perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Kuuma potaatti

Naistutkimuksen kuuma peruna:
Feminismiin liitetään yleensä ajatus naisten aseman parantamisesta. Niemelän mukaan naistutkimuksen hataralle pohjalle rakennettu maailmanparannus ei tuota oikeita tuloksia. "Naistutkimuksen avulla yritetään parantaa maailmaa samoin kuin esimerkiksi uskomushoidoilla yritetään parantaa vaivoja ja sairauksia – vailla tuloksia. Sen avulla naisten aseman parantaminen tuskin onnistuu, koska metodiikka ja tutkimusasetelmat ovat useimmiten tieteellisesti kestämättömällä pohjalla." Itsekin rivivihreänä vaikuttava Niemelä toteaa maailmanparannuksen tapahtuvan tehokkaammin toisin keinoin. "Jos maailmaa halutaan oikeasti muuttaa, pitää muuttaa todellista eikä mielikuvitusmaailmaa. Naistutkimus pyrkii virheellisistä tutkimusasetelmista käsin yhteiskunnalliseen vallankäyttöön ja lisäksi se on hyvin epädemokraattista sekä diskriminoivaa. Lähinnä sitä voisi verrata eräisiin totalitaristisiin ideologioihin ja uskontoihin." Niemelän mukaan juuri naistutkimuksen hyvää tarkoittava idea johtaa huonoihin tuloksiin: "Naistutkijat väistämättä löytävät valtaa ja alistusrakenteista sieltä, missä niitä ei ole - siinä syyllistetään miehiä ja heteroja sekä korostetusti moititaan empiirisiä luonnontieteitä ja esitetään täysin kestämättömiä väitteitä."
Jatkokeskustelua naistutkimuksesta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://tyl.utu.fi/main/?p=599/
Jatkokeskustelua naistutkimuksesta

Anonyymi kirjoitti...

Miehille aborttioikeus!

Anonyymi kirjoitti...

"On kiinnostavaa pohtia ihmisiä yhtenä lajina toisten joukossa, mutta universaalit näkemykset lisääntymispsykologiasta ja perhe- ja moraalitunteista vaativat nähdäkseni muitakin selitysmalleja kuin evoluution."

Voi pyhä kreationismi. Ymmärrän että ihmiset ovat erimielisiä siitä, mikä evoluutiopsykologinen uumoilu nyt sattuu olemaan todennäköisimmin oikein. Tuollainen mielipide on kuitenkin aivan käsittämätön itseään tieteilijänä pitävältä ihmiseltä.

"Esimerkiksi feministisessä vammaistutkimuksessa pohditaan vammaisia ruumiita omalla tavallaan toimivina kehoina, ei niinkään puutteen kautta. Fysiologiset faktat, esimerkiksi jonkun raajan toimimattomuus on toimimattomuutta suhteessa toimivaan normiruumiiseen"

Olen myös sairastanut erästä kokonaisvaltaista fyysistä sairautta koko ikäni, ja tuo on mielestäni vastenmielistä leikittelyä vakavalla asialla.

Anonyymi kirjoitti...

"Miehille aborttioikeus!"

Miehille ei tietysti koskaan voi tulla varsinaista aborttioikeutta, koska silloin jouduttaisiin loukkaamaan naisen ruumiillista koskemattomuutta. Mutta entä jos mies voisi päättää ns. jälkiabortista? Eli henki pois heti kun vauva on pois äidin ruumiista. Koska miehelle ei katsota koituvan mitään haittaa siitä, että hänen jälkikasvunsa tapetaan abortilla äidin kohdussa, niin eihän äidilläkään ole mitään protestoitavaa jälkiaborttiratkaisussa?

Anonyymi kirjoitti...

Killing of glamour model-bodyguard stuns Moscow

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi - OTA NIMIMERKKI.

Mitä jälkiaborttiin tulee, niin se on murha. En voi käsittää, että joku voi edes ajatella moista asiaa vakavissaan otettavana mahdollisuutena. Se on vauvan surmaamista.

Abortin sensijaan voi tehdä eettisesti korrektisti, koska sielu ei ole vielä kiinnittynyt kehoon pysyvästi, vaan vain välillä vierailee siinä.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Olkaa hyvä ja lukekaa mitä linkkien takana lukee, tai toisinpäin: Selventäkää yksiselitteisiä, mutta vääriä otsikoita.

Kyseisessä mielipidekirjoituksessa miehen aborttioikeudella tarkoitetaan oikeutta sanoutua irti isyydestä.