lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

Kokoomuksen miesliike nousussa

Kokoomuslainen miesliike sai Jari Larikasta vihdoin kasvot
Miesverkoston virallinen perustaminen on edessä syksyllä. Larikka uskoo, että jäseniksi liittyvät käytännössä kaikki mieskansanedustajat puoluekantaan katsomatta.

– Kuka uskaltaisi jäädä tästä ulos? Luulen, että aika lähelle sata prosenttia miesedustajista liittyy.

Käytännössä miesverkosto järjestää seminaareja ja tiedotustilaisuuksia sekä pyrkii lainvalmistelussa asiantuntijatahoksi. Yksittäisiä toimintamalleja tärkeämmäksi osoittautunee kuitenkin se kokonaisvaltainen miesasiatoiminta, johon herrat pyrkivät.

– Meidän miesten pitää skarpata. Tavoite on, että joskus koittaa se päivä, kun niin nais- kuin miesverkostokin voidaan tarpeettomana lopettaa.

Miesten asioista kaksi aluetta kaipaa Larikan mielestä kipeimmin muutosta: terveys ja koulutus.

– Miehen terveyseuro on 70 senttiä, eli naisten terveyspalveluihin käytetään puolet enemmän rahaa kuin miesten. Naisten rintasyöpäseulonnat ovat lakisääteisiä, miesten eturauhassyövän osalta seulontoja vasta pohditaan. Jos mies putoaa työelämästä, hän putoaa työterveyshuollon menettämisen myötä koko terveydenhuoltojärjestelmästä. Naisella vastaavassa tilanteessa jatkuu vähintään gynekologinen hoitosuhde, Larikka suree.
Kun terveyspalvelujen tuottaminen painottuu selvästi toiseen sukupuoleen, sillä on Larikan mielestä osuutensa myös siihen, miksi naiset elävät seitsemän vuotta vanhemmiksi.

– Tyttöjen oppimistulokset ovat kautta linjan paremmat kuin poikien. Mutta toisaalta miehet on heitetty ulos kasvattamisesta: tarhassa on tarhan täti, ei setä, koulussa opettajat ovat pitkälti naisia ja eroissa lapset annetaan yleensä äideille. Ensiapuna kannattaisin mieskiintiöitä opettajakoulutukseen, sanoo Larikka.

Miksi naiset stressaavat miehiä enemmän?

Äidiksi ryhdytään yhä useammin yksin

Nainen ansaitsee vuodessa 10 000 euroa vähemmän kuin mies

Kansandemokratiajohtajista
Tasa-arvon penääminen on erikoisetujen ja helpotusten vaatimista, kuten on nähty feministisessä tiedepolitiikassa. Muiden muassa Pasi Malmi ja Henry Laasanen ovat osoittaneet etevästi tutkimuksissaan, että maamme tasa-arvovirat ovat yksipuolisesti naisten hallussa ja että viranhaltijat eivät edes yritä ajaa tasa-arvoa vaan jotakin ryhmäkohtaista omaa etuaan, kuten feminismiä.

Tutkimus: Ylipainoisilla vähemmän seksiä, enemmän riskejä

Naislahjakkuus (1)

21 kommenttia:

Homo kirjoitti...

Sinkkuudesta tulee helposti tapa

Homo kirjoitti...

Pornolaulukilpailun voiton vei tositarina Espoosta

Homo kirjoitti...

Ja lisää rahaa nartuille:

Työehtosopimukset voivat johtaa palkkasyrjintään

Homo kirjoitti...

Tänään Liv-kanavalta klo 22:00:

Liv D: Dawn kokeilee lesboelämää

Dawn Porter on hetero, mutta ei ole välttynyt houkutukselta ajatella naisiakin siinä mielessä. Hän muuttaa lesbokommuuniin ja alkaa elää kuin lesbo selvittääkseen, ratkaisisiko se elämän suunnan. Seksistä kovasti pitävällä Dawnilla on opettelemista uusissa kuvioissa. Dokumentti.

Homo kirjoitti...

Britanniaan hahmotellaan 40 prosentin leikkauksia

Homo kirjoitti...


Tutkimus: Nainen manipuloi miestä ääntelemällä seksin aikana


Seitsemällä naisella kymmenestä seksuaalisia ongelmia

Homo kirjoitti...

