torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Uutta verta Kanervan tilalle

Milla Jaakkola (vas) ja vaalikampanjakuvat(?)

Vasemmistonaisten poliittiset linjaukset:
Ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus myös siinä, mitä joutuu päivittäin katsomaan. Pornolehtien kannet kaupoissa ja kioskeissa, puolialastomat naiset mainostauluissa ja iltapäivien toinen toistaan seuraavat tissilööpit ärsyttävät aikuista naista. Minkä vaikutuksen ne tekevät lapsiin ja nuoriin? Nuorille pitäisi antaa tietoa seksistä heitä kiinnostavalla tavalla mutta myös rikkumaton rauha kehittyä äärimmäisen tärkeällä seksuaalisuuden alueella.
Halonen: Uudessa ajassa korostuu säällinen käyttäytyminen:
Halosen mukaan muutos Suomessa noudattelee muutosta myös muissa maissa. Hän näkee voimistuneessa nuhteettomuusvaatimuksessa sekä hyvä että huonoja puolia. Myönteisenä hän piti sitä, että "sukupuolten tasa-arvo ja säällinen käytös korostuvat."

75 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitto tuon Halosen kanssa. "Koko kansan" presidentti ja arvojohtaja, totta tosiaan. Taas tapansa mukaan ihan pihalla.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?album=13&pos=1

Anonyymi kirjoitti...

"Ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus myös siinä, mitä joutuu päivittäin katsomaan."

Joo, nämä feministiset vuodatukset pitäisi julistaa pannaan. Lapsille ne varsinkin ovat haitaksi. Ja ärsyttävät meitä tasa-arvon kannattajia myös.

"Nuorille pitäisi antaa tietoa seksistä heitä kiinnostavalla tavalla"

No, pornohan se kiinnosti nuorellakin iällä. Ne koulun seksivalistustukset olivat liian lääketieteellisiä tai hempeileviä. Onhan se selvä, ettei kouluopetus voi tarjota panemisen meininkiä, joten se jää kyllä aikuisviihteen varaan. Ja ihan hyvä niin.

Anonyymi kirjoitti...

Vai harrastaa Vasemmistoliiton nuori naispoliitikko "hevosen kokoluokkaa" olevaa dildoilua, kaksipäistä dildoilua toisen naisen kanssa ja vielä fistausta. Tällainenhan olisi hienoa saada jonkun transun kera vähän järkyttämään eduskunnan menoa. Miksei myös tukiainen, joka juorujen mukaan on pääsemässä SDP:n listoille, kenties jonkinlaisen kassakaappisopimuksen avulla.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Vasemmistonaisten poliittiset linjaukset:

Ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus myös siinä, mitä joutuu päivittäin katsomaan.

Tämä on tyypillistä orwellilaista retoriikkaa, jossa pyritään perustelemaan sensuuria ihmisten "oikeudella olla katsomatta epämiellyttäviä asioita". Tätä täsmälleen samaa logiikka harrasti "taiteilija" Ulla "lapsiporno" Karttunen perustellessaan Muhammad-kuvien sensurointia. Ulla Karttusen mukaan muslimit "puolustivat oikeuttaan olla katsomatta loukkaavia kuvia", joten Muhammad-karikatyyrien sensurointi ei Ulla Karttusen mielestä lainkaan ollut mikään sananvapauskysymys.

Pornolehtien kannet kaupoissa ja kioskeissa, puolialastomat naiset mainostauluissa ja iltapäivien toinen toistaan seuraavat tissilööpit ärsyttävät aikuista naista.

Ne mainostaulut ja iltapäivälehtien tissilööpit eivät ärsytä aikuista naista, vaan ne nimenomaan ovat aikuisille naisille suunnattuja kuvallisia viestejä. Naiset enimmäkseen tykkäävät kyseisistä viesteistä, koska naiset nimenomaan ostavat puolialastomien naisten kuvilla mainostettuja tuotteita (sekä naistenvaatteita että muitakin naisille suunnattuja tuotteita, esim. parfyymeja) ja tissilööpeillä mainostettuja iltapäivälehtiä. Valtaenemmistö iltapäivälehtien ostopäätöksien tekijöistä on naisia kaikkien markkinatutkimusten mukaan. Naiset myös ostavat iltapäivälehtiä mieluummin silloin, kun kannessa on nainen, kuin silloin, kun kannessa on mies. Tämäkin on tutkittu juttu. Kansikuvahenkilön vaihtaminen naisesta mieheksi pudottaa myyntiä useita kymmeniä prosentteja.

Sen sijaan pornolehtien kannet kaupoissa ja kioskeissa voivatkin ärsyttää monia aikuisia naisia, mutta so what? Ei se ole mikään peruste sensuurille. Minua ärsyttää se, että Suomessa myydään Helsingin Sanomat-nimistä paskalehteä. En silti vaadi HS:n kriminalisointia.

Vasemmistoliiton maailmankuva on näemmä sellainen, että "toi juttu ärsyttää mua" on riittävä argumentti minkä tahansa mediasisällön sensuroimiselle.

Vasemmistoliiton naisten maailmankuva on siis jäänyt lastentarhan tasolle.

Minkä vaikutuksen ne tekevät lapsiin ja nuoriin?

Varmaan lähes kaikki lapset ja nuoret suhtautuvat positiivisesti vähäpukeisia naisia sisältäviin mainoksiin. Pornolehtiä eivät varsinaiset pikkulapset edes näe, koska ne ovat kauppojen ylimmillä hyllyillä. Sen sijaan murrosikäiset ovat pornolehdistä hyvinkin kiinnostuneita ja suhtautuvat niihin positiivisesti.

Nuorille pitäisi antaa tietoa seksistä heitä kiinnostavalla tavalla

...eli antamalla heille pornolehtiä ja pornoelokuvia.

mutta myös rikkumaton rauha kehittyä äärimmäisen tärkeällä seksuaalisuuden alueella.

Tämä "rikkumaton rauha" tarkoittaa 1800-luvun fundamentalistikristittyjen maailmankuvaan kuuluvaa sairasta seksuaalikielteisyyttä.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Tällaistakin tauhkaa löytyi:

Tytöt, pojat ja seksi
Miltä tuntuu kasvaa tytöksi tissilööppien ja kaupallisen seksin keskellä?

Hyvältä. Tytöt tykkää olla kauniita. Tytöt tykkää siitä, että pojat huomaa, että tytöt on kauniiita.

Tässä on Vasemmistoliitolle opetusmateriaalia tytöksi kasvamisesta:
http://www.youtube.com/watch?v=vBIm_vrVAfQ&feature=related

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä on Vasemmistoliitolle opetusmateriaalia tytöksi kasvamisesta:
http://www.youtube.com/watch?v=vBIm_vrVAfQ&feature=related"

Sexy Alizee...

Huh mikä kuva! Tosta ei paljon paremmaksi panna.

Katsoin vielä ja vaikutelma sama. Pitäis päästä lähelle. Olet sä aikamoinen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tähän pornoon on kyllä pakko sanoa, että minun mielestäni julkisissa tiloissa (kaupungilla) on noudatettava tiettyjä hyvien tapojen sääntöjä mitä mainontaan yms. tulee, niin "konservatiiviselta" kuin se ehkä kuulostaakin. Julkisissa tiloissa on todellakin noudatettava tiettyä "poliittista korrektiutta". Ei ole hyväksi jos kaupungilla joutuu vastoin tahtoaan näkemään pornoa. Kuten joku jossakin vertasi: emmehän suhtaudu luontevasti itsensä paljastajiinkaan.

Minä näen liian seksin tyrkyttämisen mediassa myös lastensuojelullisena ongelmana. Lapsuus lyhenee jos nämä aikuisten asiat tulevat liian aikaisin lapsen maailmaan. Aikuisten ihmisten pornon katseluun en ota mitään moraalista kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miten muuten nännien näkeminen vaikuttaa 'lapsuutta lyhentävästi' tai jotenkin lasta tuhoavasti? Siis miten se mekanismi toimii? "Oho, punainen rinkula! Elämäni on pilalla!"

Mutta kuten aina, kukaan ei taida tätäkään asiaa mulle selittää.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Riippuu tietysti kontekstista...äidin rintojen näkeminen saunassa ei varmasti haittaa ketään. Pornomallien poseeraukset vihjailevine asentoineen voi vaikuttaa eri tavalla mieleen... Sinänsä kysymyksesi oli ihan hyvä, enkä osaa siihen suoralta kädeltä vastata...silti en halua paljaita tissejä mainoksiin, se ei vain ole kulttuurissamme ns. "hyvien tapojen" mukaista eikä tunnu luontevalta.

Anonyymi kirjoitti...

100 miestä

Kuvaus:

Minea
Nuoren naisen kokemuksia seksuaalisuuden ihmemaassa, jossa naisella on rajaton valta saada miestä... vaikka sataa eri miestä. Asiallista palautetta otetaan vastaan


Ote:
"18. maaliskuuta 2008
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi...

Netistä löytyy useita miesten ylläpitämiä blogeja, joissa nämä kertovat naisista, joita ovat iskeneet, tai naisista, joiden kanssa muuten vaan ovat viettäneet hetken jos toisenkin "aikuisten hauskaa". Tämä on vastaisku kaikelle testosteronihuurulle! Osaamme me, naisetkin, kertoa yhtälailla kokemuksistamme seksuaalisuuden valtakunnassa ja siitä, millaisia mulkeroita on tullut nähtyä ja kokeiltua. Osa ikävämpiä kokemuksia, osa sitten taas parempia.

Blogini tavoitteena ei ole ärsyttää ketään, eikä kertoa niin tarkkoja yksityiskohtia, että ketään voisi kirjoituksistani tunnistaa. En kerro tapahtumia kronologisessa järjestyksessä, sillä aika on pyyhkinyt osan muistoistani pois. Haluan ainoastaan kirjoitaa muistaakseni sen kaiken, mitä olen kokenut. Muuta tarkoitusta minulla ei ole.
Lähettänyt Minea klo 9:50 "

Anonyymi kirjoitti...

