torstaina, lokakuuta 04, 2007

Virallinen miesnäkökulma tasa-arvoon

Miehet ja tasa-arvopolitiikka (pdf):
Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan, että tasa-arvopoliittiset kysymykset arvioidaan myös miesnäkökulmasta. Tässä asiakirjassa on arvioitu miesten ja sukupuolten välistä tasa-arvoa yleisellä tasolla. Teema on Suomessa uusi, eikä vastaavaa yleisesitystä ole aiemmin tehty.

Naisten aseman parantaminen on tasa-arvopolitiikassa keskeisempi tavoite kuin miesten aseman parantaminen, jolloin huomion kiinnittäminen miehiin, esimerkiksi erilaisten toimenpiteiden valmistelu, ei saa heikentää naisten asemaa.

Aihealueessa ei lopulta ole kyse sen kummallisemmasta asiasta, kuin että otetaan miehetkin huomioon tehtäessä tasa-arvopolitiikkaa. Esimerkiksi tasa-arvokysymyksenä pidetty prostituutiotarkoituksessa harjoitettu ihmiskauppa edellyttää prostituution asiakkuutta. Asiakkaista merkittävä valtaosa on miehiä Vastaavasti kotitöiden nykyistä tasaisempi jakautuminen edellyttäisi miesten kotitöistä kantaman vastuun lisääntymistä.

Miehiä ja tasa-arvoa käsittelevässä taustakirjallisuudessa tasa-arvon edistyminen on pääosin samaistettu naisten aseman paranemiseen. Kirjallisuudessa on useimmiten mainittu miesten hyötyvän naisten aseman paranemisesta ja parantamisyrityksistä neljällä tavoin yleisen hyvän periaatteen, tasa-arvon, edistymisen kautta, tehokkaamman, oikeudenmukaisemman ja paremmin toimivan yhteiskunnan muodossa, miehille läheisten naisten elämänlaadun kohoamisen kautta ja henkilökohtaisen hyödyn kautta.

Yhteiskunta, jossa naiset voivat toteuttaa potentiaaliaan siinä missä miehetkin, käyttää paremmin kaikkia inhimillisiä resurssejaan kuin yhteiskunta, jossa jotkut tehtävät on käytännössä varattu miehille. Tämä on yksi perusteluista, joita erilaisille erityisesti naisten osuutta eri yhteyksissä turvaamaan tarkoitetuille kiintiöperiaatteille on esitetty.

Kolmannen hyödyn kohdalla miehille läheisillä naisilla tarkoitetaan kaikkia niitä naisia, joista miehet välittävät ja jotka ovat osa heidän elämäänsä. Näiden naisten tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu hyödyttää miehiä. Esimerkiksi yhteiskunta, jossa omaan tyttäreen ei kohdistu syrjintää tai fyysistä, seksuaalista tai henkistä väkivaltaa on miehelle parempi vaihtoehto, kuin yhteiskunta, jossa näin tapahtuu.

Miesten toisiin miehiin kohdistama väkivalta ja syrjintä perustuu usein osaltaan tai täysin siihen, että uhri ei täytä jotain miehisyyden normia, kuten esimerkiksi heteroseksuaalisuutta.

Neljänneksi, monet miehet kokevat toisten miesten taholta ei-toivottua painetta epätasa-arvoiseen käyttäytymiseen, erityisesti suhteessa naisiin. Tasa-arvoa arvostavassa yhteiskunnassa vertaisryhmän paine epätasa-arvoiseen käyttäytymiseen on pienempi.

Toisena syynä, miksi miehet tarvitsevat tasa-arvoa on naisten aseman parantamiseksi tehtyjen toimenpiteiden miehille tuoma hyöty.

Joissakin yhteyksissä miesten asema on naisten asemaa huonompi ja osaan näistä tilanteista voi liittyä sukupuolten välisiä tasa-arvo ongelmia kuten syrjintää sukupuolen perusteella. Tässä asiakirjassa ei tarkemmin käsitellä tai otetaan kantaa siihen, millä ehdoilla ero naisten ja miesten tilanteissa on samalla myös tasa-arvo-ongelma, eikä asiakirjassa ei ole varsinaista miesten tasa-arvo-ongelmien listaa.

Miesten tasa-arvo-ongelmat saattaisivat liittyä esimerkiksi terveyteen tai terveyspalveluihin, syrjäytymiseen ja sen ehkäisyyn sekä joihinkin perheeseen liittyviin alueisiin, kuten avioeroihin ja huoltajuuden määräytymiseen. Syrjäytyminen ei kuitenkaan edellytä syrjintää eikä heikommassa asemassa oleminen automaattisesti tarkoita, että kyseessä olisi tasa-arvo-ongelma.

Miehiin kohdistuvat tasa-arvopoliittiset toimenpiteet eivät vaikutuksiltaan saa huonontaa naisten asemaa. Sukupuolten välisen tasa-arvon yleinen tilanne edellyttää, että kaikilla sukupuolten välistä tasa-arvoa lisäävillä toimenpiteillä on myönteinen tai neutraali vaikutus naisten asemaan.
Hienoa, että viralliset tahot huomioivat miesten tasa-arvo-ongelmat.

47 kommenttia:

sdasfafasd kirjoitti...

Esimerkiksi yhteiskunta, jossa omaan tyttäreen ei kohdistu syrjintää tai fyysistä, seksuaalista tai henkistä väkivaltaa on miehelle parempi vaihtoehto, kuin yhteiskunta, jossa näin tapahtuu.

Vau.. ei ole kyllä koskaan käynyt mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

"Naisten aseman parantaminen on tasa-arvopolitiikassa keskeisempi tavoite kuin miesten aseman parantaminen, jolloin huomion kiinnittäminen miehiin, esimerkiksi erilaisten toimenpiteiden valmistelu, ei saa heikentää naisten asemaa."

Ihan uskomatonta paskaa. Kyse ei siis ole tasa-arvopolitiikasta, vaan pelkästään naisasiapolitiikasta. Miksi tätä ei sanota suoraan? Miksi näin on? Ilmeisesti sitten naisten etujen ajaminen saa heikentää jatkossakin miesten asemaa.

"Esimerkiksi tasa-arvokysymyksenä pidetty prostituutiotarkoituksessa harjoitettu ihmiskauppa edellyttää prostituution asiakkuutta."

Poliittisesti korrekti termi on seksipalvelujen kauppa. Seksuaalinen itsemäärämisoikeus on ihmisoikeus, jota myös feministien on kunnioitettava.

"Kirjallisuudessa on useimmiten mainittu miesten hyötyvän naisten aseman paranemisesta ja parantamisyrityksistä neljällä tavoin yleisen hyvän periaatteen, tasa-arvon, edistymisen kautta, tehokkaamman, oikeudenmukaisemman ja paremmin toimivan yhteiskunnan muodossa, miehille läheisten naisten elämänlaadun kohoamisen kautta ja henkilökohtaisen hyödyn kautta."

Miksi tätä tarkastelua ei koskaan tehdä toisinpäin? Ei ikinä. Kyllä naisetkin hyötyisivät miesten aseman parantamisesta. Mutta siitä ei saa puhua.

