: Avoin kirje Henry Laasaselle

      Tämä taasen oli Leif Allan Kivi.

      Henry Laasanen on kovasti suosittu, kun hänelle kirjoitetaan näin kovasti avoimia kirjeitä.

      Onko tämä joku villitys?

      / Kari Hurtta

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Kenties jatkossa voisi olla raiskaus myös, jos nainen hakee eroa ja mies on suostunut avioliittoon ja seksiin sillä ajatuksella, että avioliitto kestää elämän loppuun saakka. Tällöin nainen on raiskannut miehen.

    VastaaPoista
  13. Lapsille hyötyä avioerosta???

    Divorce And Children: 30 Ways Readers Say Their Children Benefited From Divorce

    Mahtaako olla vai nähdäänkö taas itse aiheutettujen ongelmien valkopesua???

    VastaaPoista

  14. Tottakai miehet ovat kiinnostavampia ihmisiä, kuin naiset.

    Miten naiset yleensä ilmaisevat ihmisyyttään? Miten naiset vievät ihmiskuntaa eteenpäin? Mitä tunnettuja naisvisionäärejä, keksijöitä ja fyysikkoja historia tuntee? Entäs naisten arkkitehtuuriset saavutukset ja rakennelmat?

    Mitä teknisiä laitteita naiset ovat suunnitelleet, jotka ovat mullistaneet ihmisten arkielämää?

    Naisen ei TARVITSE olla millään muotoa mielenkiintoinen, koska hänellä on seksuaalista valtaa muutenkin. Hänellä on lisäksi sosiaalista valtaa silloinkin, kun seksuaalista ei juuri enää ole. Naisella on lasilattiat ja tukijärjestöt ja feminismit ja kommunismit ja kaikenmaailman muut ismit tukemassa häntä joka puolelta, ettei hän vaan kellahda omien ideoidensa painosta.

    Kuinka tällainen, norsunluutornissa elävä haaska voi mitään mielenkiintoisuutta tai edes luonnetta kehittää? Kukaan ei koskaan säti, hauku tai solvaa (koska se olisi hirveää patriarkaalista sortoa ja sovinismia), kukaan ei kerro totuutta naisen typeryydestä tai kana-aivoisista päähänpistoista (koska muuten ei tule römpsää, ja muutenkin vähintään sosiaaliset sanktiot ovat tuntuvat), nainen ei joudu kohtaamaan edes pientä promillen murto-osan häivähdystä siitä vaivasta, ongelmavyyhdestä, väkivallasta, kauhusta ja tuskaisuudesta, jolla miehen elämää sarjatulitetaan jatkuvalla syötöllä syntymästä hautaan.

    Miten HEMMETISSÄ naiset edes VOISIVAT olla millään muotoa mielenkiintoisia tällaisessa tilanteessa?

    Jos tilanne olisi sukupuolten suhteen päinvastoin, silloin naiset olisivat mielenkiintoisempia, eikä miehistä löytyisi kovin paljon mielenkiintoisuutta. Mutta olen valmis lyömään vetoa, että luonteiden erilaisuudesta johtuen, miehet olisivat silti mielenkiintoisempia, kuin naiset nykytilanteessa.

    Sitten pitääkin enää kysyä; kuka määrittää, mikä on "mielenkiintoista", ja kenen mieltä yritetään kiinteyttää?

    - Vortac

    VastaaPoista
  15. Ei kyse ole mielen kiinteyttämisestä, vaan mielen kiintymisestä, kiinnittymisestä riittävän KIINnostavaan asiaan.

    (Päätin olla tällä kertaa lyömättä Vortakkkia pahemmin.)

    VastaaPoista

  16. Oikeata tasa-arvoa edistävillä ja naisista totuuden kertovilla ihmisillä on sananvapaus, joten heitä ei voi syyttää siitä, että he syyttäisivät naisia nirsoudesta.

    Aivan yhtä järkevästi (tai ehkä jopa järkevämmin) sanottu, kuin se profeministiluuserin nolo ja omaan logiikkaansa kaatuva miesten kontrolliyritys, eli yritys määräillä sitä, että mistä ketäkin voi tai ei voi syyttää.

    - Vortac

    VastaaPoista
  17. Jännä, että nämä maailman himotuin poikamies -jutut paljastavat kylmästi sen, kuinka naisiin vetoaa ennen kaikkea miehen status, valta ja raha. Naisten perusluonne on siis perinjuurin lutkamainen, minkä vuoksi lutkamarssitkaan eivät juuri hämmästytä.