Iranin kulttuuriministeriö on julkaissut kuvallisen listan "islamilaisista" miesten hiusmalleista, kertoi maan uutistoimisto Ilna maanantaina.

Ile kirjoitti...

Opiskelija syytti siivoojaa raiskauksesta - tarvitsi lisäaikaa läksyille

Maanantai 5.7.2010 klo 13.27

Oxfordin yliopiston kotitehtävät kuormittivat liikaa 24-vuotiasta Temitope Adenugbaa viime vuonna.

Adenugba päättikin järjestää itselleen jatkoaikaa opinnoissaan. Hän aloitti valhekierteen soittamalla ensin poliisille ja kertomalla lapsena kokemastaan hyväksikäytöstä, kertoo Daily Mail -lehti.

Samassa yhteydessä nainen sepitti, että hän oli kokenut yliopistolla seksuaalista häirintää.

Kun poliisi saapui asuntolaan tekemään lisäselvitystä asiasta, osoitti nainen yllättäen sormellaan asuntolan siivoojaa.

- En voi puhua täällä. Tuo on se mies, joka raiskasi minut, nainen oli sanonut.

Siivooja pidätettiin välittömästi.

Poliisi sai vasta myöhemmin selville, että opiskelija yritti valheen turvin saada lisäaikaa loppuvaiheessa olevan kurssinsa suorittamiselle.

Nyt Adenugballa on aikaa lukea kirjoja, sillä hän joutuu istumaan puolitoista vuotta vankilassa valheellisten syytöstensä takia.

IL

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010070511991918_ul.shtml

- joissain maissa vääristä raiskaussyytöksistä on seurauksena vankeutta

Homo kirjoitti...

Suomessa parhailla on useampi sata (mitä luultavimmin perätöntä) raiskaussyytöstä, eikä näitä eukkoja tunnuta saavan Suomessa kuriin.
Tällä oli kyseessä "vasta" toinen raiskaussyytös:

A student has been jailed for 18 months for falsely claiming a cleaner had raped her – so she could get an extension on her university coursework.

...
The court heard she had made another false rape claim against a previous partner in October 2006.
...

Homo kirjoitti...

Turvakodit myös miehiä varten: "Puolet asiakkaista joskus miehiä"

Homo kirjoitti...

Tenniksessä pohditaan taas Serena Williamsin ja miespelaajan kohtaamista

Jorma kirjoitti...

"Turvakodit myös miehiä varten: "Puolet asiakkaista joskus miehiä""

Tästä puhutaan valitettavan vähän. Alan ammattilaiset näyttävät kyllä tietävän, ettei naisten väkivaltaisuus ole mikään pikkujuttu, mutta feministien painostuksesta sitä piilotellaan.

Jorma kirjoitti...

"joissain maissa vääristä raiskaussyytöksistä on seurauksena vankeutta"

Mutta ei toki Suomessa. Suomessa vääristä raiskausilmoituksista ei seuraa mitään.

Jorma kirjoitti...

"Tenniksessä pohditaan taas Serena Williamsin ja miespelaajan kohtaamista"

Otteluita pitäisi olla kokonainen sarja. Yksittäinen ottelu ei vielä kerro mitään.

Jorma kirjoitti...

Ruotsin feministit polttavat 100 000 kruunua protestina palkka-eroille

Taas oikea osoitus feministien "järjenjuoksusta". Rahaa riittää poltettavaksi asti. Kuinka joku voi näitä kusipäitä jopa äänestää?

Jorma kirjoitti...

Suuri palkkavertailu - Näin vähän nainen tienaa

Kauanko näitä idioottijuttuja tarvitsee vielä lukea? Mikä on työvuorojen, ylitöiden yms. vaikutus? Sitä ei tietenkään kerrota, koska se pilaisi itkuvirren.

Jorma kirjoitti...

Halosen mukaan Suomen maine sai kolauksen Pride-iskusta - Koko kansan presidenttikö?

"Tilanne on se, että Suomen maineelle aiheuttaa vakavaa vahinkoa maamme korkeat itsemurhatilastot. Mainetta vievät myös Suomen nuorten miesten yhä pahempi syrjäytyminen yhteiskunnasta. Miksi Halonen ei näe tätä ihmisoikeuskysymyksenä?"

Niinpä.