100 Miestä: 2. Täydellisen nettipokan pieni salaisuus

Ote: "Minä olen niitä naisia, jotka aina hokivat, ettei koolla ole väliä, vaan sillä, miten niitä senttejään osaa käyttää. Nähdessäni Mikaelin alasti oli selvääkin selvempää, miksi täydellinen mies oli sinkku. Miehen penis oli juhlakunnossa valehtelematta pikkusormeni kokoinen. En ollut eläessäni nähnyt aikuisella ihmisellä niin pientä penistä, ja uskokaa pois, olen nähnyt niitä useita! Nielin kuitenkin järkytykseni ja annoin Mikaelin jatkaa eteenpäin samalla miettien, onko niin pienille sopivia kondomejakaan olemassa (ilmeisesti oli, sillä kondomi oli kyllä käytössä). Mikael tuli sisälleni, liikkui kerran ees taas - ja laukesi.

Lienee sanomattakin selvää, etten tavannut Mikaelia enää tämän jälkeen. Enkä myöskään enää käyttänyt fraasia, ettei koolla ole väliä."

hmm...mitenkäs tuo Minea kirjoittukaan tuolla bloginsa avuksessa:

"Tämä on vastaisku kaikelle testosteronihuurulle! Osaamme me, naisetkin, kertoa yhtälailla kokemuksistamme seksuaalisuuden valtakunnassa ja siitä, millaisia mulkeroita on tullut nähtyä ja kokeiltua.
.
.
.
Blogini tavoitteena ei ole ärsyttää ketään, eikä kertoa niin tarkkoja yksityiskohtia
.
.
.
Haluan ainoastaan kirjoitaa muistaakseni sen kaiken, mitä olen kokenut. Muuta tarkoitusta minulla ei ole."

Jaa jaa, vai niin!

Anonyymi kirjoitti...

itse en ole koskaan halunnut kenenkään hierovan minua, mutta noin yleisenä vitsinä tämä on ihan hauska: hieronta

Anonyymi kirjoitti...

A-talk ohjelmassa justiin puhetta Kanervasta. Kommentaattorina mm. Naisasialiitto Unionin Veronika Honkasalo. Ei helevata, miten ne näitä pikkuhousuja lähetteleviä telaketjufeministejä laskee eetteriin?

Anonyymi kirjoitti...

"Naisasialiitto Unionin Veronika Honkasalo"

Zysse veti Honkasalon näytöstyyliin kölin ali. Osui ja upposi. Ei voinut Honkasalo millään myöntää, että Tukiaisen toiminta ei nyt kovin korkeatasoista ole ollut. Taas paljastui feministin törkeä asenteellisuus kaikelle kansalle.

Honkasalo toisaalta paheksuu "veli"verkostoa, mutta toisaalta paheksuu Kokoomusta sitten Kanervan uhraamisesta. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo A-Talk tulee muuten uusintana huomenna päivällä TV 1:stä. Voipi olla että on katsottavissa myöskin netissä...

heh heh hee - Honkasalon sanomana kuulitiin jotain "järkevääkin" eli myönsi, että heidän (Unionin) toiminta ei ole aiheen tiimoita ollut asiallista...

Anonyymi kirjoitti...

"(Unionin) toiminta ei ole aiheen tiimoita ollut asiallista..."

Feministien toimintahan se tälläkin kertaa oli seksuaalista häirintää, ei esim. Kanervan.

Ilmari kirjoitti...

Mikko Ellilä:
" "Tässä on Vasemmistoliitolle opetusmateriaalia tytöksi kasvamisesta:
http://www.youtube.com/watch?v=vBIm_vrVAfQ&feature=related""
"

Käytät kyseisen artistin kuvia ja youtubeklippejä niin usein (havaittu yht. ainakin 3 kertaa) perustellessasi pointtejasi, että ilmeisesti pidät hänestä erikoisesti.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kotirauhaa.fi/

"Suuressa helsinkiläisessä sairaalassa selviteltiin puolen vuoden ajalta tarkat potilastiedot ja selvitettiin, minkä takia ja millaisin vammoin sairaalaan tultiin pahoinpitelyn seurauksena. Naisten kohtaamasta väkivallasta runsaat puolet oli parisuhdeväkivaltaa. Miehistä puolestaan kuutisen prosenttia hakeutui sairaalaan parisuhdeväkivallan takia. Naisten kohdalla parisuhdeväkivalta oli aiheuttanut myös vakavammat vammat kuin muut pahoinpitelyt."

Kai niitä tilastoja ja hoitorekisteriä voi noinkin tulkita.

On noila sivuilla ihan hyviäkin huomioita, kuten tämä:
http://www.kotirauhaa.fi/index.php?id=73
"Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta."

Anonyymi kirjoitti...

aaro: no, olen kyllä samaa mieltä, että seksuaalisesti provosoivaa matskua ei ole hyvä olla joka paikassa, jossa siltä voi olla vaikea suojautua. (ei ole mukava kulkea erektiossa kaikkialla)

Itsekin pykätessäni taustakuvia desktopille, aina naisia kuviin laittaessani valitsen mahdollisimman säädyllisiä kuvia, sillä taustakuvan on tarkoitus olla lähinnä kaunis ja inspiroiva, eikä niinkään seksuaalisesti provosoiva. Eli ei nännejä jne.

Mutta silti ihmettelen, miten överiksi tuota ajatusta usein ollaan vetämässä, että se ikäänkuin tuhoaa lapsuuden välittömästi, jos nänni vilahtaa lapsen silmälle.. tossa jätetään huomiotta se, että 'lapsi' on varmasti nähnyt nännejä edellisissä elämissään ja niin edelleen, sekä se, että varsinaista perustelua ei käsittääkseni asialle yleisessä tietoisuudessa juuri ole.

Tarkoitan, että aina sanotaan, että tissien ja pornolehtien näkeminen on lapsille pahasta (itse oon kyllä mulkoillu niitä niin pienestä kuin jaksan muistaa, enkä oo pahastunu), mutta sitä ei varsinaisesti perustella. Voisiko kyseessä olla se, että lapsia ei haluta seksuaalisesti kiihottaa ennenaikaisesti, koska se jotenkin sekoittaisi heidän energiasysteemejään? Tai eiväthän ihmiset tällä tavalla tällä planeetalla tietoisesti ajattele, mutta voihan olla, että alitajuisesti vain aavistavat siinä olevan 'jotain sekoittavaa' tms..

Kuitenkin mun on vaikea kuvitella kenenkään pienenkään lapsen mitenkään häiriintyvän nähdessään alastoman naisen tai miehen, olipa asento mikä hyvänsä. Pikkupojat ja -tytötkin puhuvat pippeleistä ja pimpsukoista ihan rutiininomaisesti ja tietäväisesti, ihan kuin ne olisivat *gasp* luonnollinen asia! Hyi kamalaa sellanen, eihän sukupuolielimiä sentään saa luonnollisina pitää.

Vasta kaikenmaailman kukkahattutätien kauhistelun jälkeen lapset sitten kauhistuvat.. tämä on aika tyypillistä, projisoidaan oma kauhuntuntemus lapsiin ja saadaan lapset tuntemaan kauhua jostain, ja sitten syytetään lasten kauhusta miehiä ja sanotaan "Noniin, kattokaa ny, nehän on ihan kauhuissaan!" ..

Mulle kerran tapahtui tällainen syyllistys-projisointi, jossa viaton ja naiivimpi osapuoli saatiin kauhuun (johon ei olisi yltynyt ilman kukkahattutädin vaikutusta), ja josta sitten meikäläistä syytettiin. (ja sitten meni pitkä aika sen yksilön rauhoitteluun .. puuh) Kyseessä ei tosin ollut mitään seksuaalista.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Olisi hyvä lööppiotsikko tuosta, että: "Seksiskandaali! Vasemmistoliiton naispoliitikko kiistää harrastaneensa seksiä hevosen kanssa, katso kuvat!"

Anonyymi kirjoitti...

Perjantai 4.4.

Kohti Etelää, Ohjaus Laurent Cantet 2005, klo 14.00, Kino Engel

Elokuva pureutuu kehitysmaihin suuntautuvaan rikkaiden turistirouvien harjoittamaan seksiturismiin. Länsimaisen kulutusyhteiskunnan hyytävä kylmyys on kyynistänyt viisikymppiset rouvat, mutta keskeistä sivuosaa näyttelee myös aito romantiikan nälkä. Vapaa pääsy!

http://www.helsinki.fi/hyy/kehy/kehyviikko.html

Anonyymi kirjoitti...

"Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta."

No, ei varmaan, kun naisten väkivaltaisuutta ei ole tutkittu lähestulkoon ollenkaan.

Lisäksi voidaan huomioida mm. tämä:

"Vuonna 2000 Tilastokeskus julkaisi raportin, jonka mukaan vuonna 1998 poliisin tietoon tulleista parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä 37 prosentissa nainen oli pahoinpidellyt miestä. Tilastokeskuksen tiedoista v. 1997–2005 voidaan laskea, että naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä on ollut keskimäärin hieman oli 40 prosenttia vuodessa. Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen STAKES:n ylläpitämän WHO:n ICD-10 koodistoon perustuvan hoitoilmoitusrekisterin Hilmo STAKES: Hoitoilmoitukset / terveydenhuolto 1994–2003 (Ulkoiset syyt ikä- ja sukupuoliryhmittäin, pahoinpitelyt eritelty ilmoitetun suorittajan mukaan) luokassa "X85-Y09 Pahoinpitely 0 puoliso/partneri" ikäryhmässä 20–64 oli hoidettavana vuosina 2002–2003 noin kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia."

Perheväkivalta

Anonyymi kirjoitti...

"No, pornohan se kiinnosti nuorellakin iällä. Ne koulun seksivalistustukset olivat liian lääketieteellisiä tai hempeileviä. Onhan se selvä, ettei kouluopetus voi tarjota panemisen meininkiä, joten se jää kyllä aikuisviihteen varaan. Ja ihan hyvä niin."