    VastaaPoista
  18. Tuosta HS: Isä tienaa 100 000 € vuodessa - perheen rahat eivät riitä -jutusta tuli mieleeni, että jos elintavat ovat sellaiset ettei tuollainenkaan palkka riitä, niin eipä ole ihme jos tulee melko hyvinkin tienaavien joukossa tulee näitä perhesurmia. Jos asunnon osto yms ylimitoitetaan siten, että hyvilläkään tuloilla ei tule kuin niukin naukin toimeen, tulee siitä hirveä stressi - ja sitten, jos tulee vähänkin vastoinkäymisiä työssä, asunnosta paljastuukin kallis remonttitarve yms - niin katastrofin avaimet onkin käsissä.

    VastaaPoista
  19. Tuli mieleen tuosta Intian jutusta, jossa katsottiin miehen raiskanneen naisen, kun mies olikin perunut avioliittolupauksen seksin jälkeen, niin eikö silloin pitäisi tuomita raiskauksesta ja petoksesta myös nainen, joka on esimrkiksi valehdellut käyttävänsä ehkäisyä, vaikka ei olekaan käyttänyt? Mieshän on antanut suostumuksensa seksiin tällöin sillä ehdolla, että naisen lupaus ehkäisyn käyttämisestä pitää paikkansa.

    Lisäksi tällaisessa tapauksessa pitäisi nainen velvoittaa maksamaan miehelle takaisin viivästyskorkoineen kaikki mahdolliset elatusmaksut. On käsittämätöntä, että näin ei tapahdu selvissä huijaustapauksissa - vaan vedotaan lapsen etuun yms. Kuitenkaan, lapsen edulla ei olisi mitään painoarvoa, jos nainen olisi esimerkiksi ottanut velkaa ja käyttänyt rahat vaatteisiinsa - tai vaikka lapsen ruokaan. Rahat vaaditytaisiin takaisin viimeistä senttiä myöten korkoineen. Tai jos miehellä on jo entuudestaan oma lapsi, niin eihän silloin elatusmaksujen maksaminen uuden naisen lapselle ole mitenkään miehen oman lapsen etujen mukaista, mutta siitä viis veisataan.

    VastaaPoista
  20. Popular midget elf gaining her dick sucked away as a result of santa's modest assistant in the center of any pub [url=http://www.xvideos.com/video1862406/two_wet_hot_sluts_long_to_get_fucked]Attractive hard girl threeway[/url] Redhead tart Misty May fiends for starters dick after another, obtained her own holes blocked and also jaws filled with semen , She gets nude and also trips a hard dick Look at blessed Robert Create get hold of drew by simply Cindy, Anita, Stefany and Leslie Taylor, he / she can take switches on his or her lips, cunts in addition to bottoms and also the young ladies end it together with... http://www.xvideos.com/video1900714/charlie_sexual_advertures_of_melanie_stone_bonus-scene Sexy Emo redhead teen is fucked rectal in the office through clientâ??azines big-dic , Pass up meadow sets from a environment friendly seats along with stinks and foot or so screws Male DaSilva inside a fetish packed sex arena

    VastaaPoista
  21. The following girl takes pleasure in so you can get hammered through great black color pricks and it is true they are really even bigger subsequently virtually all. [url=http://www.xvideos.com/video1858154/call_now_and_get_a_free_blowjob_]num0ea74bc259ebb6698557[/url] Redhead teen tramp obtains the woman attractive deal with fucked subsequently stretched bit of cunt ravaged by way of a substantial challenging penis. , kirra lynne teaseing with her big phat rear end Novice blonde windy becomes banged for the first time. Will become ecstatic using the language shower in addition to soaks up typically the positive tool. http://www.xvideos.com/video1877501/hot_babe_begging_for_a_cock Gabrielle strip , Really scorching naughty chicks finding that one and next has that has a blessed guy's dick to keep things interesting

    VastaaPoista
  22. Redhead Gena Marbled along with saggy gran tits along with a pierced dialect obtains the girl mouth area banged by using a significant tool [url=http://www.xvideos.com/video1641429/whos_the_big_porn_star_]Tera Pleasure cunt gyno gaping in clinic simply by aged medical professional[/url] Captivating ruskies tart with tanners wrinkles jackasses guy's youthful really hard tool then simply gets plowed challenging about it , Daisy gets creampied Sexy dwelling lover give her boss the most beneficial bonk from his own everyday life along with her body fat muff operating on his / her wang http://www.xvideos.com/video1896527/not_only_those_eyes_will_make_you_cum Scorching In german brunette shagged out of doors , She or he really loves shoving their very difficult fella post inside this unique yummy soaked whore by the pool consequently he will lose a load interior your ex

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".