"Joissakin yhteyksissä miesten asema on naisten asemaa huonompi ja osaan näistä tilanteista voi liittyä sukupuolten välisiä tasa-arvo ongelmia kuten syrjintää sukupuolen perusteella. Tässä asiakirjassa ei tarkemmin käsitellä tai otetaan kantaa siihen, millä ehdoilla ero naisten ja miesten tilanteissa on samalla myös tasa-arvo-ongelma, eikä asiakirjassa ei ole varsinaista miesten tasa-arvo-ongelmien listaa."

Eli mitään sisältöä ei ole, eikä mihinkään toimiin ryhdytä. Todella hienoa.

"Syrjäytyminen ei kuitenkaan edellytä syrjintää eikä heikommassa asemassa oleminen automaattisesti tarkoita, että kyseessä olisi tasa-arvo-ongelma."

Miesten syrjäytyminen on aktiivisen syrjinnän, josta tämä dokumentti on oiva esimerkki, suora seuraus. Jos miehet ovat heikommassa asemassa kuin naiset tai päinvastoin, on aina automaattisesti kyse tasa-arvo-ongelmasta.

"Sukupuolten välisen tasa-arvon yleinen tilanne edellyttää, että kaikilla sukupuolten välistä tasa-arvoa lisäävillä toimenpiteillä on myönteinen tai neutraali vaikutus naisten asemaan."

Miesten asemaan sen sijaan niillä on yleensä negatiivinen vaikutus. Eli tasa-arvon nimissä lisätään epätasa-arvoa. Miksi tätä ei kritisoida?

Kaikenkaikkiaan, totaalisen ala-arvoinen, seksistinen, miesvihamielinen ja epätasa-arvoa lisäävä ote, aivan kuten tähänkin asti. Mikään ei siis muutu jatkossakaan, ainakaan parempaan suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö blogin moton suomenkielistä asua voisi muokata? Ei suomeksi voi sanoa "löytää, että..." eikä niin sanota alkukielisessäkään sitaatissa (vaikka "to find that"-rakenne on englannissa mahdollinen) – "We would hate to find evidence indicating that beautiful women are better liked than homely women - somehow this seems undemocratic". Sanan "löytäisimme" tilalle voisi vaihtaa sanat "saisimme selville", tai sitten koko sitaatin voisi suomentaa vapaammin, esim. "Emme millään tahtoisi uskoa todisteita, joiden mukaan kauniista naisista pidetään enemmän kuin tavallisista naisista - se tuntuu jotenkin niin epädemokraattiselta".

Anonyymi kirjoitti...

jos olettama kautta maailmanhistorian on ollut (ja on) että naiset useimmissa yhteiskunnissa ovat sorretussa ja alisteisessa asemassa miehiin nähden, ei universaalia tasa-arvoa sukupuolten välillä lisää mitenkään se, että aletaan parantaa naisten ja miesten asemaa yhtä aktiivisesti tai miesten asemaa jopa naisten aseman kustannuksella. eikö tämä nyt ole päivänselvää? vai onko joltain jäänyt huomaamatta että naisten asemaa pidetään yleisen mielipiteen mukaan alisteisena miesten asemaan nähden? toki täällä pienissä piireissä voi heitellä sellaisia älyttömyyksiä ilmaan, että miehet ovat pilluttomuudella alistettuja tai lyhyemmän elinikänsä vuoksi sorrettuja, mutta vasta kun moiset mielipiteet saavat edes jonkinlaista yleistä (virallista) hyväksyntää voidaan tasa-arvopolitiikassa kääntää kurssia miesten suuntaan. tuokaa ihmeessä esiin viralliseenkin keskusteluun, millaisin valta- ja kulttuurirakentein miehiä sorretaan enemmän kuin naisia, niin ajatuksenne joko ammutaan alas asioista jotain tietävien taholta tai ne otetaan vakavasti ja miehiä enemmän tukeviin toimenpiteisiin ryhdytään.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ote dokumentista on aivan loistavaa parodiaa. Tai siis olisi, jos kyseessä ei olisi ilmeisen virallinen dokumentti. Vaatii taitavan kirjoittajan kirjoittamaan noin peitellysti mutta silti selvästi, ettei miesten asemaa ole tarkoitus mitenkään parantaa, miesten ongelmat ovat heidän omia ongelmiaan eivätkä niiden parantaminen mitenkään paranna yhteiskuntaa (duh, ikään kuin miehet olisivat yhteiskunnan ulkopuolinen ryhmä jonka ongelmat eivät ole yhteiskunnan ongelmia) ja vain naisten (ja välillä lasten) aseman parantaminen parantaa yhteiskuntaa.

Herää tietysti kysymys, että jos miesten aseman parantaminen ei paranna yhteiskuntaa (koska sitä ei milloinkaan mainita), niin mihin naisten aseman parantamista verrataan? Eihän sitä voi verrata miesten asemaan, koska he eivät ole osa yhteiskuntaa. Ja jos naisten aseman parantumista verrataan naisten edelliseen asemaan, niin naisten asemahan on nykyään käsittämättömän loistava.

Jos taas naisten aseman paranemista verrataan miesten asemaan, myönnetään, että miehet ovat osa yhteiskuntaa. Tällöin miesten asioiden parantaminen parantaisi myös yhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Ja koska naiset ovat osa yhteiskuntaa, myös heidän olonsa paranisi siinä samalla.

Mutta ehkä asia ei olekaan näin.

Mitä jos tuosta dokumentista vaihtaisi kaikki mies ja nais -sanat päittäin? Olisivatko feministit silloin tyytyväisiä siihen? Jos eivät, niin miksi eivät?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi naishenkilö: "tuokaa ihmeessä esiin viralliseenkin keskusteluun, millaisin valta- ja kulttuurirakentein miehiä sorretaan enemmän kuin naisia, niin ajatuksenne joko ammutaan alas asioista jotain tietävien taholta tai ne otetaan vakavasti ja miehiä enemmän tukeviin toimenpiteisiin ryhdytään."

Heh. :) Minun nähdäkseni tuo proopuska teki varsin selväksi, että minkäänlaisiin "toimenpiteisiin" ei aiota ryhtyä esim. miesten huonomman aseman avioerotilanteissa tai terveydenhuollossa takia.

Miten se menikään. "Syrjäytyminen ei kuitenkaan edellytä syrjintää eikä heikommassa asemassa oleminen automaattisesti tarkoita, että kyseessä olisi tasa-arvo-ongelma." (olisi muuten kiva nähdä samaa viisautta sovellettavan naisiin).

Vai oliko anonyymin ajatuksena se, että koska naisia on sorrettu ainaskiii sata vuotta ja sillai (no mitä nyt nuoria miehiäkin vähän sodissa kuoli), nii sen takii ei saa niinku parantaa miesten asemaa ees sillo ku se on naisia huonompi. ;)

Henry Laasanen kirjoitti...

"onko joltain jäänyt huomaamatta että naisten asemaa pidetään yleisen mielipiteen mukaan alisteisena miesten asemaan nähden?"

Ei varmaankaan ole. Mitä tekemistä sillä on todellisten tasa-arvo-ongelmien kanssa? Ei kai ole ihme, että naisten asemaa pidetään alisteisena, kun tasa-arvoa käsittelevän tiedon tuotanto on hegemonisesti feministisen tutkimuksen käsissä.

"tuokaa ihmeessä esiin viralliseenkin keskusteluun, millaisin valta- ja kulttuurirakentein miehiä sorretaan enemmän kuin naisia, niin ajatuksenne joko ammutaan alas asioista jotain tietävien taholta.."