Se on kyllä vähän ikävää, jos panemista opetellaan pornosta. Suurin osa pornosta lienee tehty miehille, joten siinä jää se toinen osapuoli kokonaan katveeseen. Ei pillua pornon malliin pumppaava kyrpä niin mahtavalta tunnu jne. Mielenkiintoinen kysymys, että mistä naimahommia sitten opetellaan. Vai pitääkö niitä erityisesti opetella etukäteen? Ideoita?

Anonyymi kirjoitti...

Mielipidekirjoitus Pravdassa 1.4.2008:

Pornon vastustaminen ei ole seksuaalikielteisyyttä

Filosofi Tommi Paalanen puolustaa (HS 25. 3.) seksin julkituomisen eettisyyttä. Hän tulkitsee pornon vain seksin esilletuomisena.

Pornossa kyse on kuitenkin pikemminkin vallankäytön nauttimisesta kuin seksistä nauttimisesta. Katsoja asettuu kohteensa yläpuolelle ja nauttii vallan tunteestaan.

Feministeille ei ole ongelma seksin kytkeytymättömyys rakkauteen tai seurusteluun, eikä edes paljas pinta sinänsä. Kielteistä pornoistumisessa on ihmisen, useimmiten naisen, asettaminen katseen kohteeksi alentavaan sävyyn.

Mainosten pornoistuminen näkyy siten, että etenkin naismallit on yhä useammin asetettu poseeraamaan alentuvasti katsojaan nähden. On kiusaannuttavaa joutua näkemään tällaista mainoskuvastoa päivästä toiseen.

Kuvaamistapa heijastuu myös malleihin ja seksityöläisiin suhtautumisessa: esimerkiksi Ilkka Kanervan tekstiviestikohussa toinen osapuoli on "nakumalli", johon voi julkisuudessa suhtautua vähän naureskellen.

Jos Kanerva olisi tekstiviestitellyt vaikkapa fyysikon kanssa, olisiko suhtautuminen ollut erilaista? Olisiko sanomalehdistö siinä tapauksessa väännellyt fyysikon ammattinimikettä kutsuen häntä vaikkapa "propellipääksi"?

Hyvään seksiin taas kuuluu toista arvostava asenne ja leikkimielisyys, joita ei pornon totisesta maailmasta löydy hakemallakaan. Pornon vastustaminen ei siis ole seksuaalikielteisyyttä tai romantiikan etsimistä, vaan kyse on naisten omanarvontunnosta.

Jos nuori heteromies tottuu ajattelemaan seksiä vain pornon tarjoamien mieskeskeisten fantasioiden kautta, hänelle voi olla kova työ aikanaan opetella huomioimaan myös naisen tarpeet ja oppia seksiin liittyvää vuorovaikutusta.

PIIA J. HÄKKINEN


Helsinki

Anonyymi kirjoitti...

http://yro.slashdot.org/article.pl?sid=08/04/03/2131235

Anonyymi kirjoitti...

"Pornossa kyse on kuitenkin pikemminkin vallankäytön nauttimisesta kuin seksistä nauttimisesta. Katsoja asettuu kohteensa yläpuolelle ja nauttii vallan tunteestaan."

Hölynpölyä. Entäs joku masokisti, joka tsiigaa sm-pornoa sillä silmällä? Pornoa on moneen lähtöön, ja seksistä siinä nimenomaan on kysymys.

"Kielteistä pornoistumisessa on ihmisen, useimmiten naisen, asettaminen katseen kohteeksi alentavaan sävyyn."

Minkäs tälle teet? Kun kulkee ihmisruuhkassa, niin muut ihmiset ovat vain kierrettäviä esineitä. Pornossa esiintyjät ovat tietysti katsojan tyydyttämistä varten. Mutta ei kumpikaan naista tapauksista millään tavoin estä huomioimasta toisia ihmisiä ihmisarvoisesti tarvittaessa.

"Jos Kanerva olisi tekstiviestitellyt vaikkapa fyysikon kanssa, olisiko suhtautuminen ollut erilaista?"

Epäilemättä median kirjoittelu olisi ollut erilaista, mutta feministithän ne tässäkin olivat asiaa eturivissä paheksumassa ja ensimmäistä kiveä heittämässä.

"Hyvään seksiin taas kuuluu toista arvostava asenne ja leikkimielisyys, joita ei pornon totisesta maailmasta löydy hakemallakaan."

Kirjoittaa ihminen, joka ei tiedä pornosta yhtään mitään.

"Jos nuori heteromies tottuu ajattelemaan seksiä vain pornon tarjoamien mieskeskeisten fantasioiden kautta, hänelle voi olla kova työ aikanaan opetella huomioimaan myös naisen tarpeet ja oppia seksiin liittyvää vuorovaikutusta."

Näistä naisten tarpeista saa kuulla nykyään enemmän kuin tarpeeksi. Kovia vaatimuksia kyllä on, muuta missä on vastakaiku? Entäpä naisen valmius huomioida miesten tarpeita? Sehän jää taas täysin huomiotta.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: "Vai pitääkö niitä erityisesti opetella etukäteen? Ideoita?"

No mitä jos noin ideana erityisesti opettelisit etukäteen sellaisen homman kuin nimimerkki?

Löytyykö luovuutta kehittää omaperäinen ja yksilöllinen (muu kuin "anonyymi") sellainen?

Anonyymi kirjoitti...

"Näistä naisten tarpeista saa kuulla nykyään enemmän kuin tarpeeksi. Kovia vaatimuksia kyllä on, muuta missä on vastakaiku? Entäpä naisen valmius huomioida miesten tarpeita? Sehän jää taas täysin huomiotta."

No niin, naisen tarpeethan on sitten helposti kuitattavissa!

Jos seksistä puhutaan niin miehet ovat hyvinkin helposti tyydytettävissä naisiin verrattuna. Naiselle harvoin riittää peniksen liikuttelu sisällä, mies taas useimmissa tapauksissa saa pillujumpasta suurta nautintoa.

Anonyymi kirjoitti...

"Löytyykö luovuutta kehittää omaperäinen ja yksilöllinen (muu kuin "anonyymi") sellainen?"

Ei liity eikä löydy.

Anonyymi kirjoitti...

"Naiselle harvoin riittää peniksen liikuttelu sisällä, mies taas useimmissa tapauksissa saa pillujumpasta suurta nautintoa."

Niin varmaan, ja mitä sitten? Ei se nyt kuule vain riitä, että nainen makaa lahnana paikoillaan. Kyllä se vaatii naiseltakin todellista panostusta, jos haluaa olla muutakin kuin makuupatja.

"Ei liity eikä löydy."

Eipä tietenkään.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei se nyt kuule vain riitä, että nainen makaa lahnana paikoillaan. Kyllä se vaatii naiseltakin todellista panostusta, jos haluaa olla muutakin kuin makuupatja."

Joo, ei tietenkään. Ei-lahnamaista naintia ainakin sen maagiset kolme kertaa viikossa harrastavana olen asiaan tutustunut. Pointti tässä nyt oli se, että on melko ikävää, jos pornoa esiteinistä asti katseleville (sekä pojille että tytöille) jää perus-hc:n antama kuva seksistä teennäisenä pumppausaktina. Jos mielikuvat seksistä perustuvat pitkälti miehille suunnattuun perusbasic-jyystöön, voi tulla yllätyksenä ettei nainen jyystämisestä niin kamalasti innostu.

Anonyymi kirjoitti...

Veronika Honkasalo on päässyt vauhtiin:
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=3152

"Pohjoismaista feminismiä Honkasalo kuvailee valtiofeminismiksi, joka koettaa parantaa naisten asemaa poliittisten puolueiden ja demokraattisesti valittujen päätöksentekoelinten kautta."

Oikeastaan Honkasalo on melko rehellinen feministi. Hän ei juurikaan yritäkään väittää, että feminismi olisi muuta kuin naisasialiike.

Anonyymi kirjoitti...

"Pointti tässä nyt oli se, että on melko ikävää, jos pornoa esiteinistä asti katseleville (sekä pojille että tytöille) jää perus-hc:n antama kuva seksistä teennäisenä pumppausaktina."

Ensinnäkin pornon kirjo on paljon valtavampi, kuin mitä sinä näytät ajattelevan. Toisekseen, se ei ole mitään opetusmateriaalia varsinaisesti, vaan katsojan tarpeiden tyydyttämiseen tarkoitettua viihdettä. Jos katsoja on tyytyväinen, se on täyttänyt tehtävänsä.

"Jos mielikuvat seksistä perustuvat pitkälti miehille suunnattuun perusbasic-jyystöön, voi tulla yllätyksenä ettei nainen jyystämisestä niin kamalasti innostu."

Ei se tule minään yllätyksenä. Oikeastihan nämä asiat opitaan käytännössä kokeilemalla, jos silloinkaan, ja oppimista on ihan yhtä lailla naisillakin, vaikkei tästä puolesta halutakaan usein puhua.

Anonyymi kirjoitti...

"Oikeastaan Honkasalo on melko rehellinen feministi. Hän ei juurikaan yritäkään väittää, että feminismi olisi muuta kuin naisasialiike."

Tuo on tietysti hyvä alku. Mutta sitten meidän pitäisi tukea miesjärjestöjä yhtä lailla, tilanteen tasapainoittamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Oivalsin juuri jotain, niin piti heti tulla tänne kirjoittamaan.

Voisiko olla, että naiset väittävät seksin, pornon, raiskauksen jne. olevan etupäässä vallankäyttöä juuri sen vuoksi, että he ITSE käyttävät seksiä nimenomaan vallankäytön välineenä? Naisethan hallitsevat seksillä miehiä, kuten tämän blogin pitäjän mainio kirja selventävästi tyhjentää .. öh, siis tyhjentävästi selventää :)

Eli tässäkin kyseessä olisi nimenomaan PROJISOINTI? Mua alkaa yhä enenevässä määrin kiinnostamaan se, miten paljon naisten mies-syytöksistä ja feministien miesvihasta on omien salakavalien ja valonarkojen metodien, asenteiden, tunteiden sekä ideologioiden projisointia syyttömiin miehiin, jotta saadaan vika pois itsestä, syytettyä omista vioista jotakuta itsen ulkopuolella?

