lauantaina, tammikuuta 03, 2009

Tulta Munille! -ohjelma

Tulta munille
- Muutaman ensimmäisen kuulijan puhelinkommentti laittoi toimittajalle ja tuottajalle jauhoja sen verran suuhun, että kuuntelijat eivät saaneet esittää kommentejaan loppuun asti.

- "Meidän vihollisemme ei ole ryssä, vaan patriarkaatti - eli miesten ylivalta yhteiskunnassa!" Milloin tästä epä-älyllisestä mustavalkoisuudesta päästään vakavasti otettavaan analyysiin?

- Kuulostaa samanlaiselta kun Petelius ja Kalleala esittivät radotoimittajia mahtavaa, upeetaa ja tuota huutoa.

- On vaarallista ja vastuuntunnotonta ehdollistaa nuoria (jos vanhojakaan) ihmisiä tämän kaltaiselle vihanlietsonnalle. Ilahduttavasti vanhempi polvi tuntuu tiedostavan sentään ohjelman heppoisuuden. Tällaisen syrjintää edistävän ja milteimpä sortoon kiihottavan temantiikan seuraaminen oli kuitenkin henkilökohtaisesti puistattavaa. Kuuluuko YLEn ohjelmistoon todellakin vihakampanjoinnin tukeminen?
Kuulijoiden kommentteja

Nainen: ”Metsä vastaa niin kuin siihen huudetaan, ja te huudatte liikaa! (Soittaja Outin vastaus Moilaselle, kun Moilanen kysyi, onko Outi feministien puolella)

Vanhempi nainen:
Hävetkää radio ykkönen. Valitkaa joku rämpyn rämpyn kanava. Tämä on aivan järkyttävää, miten Yle voi hyväksyä tämmöistä Yle ykköseen. Ja teidän kielenkäyttönne. Kuulutte radio Suomeen, siellä on kaikkea muutakin tuollaista rivoutta!

Nainen: Tyylilaji ei ehkä ole kaikkein fiksuin. Tyyli on liian karkea. Ei se ole hauskaa.

Nainen: Kanava ei sovi, tämä on melusaastetta.

Outi Nyytäjä haukkui ohjelman lyttyyn: Ohjelma ei edusta huonoa makua, vaan mauttomuutta. Ei tarvita sloganeja, vaan tekoja.

Nainen: Miksette käyneet keskustelua Nyytäjän kanssa aikaisemmin? Tämä on tosiaankin mauttomuutta eikä hyvää makua. Teidän olisi ennen ohjelmaa pitänyt käydä keskusteluja viisaiden naisten kanssa. Eka ohjelma oli niin alta riman, että siitä voi vain petrata.

Nainen:
Tyrmistyin täysin kun kuuntelin ohjelmaa.

Moilasen viikon motto: "Jos näet tilan, sijoitu keskelle". Mottohan sopii myös miehille.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Markku G. Soikkeli -nimisen omituisen hiipparin - ideologiansa mukaisesti sokeasti diggaama - Anne Moilanen on hyvää vauhtia tekemässä itsestään Valtakunnanpellen. Mikä parasta, samalla Moilanen tulee paljastaneeksi ns. suurelle yleisölle sen, miten idioottimaista pohjoismaisen feminismin valtavirran puuhastelu on.

Yksinomaan naurettavaahan se olisi, jos feministeillä ei olisi myös ihan todellista poliittista valtaa, ja jos tuohon sairaan ideologian edistämiseen ei käytettäisi alati hupenevia verovaroja.

t. kävelevä dildo

Jape kirjoitti...

Kuuntelin ohjelaman kokonaisuudessaan ja täytyy sanoa että se oli tosi amatöörimaisesti toteutettu. Ohjelman parasta antia oli (puolueellinen mielipide :) ehkä se kun lähettämäni kommentti luettin ääneen :)

No Outi Nyytäjä oli kyllä hyvä ja kuvasi oivallisesti kuinka hankalaan suohon ohjelman tekijät ajoivat itsensä ensinnäkin mauttomalla ja väkivaltaisella ohjelman nimivalinnalla ja toisekseen yleisellä räyhätyylillä.