Minä teen väitöskirjaa miesten tasa-arvo-ongelmista. Minä olen se asioista jotain tietävä taho.

"...tai ne otetaan vakavasti ja miehiä enemmän tukeviin toimenpiteisiin ryhdytään."

Vaikka miesten tasa-arvo-ongelmia toisi kuinka esiin, niin ei se vielä takaa, etttä mihinkään toimenpiteisiin ryhdyttäisiin. Toimenpiteet riippuvat - ei todellisista tasa-arvo-ongelmista - vaan kenellä on diskursiivinen valta määrittää "viralliset" tasa-arvo-ongelmat.

Pekka Eskimo kirjoitti...

"jos olettama kautta maailmanhistorian on ollut (ja on) että naiset useimmissa yhteiskunnissa ovat sorretussa ja alisteisessa asemassa miehiin nähden, ei universaalia tasa-arvoa sukupuolten välillä lisää mitenkään se, että aletaan parantaa naisten ja miesten asemaa yhtä aktiivisesti tai miesten asemaa jopa naisten aseman kustannuksella. eikö tämä nyt ole päivänselvää?"

juu. kyllä historiallisen ja universaalin tasa-arvon nimessä suomalaiset miehet ansaitsee naisia huonomman aseman lain edessä, että saadaan puntit tasan. kyllähän nykyään naisia sorretaan maailmalla, ja historiassa on sorrettu vielä enemmän. on vaan ihan oikein, että edes suomessa miehet saavat pienemmän palan kakkua.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä jos tuosta dokumentista vaihtaisi kaikki mies ja nais -sanat päittäin? Olisivatko feministit silloin tyytyväisiä siihen? Jos eivät, niin miksi eivät?"

Tämähän on se perinteinen ja hyväksihavaittu testi. Jos asetelman päälaelleen kääntämisen jälkeen lopputulokseen ei olla tyytyväisiä, niin silloin se alkuperäinenkään asetelma ei ole oikein. Tässä tapauksessa on juuri niin.

Anonyymi kirjoitti...

jaaha-niminen mieshenkilö: "Vai oliko anonyymin ajatuksena se, että koska naisia on sorrettu ainaskiii sata vuotta ja sillai (no mitä nyt nuoria miehiäkin vähän sodissa kuoli), nii sen takii ei saa niinku parantaa miesten asemaa ees sillo ku se on naisia huonompi. ;)"

KAIKKIEN asemaa olisi toki syytä parantaa, niin köyhien kuin rikkaidenkin, nuorien kuin vanhojen.. ja sitten karitsat ja jalopeurat tanssivat kedolla piirissä harmonisesti. siis utopiassahan kaikkeen riittäisi resursseja, mutta reaalimaailmassa tämäkin sosiaalipoliittinen linjanveto on priorisointikysymys. jos näkee asian vähänkin laajemmalla perspektillä kuin oman navakarvoituksen levinnäisyysalueella, huomaa melko pian että universaalissa - jopa kansallisessa - mittakaavassa nainen on se sorretuMPI sukupuoli. jos tämän tilanteen korjaamiseksi sitten tehdään yhtä paljon töitä niin naisten kuin miestenkin aseman eteen, ei naisten tilanne muutu _suhteellisesti_ paremmaksi koskaan.

henkka: ""onko joltain jäänyt huomaamatta että naisten asemaa pidetään yleisen mielipiteen mukaan alisteisena miesten asemaan nähden?"
Ei varmaankaan ole. Mitä tekemistä sillä on todellisten tasa-arvo-ongelmien kanssa?"

ehkäpä moinen käsitys kertoo jotain todellisuudesta, etenkin kun mitkään trendit tai maailman tuulet eivät ole kääntäneet sitä hetkeksikään käänteiseksi. harva propagandalla ylläpidettävä käsitys kestää näin hyvin aikaa, kun monena aikakautena vielä miessukupuoli on ollut määräävässä asemassa yhteiskuntapoliittisen maailmankuvan luomisessa.

"Minä teen väitöskirjaa miesten tasa-arvo-ongelmista. Minä olen se asioista jotain tietävä taho."

no niin, saa nähdä miten ne kestävät päivänvaloa.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Jos näkee asian vähänkin laajemmalla perspektillä kuin oman navakarvoituksen levinnäisyysalueella, huomaa melko pian että universaalissa - jopa kansallisessa - mittakaavassa nainen on se sorretumpi sukupuoli."

Itselleni ei ole vielä kehittynyt noin laajaa perspektiiviä. Esimerkiksi en näe mitään sellaista sortoa naisia kohtaan, joka olisi likikään verrannollinen esim. asevelvollisuuden kanssa.

Sano nyt laajan perspektiivin henkilönä, mikä naisten kohtaama sorron muoto on vakavampi kuin asevelvollisuus tai mitkä yhdessä ovat asevelvollisuutta vakavampia Suomessa. Siis Suomessa, ei globaalisti tai historiallisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Oleellisestihan tuossa sanottiin miesnäkökulman huomioimisen tarkoittavan sitä, että parannettaessa naisten asemaa pitää muistaa mainita, että jollain välillisellä mekanismilla siitä voi koitua hyötyä myös miehille. Lisäksi annettiin ymmärtää, että miesnäkökulman ei pitäisi tarkoittaa mitään muuta. Kuulostaa pitkälti markkinoinnilta.

E.

Anonyymi kirjoitti...

henry: "Itselleni ei ole vielä kehittynyt noin laajaa perspektiiviä. Esimerkiksi en näe mitään sellaista sortoa naisia kohtaan, joka olisi likikään verrannollinen esim. asevelvollisuuden kanssa."

en minäkään, siis mitään yksittäistä sortomekanismia, mutta yhteen laskettuna naiset mielestäni yhä voittavat kilpailun sorretuimmasta sukupuolesta. naisia tuntuu ylipäätään koskevan jatkuva pieni sorto samalla kuin miehet joutuvat hetkellisen suuren sorron uhreiksi. esimerkki kotitöiden saralta: naisen tehtäviä on normaaliperheessä m.m. lastenhoito, siivous, tiskaus, pyykkäys ja ruuanlaitto, miehen m.m. katon remontointi. jos lasketaan yhteen naisen elämässään käyttämä aika edellä mainittuihin kotitöihin ja verrataan sitä miehen katonkorjausurakkaan, todennäköisesti mies jää toiseksi. armeijalla voi vieläpä olla kauaskantoisia POSITIIVISIA seurauksia esim miehen taidoille, itseluottamukselle, kontaktiverkostolle ja uralle, kun taas nainen harvemmin hyötyy kotitöissä raatamisestaan yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän naisetkin hyötyvät kotitöistä, taidot karttuvat, itseluottamus kasvaa ja urallekin on hyötyä. Aivan samalla lailla miten miehet hyötyvät armeijasta.

Itseasiassa voisin kuvitella että kotityötaidoista on elämässä enemmän hyötyä kuin vaikkapa tappamisesta, mitä siis armeijassa opetellaan.

Anonyymi kirjoitti...

"yhteen laskettuna naiset mielestäni yhä voittavat kilpailun sorretuimmasta sukupuolesta."

Eh... minun mielestäni miehet voittavat nyky-Suomessa kilpailun sorretuimmasta sukupuolesta. Mitäs siihen sanot, onko peli nyt tasan vai vieläkö jatketaan kotikutoisten mielipiteiden heittelyä?