Pitäisikö tästäkin näkökulmasta jopa alkaa asiaa ihan tutkimaan?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tarkoitan tässä siis sitä, että koska naisille seksi _ON_ nimenomaan vallankäyttöä, niin sen takia naiset selittävät aina miestenkin seksin vallankäytöksi. Heille ei tule pieneen mieleenkään, että miehet voisivat haluta seksiä SEKSIN ITSENSÄ VUOKSI, koska mitäs kummallista siinä seksissä on, sitähän saa kahmalokaupalla ja helposti tekemättä mitään, ja sitten on niin työlästä saada orgasmi jne.. mutta miehen näkökulma onkin tyystin toinen.

Kuten Frasier sanoi kerran samannimisessä sarjassa naisen kysyttyä, että onko Frasier itse ikinä käyttänyt seksiä saadakseen mitä haluaa (nainen itse oli), "Kuinka ME voisimme käyttää seksiä saadaksemme mitä haluamme? Seksi _ON_, mitä haluamme!"

Siinä piilee syvä totuus miesten ja naisten ymmärryksen eroista. Naiset eivät millään usko, että seksi on miehille arvokasta pelkästään seksin vuoksi, ja että miehet eivät mitenkään pysty käyttämään seksiä vallankäyttönä, eikä se yleensä edes käyne miesten mielessäkään, että seksi olisi jotain vallankäyttöä tms.. mutta naisille seksin ja vallankäytön yhdistäminen on arkipäivää.

Hitto, harvoin tulee näin selkeitä oivalluksia, ihan jotta loksauttelun ääni melkein kuuluu kun palapelit klikkailevat kohdallensa..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tässä muuten vähän randomin tuntuinen lainaus, mutta niin osuva kiteytys siitä, miten asiat ovat, nimimerkiltä "Tohtori", jostain sarjakuva-keskustelufoorumista napattuna.. en ole tosin kysynyt tällaiseen lainaukseen lupaa, mutta luulen ettei kirjoittajaa haittaa, että tämä hyvä kiteytys leviää asiallisiin paikkoihin.

"Jos minun avioerossani sukupuolet käännettäisiin ympäri, minä olisin nainen ja minut ilman mitään näkyvää syytä ja täysin varoittamatta jättänyt, kymmeniätuhansia euroja minulta keplotellut ja kaiken lisäksi kunnianloukkaukseen verrattavia valheita minusta lähisuvulleni ja ystävilleni levittänyt ex-puoliso olisi mies, täälläkin jo femakkoemakot teroittelisivat kuohintaveitsiään, kiihottaisivat itseään uskonnolliseen raivoon ("tapetaan se miessika!") ja reagoisivat kaikkiin vihaisiin purkauksiini huutelemalla "hyvä sisko, noin sitä pitää!". Mutta kun minä olen mies ja temput tehnyt puolisoni on nainen, asiaan reagoidaan vain sanomalla että "tuo nyt on sulla vaan joku vaihe" ja selän takana puhutaan että "itse se kumminkin sen eronsa aiheutti, kun on noin paskamainen jätkä". Minulla on myös lähipiirissäni parisuhteita, joissa nainen käyttäytyy kilttiä ja nöyrää miestään kohtaan irrationaalisen aggressiivisesti, jopa väkivaltaisesti, mutta ei sitä kukaan tuomitse vaan sellaista pidetään itsenäisen ja vahvan naisen käytöksenä ja hienona osoituksena tasa-arvosta. (Tunnen myös miehiä, jotka ovat väkivaltaisia ja pettäviä sikoja. Heitä naiset eivät ikinä moiti, vaan he ovat tosi ihania ja jännittäviä ja hyviä sängyssä. Jostain syystä vain me kiltit nössöt olemme vaarallisia ja pelottavia ja sorramme koko naissukupuolta.) "

Toi on vaan niin totta, ja niin hyvin kiteytetty, että otin riskin ja toin tuon lainauksen tänne.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tänään taas Uutislehti 100:ssa joku naistoimittaja itki sitä, miten vähän suomalaismiehet flirttailevat ja kuinka flirttailu voisi piristää päivää. Ulkomailla kuulemma miehet flirttailevat ihan ilman taka-ajatuksia, toisin kuin täällä Junttilassa, missä äijillä on aina ketunhäntä kainalossa.

Uskomatonta soopaa, ottaen huomioon, että ihan sama mediayhtiö on käyttänyt suunnattoman määrän palstamillimetrejä seksuaalisesta häirinnästä vaahtoamiseen. Kuka sitä uskaltaa tekstailla, hymyillä tai vitsailla, kun voi koska tahansa saada syytteen tai menettää työpaikkansa?

Suomalaisista naisista ei tietenkään löytynyt mitään kritisoitavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tästähän oli täälläkin joskus puhetta:

Lentokentillä on kova pula naistarkastajista

"Finavian ohjeiden mukaan turvatarkastuksen saa tehdä vain samaa sukupuolta olevalle, ellei matkustaja muuhun suostu."

Anonyymi kirjoitti...

Aamu TV:n Jälkiviisaissa jauhettiin taas pörssiyhtiöiden naiskiintiöistä. Naisjäsen (ei ollut tällä kertaa Moilanen) oli kovasti huolissaan naisten asemasta yhtiöissä ja vaati lakia asiasta. Pojat komppaili. Naisen mukaan pörssiyhtiöissä pitäisi olla 50-50 miehiä ja naisia. WTF? Tuolla logiikalla vaikka USA:n yhtiöissä pitäisi olla 50-50 mustia ja valkoisia. Eiköhän se ole niin, että paikat pitää jakaa pätevyyden perusteella.

Jan Erola huomautti että miehet syrjäytyvät koulutuksesta ja totesi että naisten osuus korkeissa asemissa tulee tulevaisuudessa kasvamaan automaattisesti koska naiset ovat koulutetumpia. Tähän jälkiviisaiden naisjäsen ei kommentoinut mitään.

Sori, oli vähän off-topic tähän ketjuun.

Anonyymi kirjoitti...

Lasten pahoinpitelyepäilyt lisääntyneet

Että näin. Mutta Suomen Amnestya tai Väestöliittoa ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Jan Erola huomautti että miehet syrjäytyvät koulutuksesta ja totesi että naisten osuus korkeissa asemissa tulee tulevaisuudessa kasvamaan automaattisesti koska naiset ovat koulutetumpia. Tähän jälkiviisaiden naisjäsen ei kommentoinut mitään."

No, ei tietenkään. Miesten tasa-arvo-ongelmia, kuten naisia suosivaa koulutusjärjestelmää, ei Suomessa huomioida lainkaan, eikä asioiden tilan korjaamiseksi edes yritetä tehdä mitään.

Yhtä hyvin voitaisiin vaatia 50% mieskiintiötä korkeakoulujen opiskelijapaikkoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Miss Suomi suuttui tissikohusta

Hmm...valehteleeko Miss Suomi? hänen asemassan olevalle henkilölla, joka edustaa maailmalla Suomea, ei sovi epäasiallinen käytös.

Kysehän saattaa olla mm. seksuaalinenhäirintä, mikäli Miss Suomi yllättäen esittelee rintojaan asiasta etukäteen sopimatta ja ilmoittamatta...

Minusta median tulisi nyt tämä selvittää perinjuurin, ettei Suomen maine maailmalla joudu lokaan aiheen takia.

Anonyymi kirjoitti...

"Vortac" kirjoitti:

"Voisiko olla, että naiset väittävät seksin, pornon, raiskauksen jne. olevan etupäässä vallankäyttöä juuri sen vuoksi, että he ITSE käyttävät seksiä nimenomaan vallankäytön välineenä?"

Kenties voisi, mutta ajatukselle ainakin raiskauksesta vallankäyttönä löytyy aika vahvat historialliset perusteet. Varhaisten ns. korkeakulttuurien (Kaksoisvirtain maa, Kreikka jne.) aikana oli nimittäin tapana raiskata taistelussa hävinneen osapuolen edustajia - myös, jopa erityisesti, miehet. Raiskaus (miehen) tavallaan konkretisoi toiselle osapuolelle sen, että tämä oli voittajalle alisteinen. Vrt. Jugoslavian sodat 1990-luvulla.

Ajattelutapa (joka voi olla myös biologisperusteinen) heijastuu mahdollisesti nykyaikanakin suhtautumisessa esim. homoseksuaaliseen miesprostituutioon tai meisten välsieen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen yleensä: koska peräaukkoonsa tunkeutumisen salliva mies tunnustaa samalla alempiarvoisuutensa tunkeutujaan nähden, vieläpä vapaaehtoisesti, hän toimii vallitsevan mieskäsityksen (itsenäinen, riippumaton jne.) vastaisesti. Koska normaalin empatiakyvyn omaavilla ihmisillä on tapana samaistua jollain lailla tekstissä tms. kuvattuihin kohteisiin, tämä aiheuttaa (mahdollisesti myös biologisperusteisen) vastareaktion (meisten välistä homoseksuaalisuutta ja miesten keskinäistä prostituutiota kohtaan).

Tämä on tietysti teoretisointia.

Anonyymi kirjoitti...

Vääränlainen nainen

"Jos Kanerva olisi runolliseen tapaan kysellyt puutarhakuulumisia vaikkapa kirjailija Riikka Pulkkiselta, puolet Suomen toimittajista ei parhaillaan viettäisi aikaansa Alexander Stubbin nettisivuilla.

Sen sijaan Ilkka Kanerva antaisi haastatteluja siitä, että kuuskymppinenkin saa rakastua ja innostua puutarhoista, joskus pitkäaikaisissa parisuhteissa on vaikeuksia, ymmärrättehän.