Moilanen ehkä odotti erilaista palautetta ja yllättyi kun kaksi ensimmäistä (nais) kommentoijaa moitiivat ensinnäkin ohjlemakanavaa jonne ohjelma on sijoitettu sekä toisekseen "tulta munille" -hoentaa ja muuta törkeyttä. Toinen noista naisista kertoi muistaakseni etä oli sota-aikana ollut, pienenä tyttönä, haavoittuneiden sotilaiden kanssa samassa junanvaunussa. Ei siis yllätys että tämä nykyfeministinen räyhätyyli ei kuulijoihin vetoa.

Outi Nyytäjä oli tosiaan hyvä, ja otti Moilaselta heti "aseet" pois ja laittoi Moilasen aika tiukoille kysymyksillään. Lisäksi suurimmalla osalla soittajista (kait vain yksi mies pääsi ääneen?) oli hyvät mileipiteet. Tämä tuli yllätyksenä Moilaselle ja tuottajalle jotka ryhtyivät vähättelemään soittajia ja puhumaan päälle.

Kertakaikkiaan lapsellinen ohjelma jossa toimittajat olivat amatöörejä ja ohjelman kulku ja toimittajien ulosanti takkusi. Pisteenä iin päällä oli tuottajan soittamat melodika "fanfaarit"...ei helvetti.

Toisaalta jos ja kun Toimittjaja ja tuottaja ei ota opikseen samastaan murskakritiikistä, niin voidaan todeta, että ne tuhosi sen sitten ihan itse, sekä ohjelman ja feminismin siinä sivussa...

Anonyymi kirjoitti...

Demokratiaa parhaimmillaan. Yhtä murskaavahan oli tuon saman piirin lanseeraama taannoinen "Feministinen Manifesti" - oliko nyt vuoden vai parin takaa. Päivässä täyttyi satapäin nimmareita tuohon adressiin, mutta muutamassa päivässä siinä sitten olikin koko porukka. Se siitä murska-adressista, jäi jonnekin lojumaan sitten puolitiehen.

Kun parithatpäinen ideologinen vittuilijaporukka lähtee vittuilemaan yli miljoonalle kansalaiselle, kannatta olla tarkkana. Se huomattiin ainakin ruotsissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuunneltu on.

Kunten arvata saattoi ohjelman ennakkomainonnan perusteella, niin Moilaselta kuin tuottajalta unohtui että Suomi on isompi kuin alue johon pääsee raitiovaunulla. Näin myös asennerintamalla. Molasen ja feministiliitton ajamaa "huumorisävytteistä" tasa-arvorallatusta ei yliopistoväen ulkopuolella liiemmin ymmärretä.

Outi Nyytäjän ajatuksia oli ilo kuunnella. Suorasanainen ja oman arvonsa tunteva NAINEN, jonka ei tarvitse perustella paikkaansa maamme eturivissä. Tasa-arvossa on todellakin paljon tekemistä, mutta tuloksia ei synny huutamalla ja omaan napaan tuijottamalla.

Sinänsä ohjelma oli kunnianhimoinen, mutta väärin laskettu yritys tuoda feminismi kansan pariin. Sofistikoituneet blogikeskustelut eivät sitä ole. Seuravassa ohjelmassa kuullaan onko sana enää vapaa kuuntelijoiden ajatuksille. Sietäisi kuitenkin kuunnella niitäkin. Niin tai näin, ohjelman kannalta vahinko tekijöiden kannalta on jo housuissa. Maanantain tuotantopalverissa juodaan paljon kahvia, luulen.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä olisi sopiva vastaiskulause tai -ohjelma tuolle Moilasen feministeselle "Tulta munille!" lähetykselle?

Puukkoa pilluun! Tietysti!

Nainen puukotti avomiestään - hengen lähtö lähellä

Lehti: Poikavauvat vaarassa

IS keskustelu: Koskeeko tasa-arvo vain naisia?

"Jos näyttää, että poika ei pärjää, niin hypätään puikkoihin." Näin kommentoi seuraajansa Mika Ihamuotilan kykyjä Marimekon suuromistaja Kirsti Paakkanen. Jos joku miesjohtaja "tytöttelisi" seuraajaansa tuohon tyyliin, niin siitäpä vasta poru nousisi. Nyt kaikki ovat hiirenhiljaa.

Miksi naisjohtaja saa vapaasti puhua miesjohtajasta sukupuoleen viittaavasti väheksyvään sävyyn? Missä luuraa tasa-arvovaltuutettu? Koskeeko "tasa-arvo" todellakin vain naisia?