Lastenhoito, siivous, pyykkäys ja tiskaus... Lasketaanko noiden hommien hoitaminen tosiaankin nykyään sorroksi? Siivoukseen, pyykkäykseen ja tiskaukseen löytyy nykyään koneet ja palvelut, koneet ne suurimman osan noista hommista tekevät. Lapset taas ovat ihan oma valinta. Lopettakaa jo se sorrosta ruikuttaminen ja olkaa niin kuin aikuiset ihmiset.

Asevelvollisuushan tuossa alkuperäisessä tekstissä kuitattiin jo sillä, että mikään miesten asemaan tehty parannus ei saa huonontaa naisten asemaa. Naisten pakollinen asevelvollisuus varmaankin laskettaisiin heikennykseksi, kuten myös palkka-armeija, jonka kustannuksiin naiset joutuisivat luovuttamaan osan saamistaan tulonsiirroista.

Tasa-arvo on naisille tavattoman vaikeatajuinen asia. Juttu tuntuu menevän jatkuvasti naurettavista asioista ruikuttamiseen, kun tässä maassa olisi niitä oikeitakin ongelmia korjattavaksi.

/Argh

sdasfafasd kirjoitti...

Puhutaan sitten naisten sorrosta kun kotityöt on kirjattu lakiin naisten velvollisuudeksi. Mitä tulee puolestaan historiaan, niin jos työt olisivat nykyään yhtä epämukavia kuin ne olivat sata vuotta sitten ja meillä olisi feminismi, niin se taistelisi naisten oikeudesta olla kotona lapsia kasvattamassa. Ei feministit tyhmiä ole, jos sata vuotta sitten olisi ollut yhtä paljon voitettavaa kiintiöpaikoilla niin meillä olisi ollut feminismiä ja naistutkimusta jo silloin. Nyt kun on ilmastoidut toimistot pystyssä ja ala kuin ala alkaa olla tarpeeksi mukava, niin nyt kelpaa rähistä.

Anonyymi kirjoitti...

"jopa kansallisessa - mittakaavassa nainen on se sorretuMPI sukupuoli."

Tämä ei pidä paikkaansa. Suomessa on ainoastaan miehiä sukupuolen perusteella syrjiviä lakeja ja viranomaisia, mukaanlukien tasa-arvoviranomaiset. Mikään naisten ongelma ei ole läheskään yhtä vakava tasa-arvo-ongelma kuin tämä.

Lainsäädäntö on länsimaisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion perusjalka, joten jos tasa-arvo ei toteudu edes tässä perustassa, ei se voi millään toteutua muuallakaan. Lainsäädännöllisen sukupuolisyrjinnän vaikutukset säteilevät kaikkialle yhteiskuntaan aiheuttaen pahoinvointia ja tuhoa. Mikään ei ole siltä suojassa. Se näkyy aivan kaikessa.

"jos tämän tilanteen korjaamiseksi sitten tehdään yhtä paljon töitä niin naisten kuin miestenkin aseman eteen, ei naisten tilanne muutu _suhteellisesti_ paremmaksi koskaan."

Tasa-arvon toteuttaminen edellyttää yhtä lailla myös miesten aseman parantamista. Se ei ole mitään naisilta pois, kun miehiin kohdistuva institutionaalinen sukupuolisyrjintä lopetetaan. Pelkkä naisasian ajaminen ei ole tasa-arvon edistämistä. Se ei huononna naisten asemaa millään tavoin. Ei absoluuttisesti, eikä suhteellisesti. Päinvastoin se parantaa heidänkin tilannettaan, kun miehiä ei enää kahlita ja rasiteta syrjinnällä, ja miehet saavat toteuttaa itseään vapaammin kaikkien hyväksi.

Anonyymi kirjoitti...

mika: "Kyllähän naisetkin hyötyvät kotitöistä, taidot karttuvat, itseluottamus kasvaa ja urallekin on hyötyä. Aivan samalla lailla miten miehet hyötyvät armeijasta."

siis mitä hyötyä esim minulle on tulevassa työssäni yrityskonsulttina siitä, että osaan tiskata? ei sellaisesta osaamisesta makseta eikä sitä tarvita, lisäksi kun taito ei ole kovin harvinainen en erotu sillä edukseni. (sen sijaan armeijassa vaikkapa lentokonemekaanikkona aerodynamiikkaan perehtynyt muuten kouluttamaton mies saattaa saada mieluisan työn kyseiseltä alalta armeijassa hankkimallaan osaamisella.) kotitöihin tuhlaantunutta aikaa ei saa ikinä elämässään myöskään takaisin (missään muodossa), jotta voisi tehdä jotain itseä oikeasti kehittävää, hyödyttävää tai miellyttävää asiaa. jo tässä iässä alkaa vituttaa se tosiasia, että hukattua aikaa ei saa takaisin ja en ehdi saavuttaa kaikkea mitä haluaisin.

argh: "minun mielestäni miehet voittavat nyky-Suomessa kilpailun sorretuimmasta sukupuolesta. Mitäs siihen sanot, onko peli nyt tasan vai vieläkö jatketaan kotikutoisten mielipiteiden heittelyä?"

peli on tasan meidän kahden välillä. otetaan mukaan vielä kaikki muut suomalaiset ja katsotaan sitten kumpi äänimäärä voittaa.

"Lastenhoito, siivous, pyykkäys ja tiskaus... Lasketaanko noiden hommien hoitaminen tosiaankin nykyään sorroksi? Siivoukseen, pyykkäykseen ja tiskaukseen löytyy nykyään koneet ja palvelut, koneet ne suurimman osan noista hommista tekevät."

tämäkin kertoo surullista kieltään miesten täydellisestä vieraantumisesta kotitöistä. nykyiset kodinkoneet ovat vielä sangen alkeellisia (esim juuri mitään cybernetiikkaa ei niissä tunneta) eli ihmisen täytyy operoida niitä käsin. operoinniksi ei riitä käynnistysnappulan painaminen vaan monet koneet pitää esim manuaalisesti täyttää ja tyhjentää. sorroksi kotityöt muuttuvat siinä vaiheessa, kun ne teetetään tietyllä väestöryhmällä vapauttaen loput vastuusta.

"Asevelvollisuushan tuossa alkuperäisessä tekstissä kuitattiin jo sillä, että mikään miesten asemaan tehty parannus ei saa huonontaa naisten asemaa. Naisten pakollinen asevelvollisuus varmaankin laskettaisiin heikennykseksi, kuten myös palkka-armeija, jonka kustannuksiin naiset joutuisivat luovuttamaan osan saamistaan tulonsiirroista."

juurikin näin siinä varmaan ajatellaan. ajatuksessa olevan järjen havainnollistamiseksi otetaan esimerkki: oletetaan että naisten asema skaalalla 1...10 on 6 (10=paras mahdollinen) ja miesten 8 ja että tasa-arvotyön resurssit ovat määrälliset. tällöin armeijakysymyksen hoitaminen pois päiväjärjestyksestä nostaisi miesten aseman 9:ksi ja laskisi naisten aseman 5:ksi. lisäisikö tämä kokonaisvaltaista tasa-arvoa maassamme? jos sukupuolten asemat sen sijaan olisivat päinvastaiset tai edes tasoissa, voisi miesten asemaa parantaa mahdollisesti myös naisten kustannuksella. toisaalta todellisuushan näyttäytyy ihmisille niin eri lailla, eikä täällä kirjoitteleva popula näe varmasti noita numeroita kanssani samalla lailla.