Näin ei käynyt, ja meillä annettiin ulkoministerille potkut, koska Johanna Tukiainen ei täyttänyt humanistisen tiedekunnan asettamia normeja siitä, millainen naisen tulee olla."

Tämä on niin totta.

Anonyymi kirjoitti...

Ulkomailla kuulemma miehet flirttailevat ihan ilman taka-ajatuksia

Haha. Juu, niin varmaan. Tuollaisilla kommenteilla suominainen tekee itsensä naurettavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tukiaista ei haluta kokoomuksen ehdokkaaksi

Jaana Pelkonen Lindénin lapsenlikkana?

Ministeri Suvi Lindén kehuu avustajaansa Jaana Pelkosta hyväksi lastenhoitajaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma tähän lainaukseen jo tarttuikin, mutta pistän itse vielä jotain:
"Pointti tässä nyt oli se, että on melko ikävää, jos pornoa esiteinistä asti katseleville (sekä pojille että tytöille) jää perus-hc:n antama kuva seksistä teennäisenä pumppausaktina. Jos mielikuvat seksistä perustuvat pitkälti miehille suunnattuun perusbasic-jyystöön, voi tulla yllätyksenä ettei nainen jyystämisestä niin kamalasti innostu."

Siis kelle se tulee yllätyksenä? Pojalle? Tytölle itselleenkin? Ja kuka tällaisista sitten edes jaksaa harmistua - meinaan kait nyt kuka tahansa, joka todella pääsee panemaan, oppii sen homman kuitenkin? Tässä mielessä en ollenkaan ymmärrä, miksi puhutaan pornosta jotenkin negatiivisena asiana. Ihmisillä pitäisi olla lupa katsella/tuottaa ihan millaista pornoa tahansa. Se, mikä feministejä kait pohjimmiltaan pännii - eli typerien tyttöjen alistuminen mihin tahansa - on sitten ihan yksilötason ongelma. Kuinka kieltäisimme tyhmien tyttöjen syntymisen?

PS: Miffy presidentiksi!

Anonyymi kirjoitti...

Vortac: Lainasit muuten sattumoisin minua jostain parin vuoden takaa. :D

(Käytän yleensä tuota nimimerkkiä "Tohtori", tpjs on lähinnä semmoisissa yhteyksissä missä Tohtori on varattu - eli esim. ircissä ja livejournalissa. Tosin tänne en ole onnistunut kirjautumaan lj-tunnuksella, joten sinänsä voisin alkaa käyttää tuota Tohtoria. Se on ainakin helpompi kirjoittaa...)

Näin jälkeenpäin luettuna ja eroasiat moneen kertaan käsitelleenä tuo lainaamasi pätkä oli kyllä aika, hmm, yksipuolinen purkaus avioerostani... Eivät nuo koskaan ole noin yksinkertaisia asioita, kyllä siinä erossa aina on kaksi osapuolta ja useimmiten (kuten nyt tässäkin tapauksessa) molemmat ovat yhtälailla aiheuttaneet sen että asiat menivät pieleen. Mutta sen varsinaisen pointin, eli ympäristön suhtautumisen, voin kyllä edelleen allekirjoittaa.

Olen myös yhtälailla alkanut olla samaa mieltä siitä mitä sanoit aiemmin, siis että naiset (tai lähinnä feministit) projisoivat omia negatiivisia käyttäytymismallejaan miehiin. Kaikki puheet homososiaalisuudesta, hyvävelikerhoista, sukupuolisesta syrjinnästä, vallankäytöstä jne. jne. - kun niistä syytöksistä vaihtaa miehet naisiksi ja toisin päin, lopputulos on juurikin se, millä tavalla (Panua lainatakseni) ns. katufeminismi käytännössä ilmenee. Eli naiset kuvittelevat, että miehet toimivat samalla tavalla kuin he - tämäkin on muuten asia, josta naiset usein syyttävät miehiä. :)

Anonyymi kirjoitti...

"Ensinnäkin pornon kirjo on paljon valtavampi, kuin mitä sinä näytät ajattelevan. Toisekseen, se ei ole mitään opetusmateriaalia varsinaisesti, vaan katsojan tarpeiden tyydyttämiseen tarkoitettua viihdettä"

Niin on, itsekin katselen monenlaista pornoa, joskus jopa hc:ta. Hc-jyystöä on kuitenkin helpoiten löydettävissä P2P-verkoista, joten sitä 14-vuotias käsiinsä saa. Ethän laita sanoja suuhuni. Porno ei tietenkää ole opetusmateriaalia (paitsi bj-hommissa!), mutta jos muuta tietoa seksistä ei ole juuri saatavilla, pornosta opitaan.

"Siis kelle se tulee yllätyksenä? Pojalle? Tytölle itselleenkin? Ja kuka tällaisista sitten edes jaksaa harmistua - meinaan kait nyt kuka tahansa, joka todella pääsee panemaan, oppii sen homman kuitenkin?"

Pojalle ja/tai tytölle. Itse nokkelana esiteininä waretin pornoa ja ajattelin että wau tuo on varmaan mahtavaa. Sitten kun pääsin vuosia myöhemmin itse toimintaan, oli todella yllätys ettei se pumppaaminen olekaan niin jännää.

Monet varmasti ovat valmiita opettelemaan vastakkaisen sukupuolen tyydyttämistä, mutta kokemukseni mukaan harvempi. Silloin kun tuli vielä nussittua ympäriinsä, satuin usein samaan sänkyyn miesten kanssa, jotka tekevät kaiken hc-kaavan mukaan. Jos sanoi, että otatko vähän rauhallisemmin ja tehtäiskö näin ja näin, niin ei mennyt kauaakaan kun oltiin jo taas jyystämässä. Helvetin turhauttavaa nussia jotain, joka on rakentanut kuvansa seksistä selvästi pelkän hc:n kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi: "Ajattelutapa (joka voi olla myös biologisperusteinen) heijastuu mahdollisesti nykyaikanakin suhtautumisessa esim. homoseksuaaliseen miesprostituutioon tai meisten välsieen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen yleensä: koska peräaukkoonsa tunkeutumisen salliva mies tunnustaa samalla alempiarvoisuutensa tunkeutujaan nähden, vieläpä vapaaehtoisesti, hän toimii vallitsevan mieskäsityksen (itsenäinen, riippumaton jne.) vastaisesti."

Heteroiden ajatteluun en ota kantaa tässä, mutta kannattaisi muistaa se, että myös homoprostituoiduilta palveluja ostavista suuri osa ostaa nimenomaan sellaisia palveluksia, että häntä itseään pannaan, eikä suinkaan päinvastoin.

Anonyymi kirjoitti...

Kovin on hiljaa media Milla Jaakkolan pornokuvista...

Panu kirjoitti...

homo: Olisi hyvä lööppiotsikko tuosta, että: "Seksiskandaali! Vasemmistoliiton naispoliitikko kiistää harrastaneensa seksiä hevosen kanssa, katso kuvat!"

(hohhoijaa) Mitä lööppiotsikkoja tuosta muka saisi? Rannattomat ämmäin laumat rientäisivät kälättämään siitä, kuinka nuori ennakkoluuloton nainen siinä vain voimautuu ja valtautuu ja nauttii täysin pimpoin seksuaalisuudestaan.

Ämmäkulttuuri ja katufeminismi eivät ole mitään muuta kuin moderni versio entisten kristillissiveellisten aikojen kaksinaismoraalista. Naisille kaikki on sallittua, miehille asetetaan moraalisia vaatimuksia.

Kaksinaismoraali, jota vasemmisto-millat edustavat, lienee yhtä vanha kuin ihmiskunta. Heinrich Heine: "He juovat salaa viiniä ja saarnaavat julkisesti, että kaikkien pitäisi juoda vettä."

Paavo kirjoitti...

Olen pahoillani Iken ja Millan puolesta. Halun panna blondibimboja tai hevosdildoja (ja jakaa kuvat muiden harrastajien kanssa) ei pitäisi olla esteenä poliitikon uralle. Minkä potentiaalin menetämmekään nyt kun ainoastaan puritaanin seksuaalimoraalin omaavat ihmiset uskaltavat lähteä politiikkaan, edes kunnallispolitiikkaan...

Puolisoa valitessa seksuaalimoraali on merkittävää, mutta ei päättäjää. Ikekin on ittensä tahrannut jo neuvostoliiton suurlähetystöä nuolemalla. siitä saa kuvan miehen opportunistisesta poliittisesta moraalista. sillä ei pitäisi olla väliä, että ilkka lähettelee tekstiviestejä nuorille naisille.

Sellaiset poliittisiin ääliömäisyyksiin sortujat kuten Vilen, Maija Rask tai Suvi LInden saavat rauhassa jatkaa uraansa, kunhan heidän seksinsä on aviollista. En ymmärrä.

Mediakentässä väitetään, ettei media aiheuttanut Kanervan eroa. jaa. Tuskinpa Katainen olisi ilkkaa erottanut, jos olisi saanut yksityisesti tietää siitä, että mies on vongannut bimboa. jos lehdet eivät olisi viikkokaupalla revitelleet tästä, niin ei kukaan osaisi pitää merkittävänä sitä, että joku ministeri on tekstarivongannut. Ei ainakaan minun mielikuvitukseni riittäisi.

Anonyymi kirjoitti...

johan siitä ehdittiin vitsailla kun kanerva oli menossa tapaamaan condoleezza ricea, että jos vaan "ritsalla" on sopivan tiukka kotelomekko päällä niin suomi on natossa ennen kuin ilen kuolatippa osuu lattiaan. ei sellaista ihmistä voi laittaa päättämään tärkeistä yhteisistä asioista, joka ei toimi yläpäänsä ohjaamana.

Mikko Ellilä kirjoitti...

En ole havainnut mediassa mitään näyttöä siitä, että Kanervan nais- tai miessuhteet mitenkään vaikuttaisivat hänen poliittiseen päätöksentekoonsa. Kanervan yksityiselämän kauhisteleminen on vain katkerien akkojen närkästystä siitä, että jotkut nuoret naiset (Jasmin Mäntylä ja Johanna Tukiainen jne.) näyttävät olevan seksuaalisesti kiinnostuneita vanhasta äijästä. Se vituttaa katkeria akkoja, jotka eivät itse pysty kilpailemaan näiden nuorten naisten kanssa.