Itse uutinen: Paakkanen palaa Marimekon johtoon?

Törkeää kielenkäyttöä!

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://jukkahankamaki.blogspot.com/2008/12/naiskiintiministereist.html

11. joulukuuta 2008
Naiskiintiöministereistä

Hallituksen ovet käyvät, kun opetusministeri Sari Sarkomaa ilmoitti nyt eroavansa tehtävistään perhesyiden vuoksi. Tavallaan ratkaisu on perusteltu. On parempi hoitaa perhettä kuin roikkua kahden maailman välillä työelämässä. Muutoin ministeriero on yhtä turha kuin Ilkka Kanervan viimekeväinen erottaminen tehtävistään.

Oireellista politiikan kannalta on, että ministeri eroaa taaskin vain henkilökohtaisen syyn vuoksi. Monilla ministereillä olisi poliittinen syy erota. Suvi Lindén vetäytyi Ouluun hoitamaan adoptiolastaan jättäytymättä kuitenkaan asianmukaisesti äitiyslomalle, ja lisäksi hänen eroaan vaati kansalaisadressi, jossa moitittiin Lindénin puuttumattomuutta lapsipornonestolain varjolla harjoitettavaan sensuuriin. Astrid Thorsin eroa ovat kansalaisten lisäksi vaatineet muun muassa Kokoomuksen nuoret, jotka näyttävät ymmärtävän, mihin Thorsin kaavailema ulkomaalaislaki johtaisi. Tuija Braxilla puolestaan olisi syytä erota sähköiseen äänestämiseen liittyvän kommeltelun takia ja Anne Holmlundilla siksi, että hän vastusti Euroopan unionin aselakien tiukennuksia viimeiseen asti, vaikka Jokelan tragedia oli juuri takana ja Kauhajoen ampumistapaus edessä.

Mikä yhdistää kyseisiä naisia? No tietysti se, että he ovat naisia. Miehillä ei ole ollut vastaavia poliittiseen harkintakykyyn ja johtamistaitoon liittyviä ongelmia, ei myöskään sellaisia median kanssa koettuja vastoinkäymisiä kuin Tanja Karpelalla oli aikoinaan tai aikomusta jättäytyä äitiyslomalle heti viran saatuaan niin kuin Paula Lehtomäki. Tämä herättää kysymyksen, onko perusteltua täyttää ministerintuoleja aina vain sukupuolikiintiöperiaatteella. Naiskiintiöministerien ongelmana on se, että he eivät hoidakaan virkaansa sen saatuaan, ja lisäksi on ollut vaikea löytää tehtäviin päteviä naisia. Samalla on jouduttu sivuuttamaan pätevämpiä ja kokeneempia miehiä.

Naiskiintiöitä vaatiessaan feministit rakentavat tietoista vastakkainasettelua miesten ja naisten välille. Sen merkiksi he kieltäytyvät myöntämästä, että miesten ja naisten välillä on objektiivisia fyysisiä ja psyykkisiä eroja, jotka vaikuttavat työssä suoriutumiseen. Esimerkkinä voi mainita vaikka metsurin työn, joka on fyysisesti raskaasta ja jossa miehet pärjäävät paremmin keskimääräisen fyysisen vahvemmuutensa ansiosta. Feministit puolestaan näkevät ammattien sukupuolittumisen syynä vain syrjinnän, ja he nostavat itseisarvoksi sen, että naisia ja miehiä on kaikilla aloilla yhtä paljon. Tosiasiassa työelämän oman toimintalogiikan mukaista olisi maksimoida tehokkuutta eli palkata tehtäviin pätevimmät henkilöt.

Muu johtaa itse asiassa käänteiseen syrjintään, jonka mukaisesti ihmisiä valitaan tehtäviin heidän pätevyytensä sivuuttaen ja käyttäen verukkeena heidän sukupuoltaan. Näin ollen feminismi ei poista vaan luo itse tuota sukupuolittunutta todellisuutta, jossa ihmisiä arvioidaan kuin kissoja ja koiria tai omenoita ja appelsiineja: niiden olemuksellisten piirteiden mukaan. Paljon järkevämpää olisi arvioida ihmisiä sellaisten ominaisuuksien perusteella, jotka ovat relevantteja ja vertailukelpoisia kaikkien asiaan liittyvien muuttujien suhteen. Esimerkiksi ministerin tehtävissä menestymiseen vaikuttavat nimenomaan muut ominaisuudet kuin sukupuoli. Vai vaikuttavatko? Tämänpäiväinen ministeriero kertonee siitä, että sukupuolen mukainen asema perheessä voi ainakin estää ihmisen menestymisen työtehtävissään, mutta suosittava tekijä se ei välttämättä ole.