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi: "Suomessa on ainoastaan miehiä sukupuolen perusteella syrjiviä lakeja ja viranomaisia, mukaanlukien tasa-arvoviranomaiset. Mikään naisten ongelma ei ole läheskään yhtä vakava tasa-arvo-ongelma kuin tämä."

näitä viranomaisia on kai nimitetty juuri sillä ajatuksella, että saataisiin poistettua naisten heikompi asema yhteiskunnasta. eivät miestenkään olot täydellisiä ole, mutta parempia kuin naisten ja siitä päätelmästä käsin on vedetty prioriteetit. sosiaalitoimikin auttaa vain köyhiä ja moniongelmaisia vaikka rikkailla ja menestyvilläkin voisi olla jotain parannettavaa oloissaan. olisiko suomi tasa-arvoisempi ja parempi maa, jos jokaista vähätuloisiin käytettyä euroa kohti käytettäisiin euro myös suurituloisten olojen parantamiseen?

""jos tämän tilanteen korjaamiseksi sitten tehdään yhtä paljon töitä niin naisten kuin miestenkin aseman eteen, ei naisten tilanne muutu _suhteellisesti_ paremmaksi koskaan."
Tasa-arvon toteuttaminen edellyttää yhtä lailla myös miesten aseman parantamista. Se ei ole mitään naisilta pois, kun miehiin kohdistuva institutionaalinen sukupuolisyrjintä lopetetaan. Pelkkä naisasian ajaminen ei ole tasa-arvon edistämistä. Se ei huononna naisten asemaa millään tavoin. Ei absoluuttisesti, eikä suhteellisesti."

mikähän ihme tässä nyt on niin vaikeaa? jos naisen euro esim nostetaan 80 sentistä 90 senttiin mutta samaan aikaan miehen euro nostetaan 1,00 eurosta 1,20 euroon niin onhan se nyt huonontanut suhteellisesti naisen asemaa. missähän anonyymikin on mahtanut olla ala-asteen matematiikan tunnilla?

Anonyymi kirjoitti...

"siis mitä hyötyä esim minulle on tulevassa työssäni yrityskonsulttina siitä, että osaan tiskata?"

Täytyy myöntää etten osaa sanoa, mutta varmaan ihan samalla hyötyä kun minulle rynkyllä ampumisen taidosta nykyisessä työssäni.

"(sen sijaan armeijassa vaikkapa lentokonemekaanikkona aerodynamiikkaan perehtynyt muuten kouluttamaton mies saattaa saada mieluisan työn kyseiseltä alalta armeijassa hankkimallaan osaamisella.)"

Juu, noitahan hommia toki on merkittävän paljon armeijassa. Ja kyllähän muuten sitä ruuanlaitto voi hyvinkin auttaa siihen että pääsee johonkin kuppilaan keittämään kahvia.

Anonyymi kirjoitti...

Ainii, kukas se nyt onkaan joka pakottaa naiset tekemään kotitöitä? Esim. vankilan uhalla.

Anonyymi kirjoitti...

"tämäkin kertoo surullista kieltään miesten täydellisestä vieraantumisesta kotitöistä. nykyiset kodinkoneet ovat vielä sangen alkeellisia (esim juuri mitään cybernetiikkaa ei niissä tunneta) eli ihmisen täytyy operoida niitä käsin."

Hyvänen aika sentään, on se operointi niin hankalaa. Itse en ainakaan koe pyykkikoneen täyttöä tai tyhjennystä maailman raskaimmaksi asiaksi (en siis ole vieraantunut, vaan hyvinkin tuttu kodinkoneiden kanssa). Koneet tekevät jo nyt suurimman osan työstä, ja sinä aikana voi lukea vaikka päivän lehden.

Sitä paitsi kaikki nämä mainitut kotityöt voi ostaa palveluina, jos tosiaan on sitä mieltä, ettei selkä kerta kaikkiaan kestä pesurummun tasolle kyykistymistä. Rahoillaan voi ostaa turhakkeita, tai sitä mitä tosiaan arvostaa. Kukin tekee valintansa itse.

No, nyt tiedämme, että naisiin kohdistuva sorto muodostuu pääasiassa kotitöistä ja miehiä puolestaan raskautetaan asevelvollisuudella.

Ollaan sitten reiluja ja hoidetaan ensin tämä kotityöongelma pois päivänjärjestyksestä. Aloitetaan halvalla ja resurssiystävällisellä järjen takomisella päähän. Toistakaa perässä: Ke-nen-kään ei ole pak-ko teh-dä ko-ti-töi-tä jos ei halua. Ke-nen-kään ei ole pak-ko teh-dä ko-ti-töi-tä jos ei halua. Ke-nen-kään ei ole pak-ko teh-dä ko-ti-töi-tä jos ei halua.

Oliko vielä muita naisia sortavia asioita, jotka estävät heitä nousemasta 8 -kategoriaan?

/Argh

Anonyymi kirjoitti...

mika: "varmaan ihan samalla hyötyä kun minulle rynkyllä ampumisen taidosta nykyisessä työssäni"

eikö siellä armeijassa opikaan johtamistaitoa tai ryhmähenkeä tai mitään muita miesten työhaastatteluissa mainostamia valmiuksiaan? vai rynkyllä lasettelua kuukaudesta toiseen, voi voi.

"kyllähän muuten sitä ruuanlaitto voi hyvinkin auttaa siihen että pääsee johonkin kuppilaan keittämään kahvia."

kuten ehkä tiedätkin, kahvinkeittäjän palkat eivät päätä huimaa. taito on myös niin tavallinen, ettei se takaa juuri mitään neuvotteluasemaa esim työehtojen suhteen. vaikka voihan sitä kai yrittää kiristää pomoa sillä, että kukaan muu ei osaa keittää yhtä hyviä kahveja - et voi koskaan irtisanoa minua!

"Ainii, kukas se nyt onkaan joka pakottaa naiset tekemään kotitöitä? Esim. vankilan uhalla."

niin, voihan tasa-arvon rajata koskemaan myös vain lainsäädännössä ilmaistuja vastuita ja oikeuksia. mikään muu ei sitten ole todellista, ei esim myöskään naisten parempi asema huoltajuuskiistoissa (sillä laissa ei ole määrätty että isiä pitää sortaa huoltajuusasiassa).

Anonyymi kirjoitti...

"eikö siellä armeijassa opikaan johtamistaitoa tai ryhmähenkeä tai mitään muita miesten työhaastatteluissa mainostamia valmiuksiaan? vai rynkyllä lasettelua kuukaudesta toiseen, voi voi."

Jaa oletko nyt sittenkin sitä mieltä että armeijasta ei olekkaan hyötyä siviilissä? (Joo, toki pienelle joukolle jotka tekevät erikoishommia voi olla.)

"niin, voihan tasa-arvon rajata koskemaan myös vain lainsäädännössä ilmaistuja vastuita ja oikeuksia. mikään muu ei sitten ole todellista, ei esim myöskään naisten parempi asema huoltajuuskiistoissa (sillä laissa ei ole määrätty että isiä pitää sortaa huoltajuusasiassa)."

En toki väittänyt etteivätkö naiset tekisi enemmän kotitöitä, pointti oli siinä että kukaan ei siihen pakota. Huoltajuuskiistoissa yleensä on kuitenkin valtion väkivaltakoneisto takana pakottamassa ihmiset noudattamaan sosiaalitätien päätöksiä.