P.S. Itse en pidä Johanna Tukiaista kovin seksikkäänä, vaan pikemminkin pellen näköisenä. Feministien raivoaminen Kanervan ja Tukiaisen suhteesta johtuu kuitenkin nimenomaan siitä, että he kokevat Johanna Tukiaisen saavan miehiä nimenomaan ulkonäöllään. Mikään ei vituta feministejä niin paljon kuin se, että kauniit naiset kiinnostavat miehiä enemmän kuin rumat naiset. Tämän asian kannalta on täysin epäolennaista, että Johanna Tukiainen ei MINUN mielestäni ole kovin kaunis. Feministit itse luulevat miesten pitävän Tukiaisen näköisiä naisia kauniina ja ovat kateellisia näiden nuorten naisten pelkästään ulkonäkönsä ansiosta miehiltä saamasta huomiosta.

Mikko Ellilä kirjoitti...


Ilmari kirjoitti...

Mikko Ellilä:
" "Tässä on Vasemmistoliitolle opetusmateriaalia tytöksi kasvamisesta:
http://www.youtube.com/watch?v=vBIm_vrVAfQ&feature=related""
"

Käytät kyseisen artistin kuvia ja youtubeklippejä niin usein (havaittu yht. ainakin 3 kertaa) perustellessasi pointtejasi, että ilmeisesti pidät hänestä erikoisesti.


Kyseinen nainen eli Alizée Jacotey on kaunis nuori ranskalainen nainen, jota feministit ja muut kehitysvammaiset inhoavat. Tämä on riittävä syy postata hänen kuviaan ja videoklippejään aina keskusteltaessa nuorten naisten seksuaalisuudesta.

Alizée esiintyy peittelemättömästi nimenomaan kauniina nuorena naisena. Hänen ei tarvitse hakea itselleen katu-uskottavuutta miesvihamielisten feminatsien silmissä esiintymällä vihaisena kommunistina, jollaisena mm. Maija Vilkkumaa silloin tällöin esiintyy. Feministit arvostavat nimenomaan Maija Vilkkumaan kaltaisia vihaisia naisia, jotka huutavat sairasta vihapropagandaansa kapitalismia vastaan. Sen sijaan feministit inhoavat Alizée Jacoteyn kaltaisia kauniita nuoria naisia, joilla ei ole mitään poliittista viha-agendaa.

Alizée on kaunis nainen, jolla ei ole mitään miehiä vastaan. Alizée on jokaisen heteroseksuaalisen miehen mielestä erittäin pantavan näköinen. Tämä vituttaa feministejä, koska feminatsit ym. seksuaalisesti häiriintyneet ihmiset eivät siedä miehiltä positiivista huomiota ulkonäkönsä ansiosta saavia kauniita naisia. Ks. edellinen postaukseni.

Aivan erityisesti feministejä vituttaa se, että jokainen nuori nainenkin pitää Alizéen kaltaisia naisia kauniina. Jokainen nainen haluaa olla kaunis ja jokainen nainen vertaa itseään toisiin naisiin ja ihailee kauniita naisia ja pyrkii ottamaan heistä mallia. On hankala löytää ketään 13-35-vuotiasta naista, joka ei Alizéen videoita katsellessaan kiinnittäisi huomiota Alizéen kauneuteen ja pyrkisi analysoimaan Alizéen kampausta, meikkiä, ilmeitä, artikulointia ja tanssia ottaakseen niistä mallia voidakseen siten itse herättää miesten kiinnostusta omalla ulkonäöllään.

Tämä tietysti vituttaa feministejä aivan saatanasti. Feministit eivät kerta kaikkiaan kestä sitä, että kaikki naiset (kirjaimellisesti KAIKKI NAISET, myös feministeiksi itseään kutsuvat naiset) pyrkivät nimenomaan saamaan osakseen positiivista huomiota miehiltä nimenomaan ulkonäöllään.

Maailma ei ole sellainen kuin feministit haluaisivat sen olevan tai kuvittelevat sen olevan. Feministien paskapuheiden mukaan miehet "esineellistävät" naisia, mutta tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Maailma on nimenomaan sellainen, että naiset itse "esineellistävät" itseään pyrkimällä miesten katseen kohteeksi ja laittautumalla mahdollisimman kauniiksi.

Tässä on kyseessä myös eräänlainen kilpavarustelu naisten kesken. Naiset ovat itse yleensä hyvin tietoisia toisten naisten kauneudesta ja kilpailevan jopa naisten keskinäisessä sosiaalisessa hierarkiassa omalla kauneudellaan. Kauniilla naisilla on myös naispuolisia ystäviä enemmän kuin rumilla. Tämä on nähtävissä jo nuorilla tytöillä, joilla ei vielä ole poikaystäviä eikä mitään seksuaalisia kokemuksia. Tytöt harrastavat jo lastentarhassa ja peruskoulun ala-asteella prinsessaleikkejä, joissa laittaudutaan kauniiksi tai leikitään "kotia" eli käydään roolinäytelmien kautta lävitse stereotyypillisiä naisten seksuaaliseen valtaan liittyviä kuvioita. Nämä asiat ovat niin intuitiivisia, että niiden täytyy olla vahvasti biologisia. Feministien ym. mielisairaiden käsitys sukupuolten ja seksuaalisuuden kulttuurisidonnaisuudesta on samanlaista uskonnollista huuhaata kuin kreationismi.

Anonyymi kirjoitti...

"Silloin kun tuli vielä nussittua ympäriinsä, satuin usein samaan sänkyyn miesten kanssa, jotka tekevät kaiken hc-kaavan mukaan."

Usein vaan satuit päätymään... plööh. Miten teille naisille aina vaan sattuu kaikenlaista, ikinä ette ole aidosti ohjaksissa? Vai uskotko todella, että jos panemasi miehet eivät olisi ikinä nähneet pornoa, olisitte harrastaneet aina seksiä vain sinun ehdoillasi, tai vähintäänkin aina "kiltisti"? Olisikohan se sitten ollut lainkaan hauskaa - miesten mielestä? Puhumattakaan siitä, miten tylsää tavallistenkin miesten elämä varmaan olisi ilman pornoa, saati meidän AT-heppujen, joille ei seksiä koskaan herukaan.

Anonyymi kirjoitti...

tpjs: Oh! Jos olisin tiennyt, että se olet sinä, niin olisin toki kysynyt lupaa! Haittasiko, että lainasin ilman lupaa?

Joo, en tarkottanutkaan mitenkään kommentoida itse avioeroasi tai vaimoasi, koska enhän tunne tilannetta millään muotoa, ja kuten arvasitkin, itse pointti oli tietenkin juurikin se ympäristön reagointi eri sukupuolten tekoihin.. se tekopyhyys ja kaksinaamaisuus, jota naiset nimenomaan käytöksellään ilmentävät.

Nyt viimeistään olen vakuuttunut siitä, että olet fiksu ihmisyksilö ja totuuden ja aidon tasa-arvon puolella, t.. ööh .. tpjs? :) Toivottavasti meni oikein, hehe.

Olet tervetullut lisä vakiokaartiimme, johon kuuluu jo niin paljon hyviä tyyppejä, etten edes jaksa muistaa kaikkien nimiä kerralla. Mutta ainaskin Jape, Jorma, Panu, Henry, WTF, Ellilä melko usein, ... unohdin varmasti hiton monta taas. Ehkä pitäis alkaa pitää listaa niin voisin aina silloin tällöin paremmin muistaa kiittää kaikkia rohkeudesta ja aitoudesta ja muistakin kannustettavista ominaisuuksista, joita tällainen feministiseen viemäriliete-vastavirtaan kahlaaminen vaatii.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tympeä: Osoittaa vastuunkiertoa käyttää sanoja "tuli tehtyä" ja "satuin päätymään". Tällä tavalla ei oteta itse vastuuta omista teoista tai valinnoista - kaikki elämässä vaan 'sattuu tapahtumaan' tai 'tuli päädyttyä' jne.. mitään ei olla itse aktiivisesti tehty. Tällä tavalla voidaan jatkaa miesten syyttämistä naisen omista valinnoista.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä yleisti: "Alizée on jokaisen heteroseksuaalisen miehen mielestä erittäin pantavan näköinen."

Sulla on sekä fiksuja että typeriä kirjoituksia. Tämä kuuluu niihin jälkimmäisiin. Minun mielestäni tuo on ruma, lyhythiuksinen horotsu, jolla on liikaa meikkiä ja karmeet mulkosilmät sekä hirveän näköiset kasvonpiirteet. Eli älä yleistä. Voisit mieluummin sanoa "suurimman osan heteroseksaalisista miehistä mielestä" tai kenties "monen miehen mielestä" tai jopa "miesten mielestä yleisesti katsoen", tai jopa että "tuollaiset nuoret ja fyysisesti viehätysvoimaiset naiset ovat yleisesti ajatellen miesten mielestä pantavan näköisiä".

Mutta tuo yleisestyksesi on typerä, pakkohan sun on itsesikin tietää, ettei kukaan akka ole JOKAISEN [insert ryhmä here] mielestä pantavan näköinen.

Samaa olisin sanomassa kyllä tästä "Jokainen nainen haluaa olla kaunis ja jokainen nainen vertaa itseään toisiin naisiin ja ihailee kauniita naisia ja pyrkii ottamaan heistä mallia. "

Mikä kumman tarve sulla on käyttää sanaa 'jokainen', kun se ei pidä paikkaansa näin laajoissa yleistyksissä, ja lisäksi toisella tavalla muotoiltuna lause olisi totuudenmukainen, ja aivan yhtä jämerä?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac: Juu, ei haittaa että siteerataan. :) Ja niinhän se menee, että kun jotain nettiin kirjoittaa niin ennemmin tai myöhemmin se pamahtaa jostain taas vastaan. ;)

Ja kiitän kauniista sanoista muutenkin. Tämä on tärkeä asia, on hienoa olla mukana ajamassa tätä omalta vähäiseltä osaltani. Vaikka se sitten jäisikin tämän blogin kommenttiosastolle kirjoittamiseen ja muilla nettifoorumeilla meuhkaamiseen.