Anonyymi kirjoitti...

Isyys alennusmyynnissä

http://www.tasa-arvoklinikka.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=224&Itemid=37

Mortimer kirjoitti...

Kuuntelin sitten minäkin kokonaisuudessaan. Ei ihan sitä mitä odotin. Eihän tuossa puhuttu tasa-arvosta paljoakaan. Odotin että Moilanen olisi paahtanut propagandaa täydellä höyryllä, mutta ohjelman sisältö jäikin uupumaan. Odotin myös tyylikkäämpää ja hieman ammattitaitoisempaa otetta, sillä onhan hänellä mediakokemusta.

Ohjelma oli todella lapsellinen heti alun "WOU! WOU! WOU!" -huudoista alkaen. Asiaa ei käsitelty paljon mitään, ja aikaa tuhlattiin kaikkeen turhaan. Se Keskustapuoluesketsi oli huono. Ei naurattanut lainkaan, ja se liittyi ohjelman aiheeseen - miten?

Ja mikä se mies siellä oli? Siis se "isäntä". Se 3 minuutin väittely oli ihan älytön. Teennäinen ja ennalta käsikirjoitetun oloinen. Tuntui kuin väittelyn ainoa funktio olisi saattaa Moilaselle moraalinen ylemmyys.

Minuakin ärsytti se kuuntelijoiden päälle puhuminen, ja ne muka-hauskat kommentit. Ohjelman nimelle ei oikein lämmennyt kukaan, enkä ihmettele. Ei tuollainen väkivaltaretoriikka toimi varsinkaan tuon kanavan kohderyhmään.

Mortimer kirjoitti...

Outi Nyytäjä oli siinä oikeassa, kun hän peräsi konkreettisia tekoja sloganien sijaan. Suomalainen feminismi on nimenomaan uhriutumista ja iskulauseita. Moilanenkin huutaa: "Seksuaalinen häirintä loppuu", mutta mihin se muka loppuu? Seksuaalista häirintää valitettavasti tulee aina olemaan jonkin verran. Tai toinen on naisiin kohdistuva väkivalta, joka "pitää saada loppumaan", mutta millä? Oletetaankin että parisuhdeväkivalta on sillä tavalla sukupuolittunutta, kuin feministit sanovat. So? Miten sen "saa loppumaan"? Jos feministit keskittyisivät enemmän konkreettisiin kehitysideoihin, tyhjän meuhkaamisen ja nollatutkimusten tekemisen sijasta, siitä voisi olla naisillekin enemmän hyötyä. Kun tiedetään että väkivallan takana on hyvin usein väkivaltainen lapsuus, ja vielä useammin päihteet, jonka osoittaa mm. naisten väkivaltaisuuden kasvu naisten päihteidenkäytön kasvaessa, niin ideologian väkisin sovittaminen ei palvele ketään.

Anonyymi kirjoitti...

Olen A.Moilasen kanssa
yksimielinen tietyistä linjauksista ja hän onkin joiltain osin ihan tiedostava nainen. Ei
kuitenkaan kovin.

Hän ei kuitenkaan ymmärrä miten tasa-arvo saavutetaan, tai ei halua sitä saavuttaa. Tämä on hyvin yleismaailmallinen "naisten ongelma", eli ideat on osin hyviä, mutta välineet ja todelliset motiivit perin eriäviä. Ikäänkuin jossain natsileffassa yritettäisiin saada lehmästä maitoa puristamalla sitä tämän silmistä.

Mikäli tasa-arvoa halutaan,
on kyettävä huomioimaan se, että myös miehet tarvitsevat tasa-arvoa ja se ei edellytä sitä, että pokkuroidaan naisten ja patriarkaalisten kuvioiden edessä. Moilanen on kykenemätön vapauttamaan naista patriarkaatista, sillä hän vaatii naiselle matriarkaalista kohtelua patriarkaalisuuden ehdoilla. Eli miehillä ei olisi edelleenkään oikeuksia olla itsenäisiä, sen koomin kun naisilla vapauksia valita patriarkaalisuuden ulkopuolelta.