Anonyymi kirjoitti...

argh: "Hyvänen aika sentään, on se operointi niin hankalaa. Itse en ainakaan koe pyykkikoneen täyttöä tai tyhjennystä maailman raskaimmaksi asiaksi"

hep, hep..! eipäs laiteta sanoja toisen suuhun. ei ole hankalaa, ei ole raskasta, ei ole edes väärin tehdä kotitöitä. sen sijaan se on väärin, että kaksi aikuista ihmistä likaa ja vain yksi puhdistaa. jos mies tekisi vuodesta toiseen ilmaiseksi lähes kaiken kotona, alkaisi naisen jälkien siivoilu ehkä kuitenkin pikku hiljaa harmittaa. ei siis omien jälkien vaan toisen jälkien siivoaminen.

"No, nyt tiedämme, että naisiin kohdistuva sorto muodostuu pääasiassa kotitöistä ja miehiä puolestaan raskautetaan asevelvollisuudella."

voi, on niitä muitakin epäkohtia. porsimisikäisiä naisia syrjitään työelämässä, naispoliiseja työpaikkakiusataan, miehet saavat helpommin johtotehtävät, lisäksi olen "naisen euro on 80 senttiä" -uskovainen.. jne.

uskon myös moniin muihin miehiä sortaviin asioihin kuin armeijaan, joten paljon olisi miestenkin saralla tehtävää.

"Ke-nen-kään ei ole pak-ko teh-dä ko-ti-töi-tä jos ei halua."

no ku-kas ne sit-ten te-kee?

Anonyymi kirjoitti...

mika: ""eikö siellä armeijassa opikaan johtamistaitoa tai ryhmähenkeä tai mitään muita miesten työhaastatteluissa mainostamia valmiuksiaan? vai rynkyllä lasettelua kuukaudesta toiseen, voi voi."

Jaa oletko nyt sittenkin sitä mieltä että armeijasta ei olekkaan hyötyä siviilissä? (Joo, toki pienelle joukolle jotka tekevät erikoishommia voi olla.)"

tuo oli sitä niin kutsuttua sarkasmia. mutta jos asia on tosiaan niin, ettei armeijassa kuin pieni erityisjoukko opi mitään hyödyllistä, tiedän jatkossa pitää muunlaisia puheita paskanjauhantana.

sdasfafasd kirjoitti...

Minun mielestäni tuo naisen euro on 80 senttiä ei oikein riitä kuvaamaan valkoisen keskiluokkaisen naisen kokemaa sortoa, joka on täysin verrattavissa esimerkiksi neekeriorjien kokemuksiin. Minusta olisi parempi jos puhuttaisiin vaikka 20 sentistä, se kuulostaakin paremmalta; "naisen euro on 20 senttiä". Pitäisi alkaa todellisiin tasa-arvo talkoisiin ja levittää sanomaa miten naisen euro on 20 senttiä.

Anonyymi kirjoitti...

"näitä viranomaisia on kai nimitetty juuri sillä ajatuksella, että saataisiin poistettua naisten heikompi asema yhteiskunnasta."

Ei ole. Tasa-arvolaki velvoittaa heidät työskentelemään tasa-arvon edistämiseksi, ei siis naisasian.

"eivät miestenkään olot täydellisiä ole, mutta parempia kuin naisten ja siitä päätelmästä käsin on vedetty prioriteetit. sosiaalitoimikin auttaa vain köyhiä ja moniongelmaisia vaikka rikkailla ja menestyvilläkin voisi olla jotain parannettavaa oloissaan."

Suomessa ne kaikkein huonoimmassa asemassa olevat ovat pääsääntöisesti miehiä, muttei heidän tilanteensa korjaamiseksi tehdä mitään, kun kaikki aika, energia ja resurssit kuluvat jo ennestään hyvin pärjäävien naisten hyysäämiseen.

Anonyymi kirjoitti...

"mikähän ihme tässä nyt on niin vaikeaa? jos naisen euro esim nostetaan 80 sentistä 90 senttiin mutta samaan aikaan miehen euro nostetaan 1,00 eurosta 1,20 euroon niin onhan se nyt huonontanut suhteellisesti naisen asemaa."

Missähän sinä olet mahtanut olla koko elämäsi? Jossain feministisessä tynnyrissä sinut on kasvatettu. Naisen euro ei ole 80 senttiä, sillä samasta työstä saa saman palkan.

Mikään laki ja yksikään viranomainen ei syrji naisia sukupuolen perusteella, mutta miehhin kohdistuva sukupuolisyrjintä on arkipäivää.

Miten se huonontaisi naisten asemaa, jos miehiä syrjivät lait kumottaisiin, niitä muutettaisiin tai miehiä lainvastaisesti syrjiviä viranomaisia rangaistaisiin teoistaan?

Asevelvollisuuden suorittaminen vaatisi naisiltakin tietysti edes jonkinlaista panostusta yhteisen hyvän eteen,mutta eikös se asevelvollisuus tarjoa feministikommentaattoreiden mielestä miehille paljon hyvää. Joten siitä vaan mukaan ja niitä hyötyjä jakamaan.

Anonyymi kirjoitti...

"sen sijaan se on väärin, että kaksi aikuista ihmistä likaa ja vain yksi puhdistaa."

Missähän tällaista muka on? Paitsi feministien saduissa tietysti. Kaikki tutkimukset osoittavat, että miehet tekevät parisuhteissa kotitöitä (mukaan laskettu vain ns. naisten hommat) ihan yhtä paljon kuin naisetkin.

Sen päälle miehet tekevät vielä ne nk. miesten työt, kuten autonhuollon ja ruohonleikkuun. Ja tekevät vielä selvästi pidempää työviikkoakin.

Naisethan ne helpolla pääsevät, tässäkin suhteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän sille muuten pitäisi tehdä jos naiset tekevät enemmän kotitöitä? Pitäisikö asiasta kenties laatia laki? Vai voisivatko naiset kenties suosia sellaisia miehiä jotka tekevät kotitöitä?

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi:"Tasa-arvolaki velvoittaa heidät työskentelemään tasa-arvon edistämiseksi, ei siis naisasian."

mitä tasa-arvo sinulle sitten merkitsee; sitä että kummallakin sukupuolella on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet vai sitä, että kummankin sukupuolen oikeuksia ja velvollisuuksia yhdenmukaistetaan yhtä paljon kerrallaan? jos tasa-arvon ymmärtää edellisellä tavalla, sitähän edistää heikommassa asemassa olevan sukupuolen tilanteen parantaminen, jos taas jälkimmäisellä tavalla, täytyy vahvemmassa asemassa olevan sukupuolen asemaa vahvistaa koko ajan saman verran kuin heikomman, jolloin näiden asemien välinen ero ei koskaan muutu. tällä lailla määritellyn tasa-arvon vahtiminen on toki oikein hyvä ajatus siinä vaiheessa, kun sukupuolten asemat ovat samalla viivalla. siihen saakka kuitenkin edellinen määritelmä on mielestäni perustellumpi.

"Miten se huonontaisi naisten asemaa, jos miehiä syrjivät lait kumottaisiin, niitä muutettaisiin tai miehiä lainvastaisesti syrjiviä viranomaisia rangaistaisiin teoistaan?