(No, olen kyllä yrittänyt tuoda miesnäkökulmaa kotimaiseen scifi-sceneen joka on sekin nykyään aika naisvaltainen - ja yksi feminististä scifiä parodioiva novellini meni sentään vuoden 2006 Nova-kirjoituskilpailussa neljännelle sijalle, onhan sekin alku. :D)

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä: sensijaan varsinaisen pointin kannalta olen kyllä suurimmaksi osaksi samaa mieltä, paitsi tuon 'biologia'-aspektin kanssa, koska intuitio ei tule biologiasta, eikä sillä ole mitään tekemistä biologian kanssa. Sekoitat korkeammat henkiset toiminnot alhaisimpiin fyysisiin toimintoihin.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tohtori: Olen samaa mieltä, tämä on tärkeä asia, ja kaikki, joka asiaa vie eteenpåäin, on aina hyvästä, vaikka niinkin pieni asia kuin foorumeilla meuhkaaminen.

Itsellänikin se jää vain livenä ja foorumilla meuhkaamiseen ja henkilökohtaiseen uhmaan typeriksi katsomiani asioita ja asenteita kohtaan erinäisin tavoin (vaikkapa pinkkejä vaatteita pitämällä heteromiehen kehossa), mutta pakkohan sillä on oma hiekanjyvän kokoinen merkityksensä olla tämän asian eteenpäinviemisessä.

Tohtori on kieltämättä helpompi muistaa :) Ja olen erityisen mielenkiinnostunut tuosta mainitsemastasi scifi-novellista - olisiko mahdollista saada sitä jostain luettavaksi?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vaihdetaan nyt sitten tähän nimeen. :)

Mainittu novelli on valitettavasti juuttunut antologiaprojektiin, joka on ollut vireillä melkein kaksi vuotta ja ilmeisesti kamppailee rahoitus- ja muiden ongelmien kanssa. Eli novellia ei oikein voi laittaa julkisesti mihinkään ennen kuin ko. antologiaproggis joko toteutuu tai julistetaan virallisesti haudatuksi. Mutta jonkinlainen synopsis löytyy kotisivuiltani (laitoin linkin tähän, tai yritin ainakin).

Mikko Ellilä kirjoitti...

Vortac kirjoitti...

Mutta tuo yleisestyksesi on typerä, pakkohan sun on itsesikin tietää, ettei kukaan akka ole JOKAISEN [insert ryhmä here] mielestä pantavan näköinen.

Samaa olisin sanomassa kyllä tästä "Jokainen nainen haluaa olla kaunis ja jokainen nainen vertaa itseään toisiin naisiin ja ihailee kauniita naisia ja pyrkii ottamaan heistä mallia. "

Mikä kumman tarve sulla on käyttää sanaa 'jokainen', kun se ei pidä paikkaansa näin laajoissa yleistyksissä, ja lisäksi toisella tavalla muotoiltuna lause olisi totuudenmukainen, ja aivan yhtä jämerä?


Ei ole järkevää ruveta urputtamaan tuollaisista sanavalinnoista. Ymmärsit kuitenkin itse, mitä tarkoitin. Kuinka moni mies kieltäytyisi panemasta Alizéeta, jos ei olisi parisuhdeuskollisuutta esteenä? Kuinka moneen naiseen ei päde se, että nainen "haluaa olla kaunis, vertaa itseään toisiin naisiin, ihailee kauniita naisia ja pyrkii ottamaan heistä mallia"? Joku yksi poikkeustapaus sadasta naisesta/miehestä ei ole relevantti esimerkki tällaisissa asioissa. Jos jokin yleistys todennäköisesti pätee esim. kymmeneen satunnaisesti ihmiseen kymmenestä, on typerää tulla heittämään jotain "ehkä sadan ihmisen joukosta löytyisi yksi poikkeus tuohon sääntöön"-tyylisiä vasta-argumentteja.

Esimerkiksi "jokainen suomalainen on saunonut lapsesta asti" on ihan pätevä yleistys, vaikka sadan suomalaisen joukosta saattaa löytyä pari kolme vasta aikuisena ensimmäistä kertaa saunassa käynyttä ihmistä. Omituiset poikkeustapaukset eivät riitä yleisten sääntöjen kumoamiseen.



Vortac kirjoitti...

Ellilä: sensijaan varsinaisen pointin kannalta olen kyllä suurimmaksi osaksi samaa mieltä, paitsi tuon 'biologia'-aspektin kanssa, koska intuitio ei tule biologiasta, eikä sillä ole mitään tekemistä biologian kanssa. Sekoitat korkeammat henkiset toiminnot alhaisimpiin fyysisiin toimintoihin.

Roskaa.

Heitänpä taas esimerkkinä tyttöjen seksuaalisuuden biologisuudesta tällaisen jutun, joka löytyi Raakel Liekin blogin kommenttiosastosta (ei kuulu vakiolukemistooni):

http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/himoa-hipelointia/tissikompleksit

"12 vuotiaan tyttären äitinä [huomaan, että] rinnat ovat näköjään jo yhä nuorempien puheenaihe. Tyttäreni luokan pojat ovat ( no SE ikä.) oikein kiinnostuneita tyttöjen tisseistä ja tuntuu siltä aivan kuin Tyttäreni ja hänen muutamat kaverinsa oikein kilpailisivat siitä kellä mahtaakaan olla suurimmat tissit. Minulla on oikein avoimet ja lempeät välit tyttäreni kanssa, eli toisinsanoen käymme yhdessä rintsikkaostoksilla, hän tietää kuppikokoni, minä hänen,mielestäni tämä kuuluu äidille, ihan kuin äidin tissiasiat tytöllekkin. Mutta muutamana päivänä kun olimme paikallisessa alusvaateliikkeessä ostoksilla törmäsimme Tyttäreni luokkakaveriin ja hänen äitiinsä. Noh, jostainhan tyttäreni keksi ruveta mankumaan suurempia tissiliivejä kaverinsa (ja tämän vanhemman veljen nähden.) '' Äiti musta tuntuu et mun kandeis ottaa vähä isompi kuppi? '' Menimme kassalle , Tyttäreni toiveen mukaan- nyt isot rintsikat ovatkin siirtyneet vanhemman tyttäreni alusvaate laatikkoon- mukamas pyykin mukana."

Mikko Ellilä kirjoitti...

Anonyymi nainen:

Monet varmasti ovat valmiita opettelemaan vastakkaisen sukupuolen tyydyttämistä, mutta kokemukseni mukaan harvempi.

Nimenomaan naiset eivät yleensä edes ajattele, että heidän pitäisi opetella mitään. Monet naiset kokevat seksin olevan jotain sellaista, jota nainen ANTAA miehelle. Nainen kuvittelee olevansa täydellinen sellaisenaan. Tyypillinen nainen kuvittelee, että hänen ei tarvitse muuta kuin antaa itseään miehelle. Mies on se, joka TEKEE asioita. Nainen on se, JOLLE niitä asioita TEHDÄÄN. Naisen itse ei tarvitse tehdä mitään. Nainen vain ON ja odottaa miehen TEKEVÄN kaiken. Nainen valittaa siitä, että mies ei "osaa" tai "viitsi" tehdä NAISELLE kaikkia naisen haluamia asioita.

Disclaimer: tämä koskee monia naisia, mutta ei onneksi kaikkia. Kyseessä on samanlainen yleistys kuin se, että useimmat miehet ovat käyneet armeijan. Edelläkuvatusta stereotypiasta edukseen poikkeavat naiset ovat samanlaisia poikkeuksia tilastollisesta oletusarvosta kuin armeijaa käymättömät miehet.

Anonyymi nainen:
Silloin kun tuli vielä nussittua ympäriinsä, satuin usein samaan sänkyyn miesten kanssa, jotka tekevät kaiken hc-kaavan mukaan.

Sanavalinnat ovat tässä oireellisia.

Tuli nussittua... Satuin menemään sänkyyn usein sellaisten miesten kanssa, jotka tekevät...

Nainen siis omasta mielestään vain "tuli nussineeksi", ei siis aktiivisesti halunnut nussia. Nainen ei omasta mielestään tietoisesti halunnut mennä sänkyyn, hän vain "sattui menemään" sänkyyn. Kuitenkin tätä tapahtui "usein", joten kyseessä ei ollut mikään satunnainen hairahdus. Tämän naisen mielestä miehet tekevät asiat hc-kaavan mukaan; nainen itse ei siis omasta mielestään tehnyt yhtään mitään eikä ylipäätään kokenut mitään tarvetta tehdä mitään eikä edes osannut tehdä mitään asioita haluamallaan tavalla.

Anonyymi nainen:
Helvetin turhauttavaa nussia jotain, joka on rakentanut kuvansa seksistä selvästi pelkän hc:n kautta.

Heh heh. Helvetin turhauttavaa nussia sellaista naista, joka vain passiivisena lahnana odottaa miehen tekevän asioita.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että porno eroaa normaalista ja nautittavasta seksistä hyvin paljon. Tästä syystä en ole harrastanut pornoa murrosiän jälkeen. Kyllästyin pornoon 15-vuotiaana saatuani ekan kerran pillua. Porno on enimmäkseen aika mautonta ja tylsää kamaa. Kyllä keskivertoheteromies saa varsin helposti erektion katsellessaan tavallisille heteromiehille suunnattua mainstream-pornoa, mutta yleensä jokainen seksuaalisesti normaali ihminen pystyy fantasioimaan asioista paremmin ihan itse kuin pornoa katselemalla. Myöskään parisuhteessa kukaan normaali ihminen ei tarvitse pornoa kiihottaakseen itseään harrastamaan oikeaa seksiä, ellei kärsi impotenssista/frigidismistä.