Kyllähän tämä Pride-juttu on saanut ihan naurettavat mittasuhteet. Kukaan ei lopulta, onneksi, siinä edes loukkaantunut. Silti juttu on pääuutinen ja maan ylin johto on lähes paniikin partaalla. Taitaa jäädä Porvoon tuore ampuminen toiseksi aika selvästi, mitä tulee palstamillemetreihin ja viranomaisten huoleen.

Selvyyden vuoksi korostan, että pidän iskua toki vakavana rikoksena ilmaisunvapautta vastaan. Siksi pidän tärkeänä, että juttu selvitetään pian ja syyllisiä rangaistaan. Mutta turha näille ääliöille on ylimääräistä julkisuutta antaa, sillä juuri sitähän he ovat hakemassa.

Jorma kirjoitti...

"Tenniksessä pohditaan taas Serena Williamsin ja miespelaajan kohtaamista"

Otteluita pitäisi olla kokonainen sarja, yksi peli ei kerro vielä mitään.

"Turvakodit myös miehiä varten: "Puolet asiakkaista joskus miehiä""

Asiantutijat näemmä ymmärtävät naisten väkivaltaisuuden yleisyyden, mutta feministit ovat onnistuneet pitämään tosiasiat piilossa.

Jorma kirjoitti...

Example

Äly hoi, älä jätä! Femuilla sitä riittää rahaa poltettavaksi asti.

Suuri palkkavertailu - Näin vähän nainen tienaa

Iltalehden idioottitason palkkauttisointi vain jatkuu ja jatkuu. Pitääkö lehden nuoleskella femujen persettä Kiviniemi-kuvan vuoksi?

Jorma kirjoitti...

Halosen mukaan Suomen maine sai kolauksen Pride-iskusta - Koko kansan presidenttikö?

"Tilanne on se, että Suomen maineelle aiheuttaa vakavaa vahinkoa maamme korkeat itsemurhatilastot. Mainetta vievät myös Suomen nuorten miesten yhä pahempi syrjäytyminen yhteiskunnasta. Miksi Halonen ei näe tätä ihmisoikeuskysymyksenä?

Olen odottanut Haloselta esiintuloa koko kansan presidenttinä. Edelleen tämä saa odottaa. Aina kaksi ryhmää menevät edelle, naiset ja seksuaaliset vähemmistöt. Miksi on näin? Eikö presidentin tulisi nähdä pikkuisen laajemmin nämä asiat?"

Niinpä.

Suomen maineen pilaamisesta Halosella on ihan oma vastuu kannettavanaan. Miten Halonen tuomitsi vaikkapa Smash Asem-hulinat?

Pride-iskun käsittelyssä on hylätty maalaisjärjen käyttö kokonaan. Juttu on ollut oikein pääuutinen ja maan ylin johto on reagoinut hysteerisesti. Taitaa jäädä Porvoon tuore ampumisjuttu toiseksi palstamillimetreissä ja viranomaisten mielessä.

Selvyyden vuoksi korostan, etten hyväksy tällaista hyökkäystä ilmaisunvapautta vastaan. Joku tolkku olisi kuitenkin säilytettävä näissä kommentoinneissa. Sitä paitsi, julkisuuttahan nämä ääliöt ovat olleet hakemassa. Miksi heille sitä sitten annetaan?

Anonyymi kirjoitti...

Taas oikea osoitus feministien "järjenjuoksusta". Rahaa riittää poltettavaksi asti. Kuinka joku voi näitä kusipäitä jopa äänestää?

Feministien ratkaisu kaikkiin ongelmiin on aina jonkin polttaminen. Ensin poltettiin rintaliivejä (ja sehän auttoi paljon - esim. kivasti varmaan tuli myrkkyjä luontoon niistä rintaliivikokoista - ei varmaan mukava hengitellä niitä sauhuja), ja nyt sitten rahaa.

Rahaahan ei voi käyttää mihinkään järkevämpään, koska polttaminen on ainoa keino todella muuttaa yhteiskuntaa - tai niin näyttäisi feministisen ajattelun mukaan olevan. Huh.

Sairasta sakkia, ei voi muuta sanoa. En minäkään rahasta pidä tai sitä palvo, mutta käsitän sen funktionaalisen arvon kyllä siinä määrin hyvin, etten kyllä koskaan polttaisi sitä - jos en keksisi mitään muuta käyttöä, niin voisinhan aina vaikkapa ostaa ruokaa köyhille tai jotain.

- Vortac