Asevelvollisuuden suorittaminen vaatisi naisiltakin tietysti edes jonkinlaista panostusta yhteisen hyvän eteen,mutta eikös se asevelvollisuus tarjoa feministikommentaattoreiden mielestä miehille paljon hyvää."

vastasit itse omaan kysymykseesi, sitten yritit puhua vastauksen haitat tyhjiksi. tässä kuitenkin juuri opittiin, ettei armeijassa mitään hyödyllistä opi. eli armeija naisille pakollisena heikentäisi naisten asemaa. kaikille pakollinen armeija olisi mielestäni kuitenkin hyvä kehityssuunta siinä vaiheessa kun muu eriarvoisuus on kitketty eli esim isät ovat yhtä tärkeitä lapsilleen kuin äidit (jolloin isän kuoleminen sodassa on yhtä suuri menetys kuin äidin kuoleminen). eihän armeijakaan sellaisenaan ole paha asia, ainoastaan se että sinne pakotetaan sukupuolen perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

"mitä tasa-arvo sinulle sitten merkitsee; sitä että kummallakin sukupuolella on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet vai sitä, että kummankin sukupuolen oikeuksia ja velvollisuuksia yhdenmukaistetaan yhtä paljon kerrallaan?"

Molempia tietenkin. Ei tämä ole mitään nollasummapeliä ja vastaikkanasettelut sinun tapaasi ovat hedelmättömiä.

"jos tasa-arvon ymmärtää edellisellä tavalla, sitähän edistää heikommassa asemassa olevan sukupuolen tilanteen parantaminen,"

Niin, Suomessa heikommassa asemassa ovat miehet. Miehiin kohdistuva institutionaalinen sukupuolisyrjintä on selvästi suurin ja merkittävin tasa-arvo-ongelma Suomessa. Sen ratkaisemiseen on ryhdyttävä viipymättä. Tämä ei tietenkään millään tavoin estä kehittämästä naisten asemaa samaan aikaan. Jos siinä mitään kehittämistä on.

"tällä lailla määritellyn tasa-arvon vahtiminen on toki oikein hyvä ajatus siinä vaiheessa, kun sukupuolten asemat ovat samalla viivalla."

Eivät ole niin. Miehiä syrjitään lainsäädännössä ja viranomaisten toimesta. Naisia taas suositaan. Tämän on loputtava.

"vastasit itse omaan kysymykseesi, sitten yritit puhua vastauksen haitat tyhjiksi."

Mitkä haitat? Onko oppivelvollisuus haitta, vai mahdollisuus?

"tässä kuitenkin juuri opittiin, ettei armeijassa mitään hyödyllistä opi. "

Hyödyllisyyttä voi arvioida niin monella eri tavalla. Se, mikä on ehkä yksittäisen kansalaisen mielestä hyödytöntä, voi olla koko kansakunnan kannalta hyödyllistä. Ainakin joskus.

"isät ovat yhtä tärkeitä lapsilleen kuin äidit"

Isen asemaa on jatkuvasti heikennetty tasa-arvoviranomaisten ja feministien toimesta. Äitiys on lähtökohtaisesti joka naisen oikeus, isyys ei ole joka miehen. Miehille on ensin annettava samat oikeudet perheasioissa, jotka naisilla jo on.

Anonyymi kirjoitti...

ano: "Suomessa ne kaikkein huonoimmassa asemassa olevat ovat pääsääntöisesti miehiä, muttei heidän tilanteensa korjaamiseksi tehdä mitään"

köyhät, juopot, nistit, skitsot, irtolaiset ym normaalijakauman vasemman hännän asukit hoidetaan ihan sukupuoleen katsomatta ja niin hyvin kuin on mielekästä suomessa hoitaa.

""sen sijaan se on väärin, että kaksi aikuista ihmistä likaa ja vain yksi puhdistaa."
Missähän tällaista muka on? Paitsi feministien saduissa tietysti. Kaikki tutkimukset osoittavat, että miehet tekevät parisuhteissa kotitöitä (mukaan laskettu vain ns. naisten hommat) ihan yhtä paljon kuin naisetkin."

tämähän on suorastaan hulvatonta! ensin ei myönnetä palkkaeroja, sitten jo kotityötkin jaetaan muka tasan. :D näytäs ne "kaikki tutkimukset" niin katsotaan sitten asiaa uudestaan.

"Sen päälle miehet tekevät vielä ne nk. miesten työt, kuten autonhuollon ja ruohonleikkuun. Ja tekevät vielä selvästi pidempää työviikkoakin."

kuinka usein se auto voi oikein olla rikki, jos sillä vielä uskaltaa ajaakin? eikö autot käytetä katsastuksessa ja korjaukset tehdä jossain pajalla? monet teknisemmät autot voi tätä nykyä huollattaa vain merkkihuollossa. rasvanäpit amikset ehkä vielä osaavat/voivat itse rassailla datsuniaan, mutta tekevät sitä rakkaana harrastuksenaan. työviikosta taas saa rahallisen korvauksen, se ei siis ole mitenkään naisen, yhteiskunnan tms suorittamaa riistoa miestä kohtaan.
(auton huoltaminen muuten ylläpitää auton jälleenmyyntiarvoa eli mies hoitaa omaisuuttaan hoitaessaan autoaan. kotitöillä ei ole samaa funktiota naisen talouteen.)

mika: "Mitähän sille muuten pitäisi tehdä jos naiset tekevät enemmän kotitöitä? Pitäisikö asiasta kenties laatia laki? Vai voisivatko naiset kenties suosia sellaisia miehiä jotka tekevät kotitöitä?"

miten senkin sitten näkee josko/kuinka kauan mies tulee osallistumaan kotiaskareisiin? jonkun tutkimuksen mukaan vanhanaikaiset sukupuoliroolit (tarkoittaen muistaakseni 80% kotitöistä naiselle) iskevät nykypareihin toden teolla vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä. eli säkissä mieskin on ostettava - tai vasta yhteisen lapsen synnyttyä. ehkä pitäisikin välttää raskaaksi tulemista kokonaan. tai yrittää pysyä työelämässä lapsista huolimatta - eipähän olisi aikaa putsailla paikkoja kotona. ottavatkohan päiväkodit alle 1 kk:n ikäisiä lapsia ryhmiinsä? myös erillishuushollien pitäminen ja miehensä tapaileminen vain julkisissa tiloissa, hotelleissa ja ravintoloissa voisi tulla kysymykseen (eli kotona syntyisi vain omia sotkuja).

Anonyymi kirjoitti...

"köyhät, juopot, nistit, skitsot, irtolaiset ym normaalijakauman vasemman hännän asukit hoidetaan ihan sukupuoleen katsomatta ja niin hyvin kuin on mielekästä suomessa hoitaa."

Ei pidä paikkaansa. Sosiaalitoimi ja terveydenhuolto on suunnattu ja suunniteltu vastaamaan ensisijaisesti naisten tarpeisiin. Kyse on myös ennaltaehkäisemisestä. Sitä ei ole lainkaan.

Vaikka sinä, tyypilliseen feministityyliin, pilkkaat vähäosaisia, niin se olisi kaikkien etu, jopa sinunkin, jos heidän määräänsä saataisiin laskettua. Mutta kun ajattelee vain lyhytnäköisesti omaa välitöntä etuaan, ei näe metsää puilta.

"ensin ei myönnetä palkkaeroja, sitten jo kotityötkin jaetaan muka tasan."