Pyrkimyksessään vapauttaa
nainen kieltämällä prostituution käyttö ja saattaa ilmainen seksi maailmaan Moilanen ei kuitenkaan ota kantaa, miten seksiasiat järjestetään kaiken tyyppisille nuorille terveille miehille ja miten estetään miesten syrjäytyminen, joka on tasa-arvon saavuttamisen kannalta pakko
toteuttaa.

Moilasen pyrkimykset ovat
siis feminatsistisia, ja niissä ei sikäli ole mitään uutta, että niitä toteutetaan jo. Palkkatasa
arvo saadaan aikaan tietysti valitsemalla ihmisiä ammatteihin, joihin he eivät ole osoittaneet riittävästi kykyjä.

Elämä on julmaa, mutta naiselle liian helppoa :)


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Mikä olisi sopiva vastaiskulause tai -ohjelma tuolle Moilasen feministeselle "Tulta munille!" lähetykselle?

No tästä herää yksi herkullisista ideoistani - toivon vain että joku sen joskus toteuttaa. Eli siis feminismi on niin ristiriitaista tuubaa täynnä oleva törkykasa (koetan käyttää mahdollisimman kauniita termejä), että sieltä oikeastaan löytyy vastalause heidän omille lauseilleenkin ja vastalauseilleen.

Miten olisi tämä vanha kunnon "minä haluan syödä kakun ja säästää sen samanaikaisesti"-tyylinen jankkaus aiheesta "Onhan naisillakin munat!! Naisilla on munasarjat, ne on sama asia ku munat! Vaadimme että naistenkin munasarjoja kutsutaan muniksi!"..

Noh, saamansa pitää minun puolestani jos tuo 'tulta munille'-haihattelu jatkuu.. siinäpä ammuskelevat toistensa munasarjoja sitten kanssa omien vaatimustensa perusteella..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Elämä on julmaa, mutta naiselle liian helppoa :)

Nooh, mutta ota huomioon, että vastaavasti elämä on miehelle liian vaikeaa. Se tasapainottuu sillä tavalla mukavasti.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

No ei tässä mitään vaikeaa ole, kun vaan annan blondini vedellä perseeseen. Mutta monet joutuvat pokkuroimaan pirttihirmuja, jotka ei ole
(enää) naisen arvoisia. Se tietty kismittää minuakin.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

BMad - puhuin yleisellä tasolla. Toivottavasti sinäkin joskus opit sen taidon ja jätät suosiolla nuo perversiokuvauksesi sinne minne ne kuuluvat - yksityiselämääsi. En usko, että kukaan täällä nauttii noiden ainaisten hedoniapervoilusi yksityiskohtaisista kuvailuistasi ja naisseikkailuilla rehentelyistäsi.

Minun oli lähinnä tarkoitus tuossa ikäänkuin tuoda lähinnä tähän asiaan perspektiivi siihen, että naisetkin tulevat vielä joskus elämään miehinä ja saavat niittää mitä ovat kylväneet. Epäilemättä suuri osa nykyisistä miehen 'koiran osasta' kärsivistä yksilöistä on ollut aiemmassa/aiemmissa ruumiillistumissaan aivan yhtä höpelöitä hupakkoakkoja kuin suurin osa nykynaisista.

Ja ennenkuin joku välkäyttää jotain siitä että eiväthän tällaiset perspektiivit kuulu tasa-arvoasioihin yhtään enempää kuin nuo sadomasopervohedonian ylistyksetkään, niin huomauttaisin, että kyllähän ne itseasiassa paljon enemmän kuuluvat, varsinkin kun tällaisella laajemmalla ja elämää syvemmin ymmärtävällä perspektiivillä voi saada helpotusta turhautumaan miehen osan epäreiluudesta. Jos tietää ansainneensa osansa, voi helpommin kärsiä sen läpi, ja toisaalta voi myös tietää nykyisten femakkokanojen joutuvan vastaamaan jokaikisestä sanastaan, ajatuksestaan ja teostaan, joka on ollut vaikkapa miesvihainen jne.