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä puhuu asiaa pornosta. Vaikea minunkaan on kuvitella, että kukaan aikuinen mies (tai nainenkaan sen puoleen) ottaisi seksin harrastamiseen mallia pornosta. Tyypilliset valtavirtapornon maneerit ovat sellaisia, että on vaikea kuvitella keskivertoihmisen tahtovan toistaa niitä omassa seksielämässään. Vaikkei tietysti saisi omien mieltymysten mukaan yleistää.

Porno on ihan samalla tavalla irrallaan todellisuudesta kuin muutkin elokuvat, näyttelemistähän se on sekin vaikka sinänsä oikeaa yhdyntää harrastetaankin. Toki nuoret ja kokemattomat ihmiset voivat kuvitella sen simuloivan todellisuutta, kun eivät muustakaan tiedä, mutta uskoisin sellaisten kuvitelmien karisevan siinä vaiheessa kun sitä seksiä pääsee tosiaan harrastamaan.

Panda Paalanen kirjoitti...

Täällä siteerattiin Piia J. Häkkisen pornoa käsittelevää vastakirjoitusta Hesarissa. Alkuperäinen kirjoitukseni ja vastaus Häkkiselle löytyvät blogistani:

http://seksualisti.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä ryöpsytti: "Ei ole järkevää ruveta urputtamaan tuollaisista sanavalinnoista. Ymmärsit kuitenkin itse, mitä tarkoitin. Kuinka moni mies kieltäytyisi panemasta Alizéeta, jos ei olisi parisuhdeuskollisuutta esteenä? Kuinka moneen naiseen ei päde se, että nainen "haluaa olla kaunis, vertaa itseään toisiin naisiin, ihailee kauniita naisia ja pyrkii ottamaan heistä mallia"? Joku yksi poikkeustapaus sadasta naisesta/miehestä ei ole relevantti esimerkki tällaisissa asioissa. Jos jokin yleistys todennäköisesti pätee esim. kymmeneen satunnaisesti ihmiseen kymmenestä, on typerää tulla heittämään jotain "ehkä sadan ihmisen joukosta löytyisi yksi poikkeus tuohon sääntöön"-tyylisiä vasta-argumentteja.

Esimerkiksi "jokainen suomalainen on saunonut lapsesta asti" on ihan pätevä yleistys, vaikka sadan suomalaisen joukosta saattaa löytyä pari kolme vasta aikuisena ensimmäistä kertaa saunassa käynyttä ihmistä. Omituiset poikkeustapaukset eivät riitä yleisten sääntöjen kumoamiseen."


Jos ei ole järkevää urputtaa sanavalinnoista, onko sitten sen järkevämpää puolustaa niitä näin pitkästi?

Ei minulla ole mitään geneerisiä yleistyksiä vastaan, mutta tuo oli liian spesifinen ollakseen särähtämättä korvaani. Minä en tuollaista rumaa lutkaa panisi. On olemassa naisia, jotka ovat tiettyjen miesten tyyppiä, ja sitten naisia, jotka eivät ole. Kyllä tiedän, että tuo nainen saa miehiltä seksiä niin paljon kuin jaksaa kantaa, mutta ei suinkaan JOKAISELTA mieheltä. Tässä mielessä motivaation puutteen SYY on merkityksetön, kun faktaksi jää, että yleistyksesi oli liian spesifinen ollakseen paikkansapitävä.

Vaikka katsoisit, että tuollainen yleistäminen olisi kuinka 'pätevää', se ei ole silti totuudenmukaista, ja totuuden puolestapuhujana katson ihan aiheelliseksi oikeudekseni huomauttaa asiasta.

- Vortac

p.s. En myöskään ole saunonut lapsesta asti :) Olen aina inhonnut saunomista, joten ole vältellyt sitä melko tavalla, enkä vieläkään 'sauno'. Ja ovathan suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajatkin suomalaisia, joten on runsas joukko suomalaisia, jotka eivät todellakaan ole saunoneet lapsesta asti. Tuo sana 'jokainen' ei kuulu yleistyksiin, ja sillä selvä. Jos et tätä tajua, älä tajua, mutta puolustelusi ontuu joka tapauksessa pahasti, ja vaikuttaa siltä, että olet vain päättänyt olla oikeassa kaikessa, etkä suostu myöntämään virheitäsi vaan mieluummin puolustelet ja koetat selittää valheen totuudeksi jne. tms. Mutta ei se onnistu, joten give it a rest.

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä yliolkaili: "Roskaa."

Ehkä, mutta totta. Ja sehän on viesteilyssä tärkeintä. Intuitio on ihmisen henkisten kykyjen ominaisuus. On lisäksi olemassa tietynlaista alempien henkisten kykyjen alempaa vaistotoimintaa, jota alempi telepatia edustaa - eli siis se, jota eläimet suvereenisti käyttävät, samalla kun ihmiset ovat tottuneet kommunikoimaan paljon epävarmemmilla metodeilla kuten ääntelemällä ja näppäilemällä.

Intuitio kuuluu kuitenkin korkeampiin henkisiin toimintoihin, sillä se vaatii individuaalisuutta ja vähintään ihmisentasoista älyä. Eläimet siis voivat vaistota asioita ennalta ja tietää milloin 'omistaja' lähtee kotimatkalle, mutta se on enemmän vaistotoimintaa kuin intuitiota.

Tiedän, etten vakuuta sua ollenkaan tällä puheenvuorollani, koska olet kertakaikkiaan päättänyt, mikä on totta ja mikä ei, ja luokittelet tämän varmasti vielä roskemmaksi kuin edellisen postaukseni. Sille en tosin voi mitään, sillä kuten sanottu, olen täällä kertomassa totuuden enkä vakuuttamassa ketään. Joten kerroin sen, nyt saat tehdä sillä mitä haluat.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Ellilä käyttää aika vaarallisia ja hyökkääviä sanavalintoja. "jokainen seksuaalisesti normaali ihminen pystyy fantasioimaan asioista paremmin ihan itse kuin pornoa katselemalla."

Kukapa on tarpeeksi ylevä olento määritelläkseen toisten 'seksuaalista normaaliutta'?

Ja kukapa olisi tarpeeksi kaikkitietävä tietääkseen, että JOKAINEN tuollaiseksi (puolueettomasti) määritelty ihminen todella siihen pystyy - etenkin kun pitäisi ottaa huomioon jokaisen yksilöllisen pornoelokuvan mahdollinen inspiroiva vaikutus jne.

Minä ainakin katson paljon pornoa, ja pidän itseäni 'seksuaalisesti normaalina'.

Mutta mitä se 'normaalius' lopultakaan on? Sitä, että mukautuu johonkin keinotekoiseen normiin?

Miehet nyt ovat yleisesti ottaen (huomaa, en sanonut, että JOKAINEN on) visuaalisia olentoja seksuaalisuudessaan, joten visuaaliset ärsykkeet usein kyllä auttavat ejakulaatiota. Pelkällä kuvittelulla ilman mitään inspiroivaa kiihoketta voi joskus olla hyvinkin vaikeata saavuttaa ejakulaatio. Mutta kuvittelun ja pornon yhdistelmä tuottaa helposti parempia tuloksia.

Tietenkin tässä voi olla sekin asia paikallansa, että jos on katsonut pienestä pitäen pornoa, voi olla vaikea sitten yhtäkkiä kuvittelemalla laueta. Eli että seksuaalinen mielikuvitus olisi jollain tavalla surkastunut tai jäänyt alikehittyneeksi - ehkä meikäläisen kohdalla on tällainen ilmiö kyseessä, kukapa tietää.

Toisaalta, ulkopuolelta tulevat kiihokkeet ovat aina jotenkin mielenkiintoisempia kuin ennalta-arvattavat päänsisäiset kuvitellut kiihokkeet - ne tuntuvat helposti todellisemmilta ja siten automaattisemmin kiihottavilta.

Luulisin, että tässä on juurikin iso ero miesten ja naisten suhteen - naiset mieluummin kiihottuvat omista prinsessafantasioistaan (vaikka toki lukevat paljon 'naisten' pornokirjallisuutta), miehet taas mieluummin ovat tilanteessa silmät, korvat ja tuntoaisti auki, jotta voivat saada maksimaalisen stimulaation todellisilla, ulkoisilla tavoilla.

- Vortac

Mikko Ellilä kirjoitti...

Vortac kirjoitti...
Jos ei ole järkevää urputtaa sanavalinnoista, onko sitten sen järkevämpää puolustaa niitä näin pitkästi?

On ainakin minulle. Koen yleensä hyvin tärkeäksi tehdä selväksi, mitä mieltä todella olen. En ole niinkään kiinnostunut keskustelukumppanin mielipiteen muuttamisesta omalle kannalleni kuin omien mielipiteideni esittämisestä niin selvästi, että mitään väärinkäsityksiä ei synny.

Vortac kirjoitti...
Minä en tuollaista rumaa lutkaa panisi.

Kyseessä oli siis tämä nainen:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/96/Alizee208.jpg

Minusta tuntuu, että sinä et ole hetero.

Anonyymi kirjoitti...

Vortac kirjoitti:
"Luulisin, että tässä on juurikin iso ero miesten ja naisten suhteen - naiset mieluummin kiihottuvat omista prinsessafantasioistaan (vaikka toki lukevat paljon 'naisten' pornokirjallisuutta), miehet taas mieluummin ovat tilanteessa silmät, korvat ja tuntoaisti auki, jotta voivat saada maksimaalisen stimulaation todellisilla, ulkoisilla tavoilla."

Jos otetaan tähän kuvioon jotenkin mystisempi aspekti mukaan, niin mikä on mielipiteesi, miksi asiat ovat noin? Jos hyväksytään jonkinlainen "naiset ovat intuitiivisempia" -väite, niin miksi he hakisivat tuon kokemuksen sisältään, eivätkä ulkoa, missä se kuitenkin selvästi siis tapahtuu. Materiaalisella puolella.

Kummallisia juttuja.