Suomessa toteutuu samapalkkaisuus, eli samasta työstä saa saman palkan Parisuhteissa kotityöt jaetaan tasan. Enimmät tutkimukset saat etsiä itse, sinähän täällä ensimmäisenä väitit, ettei kotitöitä jaettaisi muka tasan. Todistustaakka on siis sinulla. Työnjaon tasaisuudesta kertovista tutkimuksista löydät tietoa mm. tämän blogin jutuista. Tämän vuoden puolelta, muistaakseni.

"eikö autot käytetä katsastuksessa ja korjaukset tehdä jossain pajalla?"

Sinä varmaan näin teetkin. Me muut huollamme mahdollisimman pitkälle automme itse. Se on taloudellisesti järkevää. Auton arvon hyväst kehityksestä hyötyy tietysti pariskunnan nainenkin, vaikkei itse ole välttämättä tehnyt mitään asian eteen. Kotitöiden tekemisestä hyötyvät samoin kaikki. Palkkatyössä käymisestä saa toki rahallisen korvauksen, mutta miesten suurempi työtaakka ei ole suinkaan ole yksiselitteisen hyödyllistä miehille. Se lisää stressiä ja rasitusta, lyhentää elinikää ja kartuttaa lähinnä työnantajan tiliä ja vaimon kenkäkokoelmaa.

"jonkun tutkimuksen mukaan vanhanaikaiset sukupuoliroolit (tarkoittaen muistaakseni 80% kotitöistä naiselle) iskevät nykypareihin toden teolla vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä."

Taas täysin hatusta vedetty tulos. Tosiasiassa nämä tutkimukset osoittavat lapsiperheiden isien osallistuvan paitsi kotitöihin, niin myös lastenhoitoon.

"myös erillishuushollien pitäminen ja miehensä tapaileminen vain julkisissa tiloissa, hotelleissa ja ravintoloissa voisi tulla kysymykseen (eli kotona syntyisi vain omia sotkuja)."

Tämä on tosiaan paras ratkaisu. Naisista on vähiten vaivaa tällä tavoin.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: "tuokaa ihmeessä esiin viralliseenkin keskusteluun, millaisin valta- ja kulttuurirakentein miehiä sorretaan enemmän kuin naisia, niin ajatuksenne joko ammutaan alas asioista jotain tietävien taholta tai ne otetaan vakavasti ja miehiä enemmän tukeviin toimenpiteisiin ryhdytään."

Missä tätä virallista keskustelua käydään?

Onko tietoa? Käydäänkö missään?
Huhuu?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: "siis mitä hyötyä esim minulle on tulevassa työssäni yrityskonsulttina siitä, että osaan tiskata? ei sellaisesta osaamisesta makseta eikä sitä tarvita, lisäksi kun taito ei ole kovin harvinainen en erotu sillä edukseni. (sen sijaan armeijassa vaikkapa lentokonemekaanikkona aerodynamiikkaan perehtynyt muuten kouluttamaton mies saattaa saada mieluisan työn kyseiseltä alalta armeijassa hankkimallaan osaamisella.)"

Mitä hyötyä tuolle kouluttamattomalle miehelle on tuosta lentomekaanikkona toimisesta ja aerodynamiikkaan perehtymisestä vain miehille pakollisessa asevelvollisuuden yhteydessä, jos tuon mainitsemasi muuten kouluttamattoman miehen tavoite on toimia tulevassa työssään yrityskonsulttina?

Kami kirjoitti...

"Miesten toisiin miehiin kohdistama väkivalta ja syrjintä perustuu usein osaltaan tai täysin siihen, että uhri ei täytä jotain miehisyyden normia, kuten esimerkiksi heteroseksuaalisuutta."

Onko tämän tekstin kirjoittanut joku nainen? Haiskahtaa vahvasti siltä.

sdasfafasd kirjoitti...

Itse asiassa minusta tuntuu että varmin tapa tulla hakatuksi, on täyttää "miehisyyden normit", koska yhteiskunta seuraa feministien näkemystä miehisyydestä ne normit tarkoittaa mm. ilmaisena henkivartijana toimimista silloin kun ei ole uhkaakaan, ihmisten hakkaamista ilman hyvää syytä ja satunnaista öykkäröintiä.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Onko tämän tekstin kirjoittanut joku nainen?"

Jos profeministit voidaan laskea naisiksi, niin siinä tapauksessa.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Itse asiassa minusta tuntuu että varmin tapa tulla hakatuksi, on täyttää "miehisyyden normit""

Naisten ja naisten kunnian puolustaminen on varmin tapa joutua väkivallan uhriksi. Siksi siitä tuleekin pidättäytyä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymin spedenaisen kommentit paljastavat juuri sen, mikä tasa-arvokeskustelussa on suurin ongelma:

Naiset EI VAAN TAJUA.

:)

Henry Laasanen kirjoitti...

"Eikö blogin moton suomenkielistä asua voisi muokata? Ei suomeksi voi sanoa "löytää, että..." eikä niin sanota alkukielisessäkään sitaatissa (vaikka "to find that"-rakenne on englannissa mahdollinen) – "We would hate to find evidence indicating that beautiful women are better liked than homely women - somehow this seems undemocratic". Sanan "löytäisimme" tilalle voisi vaihtaa sanat "saisimme selville", tai sitten koko sitaatin voisi suomentaa vapaammin, esim. "Emme millään tahtoisi uskoa todisteita, joiden mukaan kauniista naisista pidetään enemmän kuin tavallisista naisista - se tuntuu jotenkin niin epädemokraattiselta"."

Minusta tuo suomentamani versio kuulostaa mielestäni ihan hyvältä aforismiin.

Onko muilla mielipiteitä asiasta?

Anonyymi kirjoitti...

"Minusta tuo suomentamani versio kuulostaa mielestäni ihan hyvältä aforismiin."

No ei tuo ihan tuollaisenaan käännöksenä käy. "Jos löytäisimme" -> "mikäli löytäisimme todisteita siitä, että...", niin liikutaan jos huomattavasti enemmän oikeaan suuntaan.

Tosin minäkin olisin vapaamman suomennoksen kannalla. Vaikkapa: "Emme pitäisi todisteista, joiden mukaan kauniista naisista... jne. jne."

/Argh

Anonyymi kirjoitti...

"Toisena syynä, miksi miehet tarvitsevat tasa-arvoa on naisten aseman parantamiseksi tehtyjen toimenpiteiden miehille tuoma hyöty."

"Miehiin kohdistuvat tasa-arvopoliittiset toimenpiteet eivät vaikutuksiltaan saa huonontaa naisten asemaa"

Herää kysymys, miksei miehiin kohdistuvat tasa-arvopoliittiset toimenpiteet muka hyödytä naisia?

Anonyymi kirjoitti...

Tosin minäkin olisin vapaamman suomennoksen kannalla. Vaikkapa: "Emme pitäisi todisteista, joiden mukaan kauniista naisista... jne. jne."

Tämä on oikein hyvä käännös. Pointti on siis vain se, että suomessa ei yksinkertaisesti ole sellaista rakennetta kuin "löytää, että...". Kyseessä on tyylipuhdas anglisismi.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Blogin etusivulla tällä hetkellä oleva käännös on tosiaan täysin virheellinen.

Järkevä suomennos voisi olla esim. "emme pitäisi siitä, jos havaitsisimme, että" jne. tai "ei olisi miellyttävää saada näyttöä siitä, että" jne.