Mutta, tuon sanottuna koetan kyllä sentään jonkin verran sensuroida itseäni näissä aiheissa, koska tiedän, ettei suurin osa tämän blogin lukijoista ole valmis noin laajoihin perspektiiveihin, eikä se siten suurinta osaa kiinnosta. Ja joka tapauksessa varmastikin moni kieltää nämä 'materialistis-nihilistisen maailmankuvan' ulkopuoliset perspektiivit maailmankuvastaan kokonaan pois; toisinsanoen pitävät tätä kaikkea humpuukina ja hörhötyksenä jolla ei ole heidän mielestään tosipohjaa.

(Koetin alkuaikoina juuri varoittaa, että juuri tällä tavalla kävisi, mutta minulta kuitenkin penättiin tämän pandoran boxin avaamista, joten sitten lopulta myönnyin, ja seuraukset olivat päinvastaisista vakuutteluista huolimatta juuri ennalta-arvaamani kaltaisia)

Lisänä voisin vielä todeta, että usein näitä aiheita sivutaan senkin vuoksi, että useat naiset ovat niistä kiinnostuneita, ja moni sitten katsoo asiakseen möläyttää jotain näiden perspektiivien typeryydestä ja humpuukimaisuudesta - ja tällöinhän aiheesta on jo alettu keskustelemaan, jolloin on vain oikein että tuon sitten tätä vähemmän hyväksyttyä perspektiiviä mukaan, jotta joku ehkä voisi hyötyä siitä tai ajatella sitä edes mahdollisuutena.

Nuo seksipervoiluagendajuttusi taas eivät oikein edistä mitään hyvää tai hyödyllistä millään tasolla, enkä muista kenenkään varsinaisesti penänneen moista yksityiskohtaista tietoa asiasta. Vaikutat muutenkin lisäilevän niitä hyvin päälleliimatun tuntuisesti ihan minne sattuu, vailla mitään relevanssia itse käsittelemäsi mahdollisen muun aiheen kannalta.

Mahdollisuuksia on minun nähdäkseni tässä kaksi; joko ainakin tuntuvasti rajoitat tuota minun silmilleni ällöttävänlukuista hedoniaylistystä tai sitten yksinkertaisesti jätän tekstisi lukematta. En toki voi dominoida tekemisiäsi, vain informoida niiden seurauksista omalta kohdaltani, mutta tavallaan on kyllä harmillista lopettaa tekstiesi lukeminen, koska usein niissä on ihan hyviäkin pointteja.

Tästä asiasta olisi ehkä hauska järjestää jonkinlainen kysely tai galluppisysteemi, jossa sitten katsottaisiin äänestyksen perusteella mitä lukijat haluavat sadomasojuttujesi suhteen, ja mitä lukijat haluavat minun 'henkisten' juttujeni suhteen.. (olettaisin, että molemmille tulisi suhteellisen suuri prosentti lausumaan 'ei kiitos tollasta', mutta en tietenkään voi tietää sitä varmaksi, niin siksi tällainen galluppi olisikin mielenkiintoinen)

Muuten, sitten asiasta hivenen itse topicimpaan ..

Hate-crime ei näköjään ole hate-crime, jos viha kohdistuu VHM:ään.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Sadomasoilu on yksi terveimmistä tavoista harrastaa seksiä. Kaikkien rahkeet eivät riitä siihen, mutta en minä ole kuin puhunut omasta näkökulmasta. Sinäkin saat puhua römpsän saamisesta vapaasti, vaikka se on ihan yhtälailla häiritsevää. Ja sadomasoilu on varsin yleistä, mutta siihenkin, toisin kuin luulet, liittyy tasa-arvo-ongelmia. Esimerkiksi naisilla on usein raiskaus ja alistumisfantasioita, mutta miehillä saisi olla vain alistamisfantasioita. Eli mies nähdään vahvana öyhöttäjänä silläkin saralla. Mutta sm on yleistymässä ja voi sanoa - jo yleistä. Se jos jätät minun viestini lukematta on näin ollen vain minuun kohdistuvaa syrjintää, mihin sinänsä olen tottunut jo ala-asteella.

Rajatiedemoska, jota suollat perustuu jälleensyntymäuskomukseen. Et tajua sitä, että ainoa todellinen reaalirajatiede mitä koskaan on julkaistu on Castanedan kirjoissa. Olet jopa levittänyt väärää tietoa noiden kirjojen todenperäisyydestä. Toivonkin, että häivyt tältä palstalta mahdollisimman pian. Näytän sinulle mallia loppuvuoden. Eipä tavata vähään aikaan.

Bmad