sunnuntaina, elokuuta 26, 2007

Verorikolliset uhreina

Hesari jatkaa tuttua linjaansa. Helsingin thaihierontapaikat tarjoavat aina myös seksipalveluja.
Näin voi päätellä Helsingin Sanomien selvityksestä, jossa testiryhmä selvitti asiaa käymällä 30 thaihierontapaikassa kahden viime viikon aikana. Tulos oli selvä: testaajille yritettiin tarjota seksipalveluita jokaisessa 30 paikassa. Hierojat tarjosivat seksipalveluita erillistä maksua vastaan aina vasta myöhemmässä vaiheessa hierontaa.

Hieronnan päätteeksi hierojilta pyydettiin kuittia. Kuitin sai vain yhdestä paikasta ja sielläkin asiakkaan piti kirjoittaa se itse. Kahdessa paikassa taas kerrottiin, että kuitin saa, jos tulee jonain toisena päivänä uudestaan.
Thaihieronnat toimivat lain rajoilla.
Prostituoituja auttavan Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen on sitä mieltä, että thaihierontojen toimintaan puuttuminen heikentäisi entisestään monien Suomessa asuvien thaitaustaisten naisten asemaa.

"Se ei tuottaisi tilalle mitään muuta toimeentulemisen keinoa. Thainaisten aseman parantaminen ei tapahdu sillä, että ratsataan thaihierontapaikat ja lätkästään sakkoja tai lieviä vankeustuomioita."

HS:n testiryhmä ei saanut kuitteja kuin yhdestä paikasta käydessään thaihieronnoissa, mikä ei yllätä verottajaa.

"Talous- verotusasioiden hoito on aikalailla kirjavaa ja retuperällä. Kirjanpitoa ei ole ollenkaan tai se on hyvin puutteellista", kertoo tarkastustoimiston päällikkö Heimo Säkkinen pääkaupunkiseudun verotoimistosta.

Verottajalla on Helsingissä thaihierontojen kanssa keinot yhtä vähissä kuin poliisilla.
Hierojat yksin vieraassa kulttuurissa.
Suuri osa naisista on tullut Suomeen alun perin vaimoiksi.

Sen jälkeen avioliitoissa on voinut tapahtua kaikenlaista. Joskus naiset ovat lähteneet, kun eivät ole enää kestäneet, kun mies lyö ja juo. Toisinaan aviomiehet taas ovat vain häipyneet.

Prostituoituja auttavassa Pro-tukipisteessä osataan kertoa tapauksista, joissa naiset ovat luulleet, että Suomessa väkivalta ja raiskaukset kuuluvat avioliittoon, tai että lasten huoltajuus kuuluu Suomessa aina isälle.

Monien tiedot suomalaisesta yhteiskunnasta ovat perustuneet lähes yksinomaan siihen, mitä heidän aviomiehensä ovat heille kertoneet. Monet peruspalvelut terveyskeskustoiminnasta alkaen voivat olla naisille vieraita.

Kun avioliitto on kariutunut, monet ovat jääneet melko lailla yksin, vain muutamien kontaktien varaan.

Kielitaito heillä on usein puutteellinen ja tulkkipalveluiden saaminen on hankalaa, jos sellaista edes osataan kysyä.

Silloin ajautuminen thaihierojaksi on melko luonnollinen vaihtoehto. Thaihierojina heillä on mahdollisuus ansaita ainakin jonkinlainen toimeentulo.

Ennen kaikkea nämä naiset tarvitsisivat yhteiskunnan apua ja tukea.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On jokseenkin ristiriitaista, että blogin kirjoittaja tuomitsee otsikossa näiden naisten toiminnan verokierron takia vaikka on aiemmin nimenomaan puolustanut prostituutiota sillä perusteella, että se on yksinäisten ATM:ien ainoa seksinlähde. Voisi aikaisempien mielipiteiden perusteella olettaa, että pitäisit vain hyvänä asiana sitä, että seksipalveluiden ostamisesta on tehty näinkin vaivatonta.
Blogissa on usein ihan asiaakin mutta usein tuntuu, että yrität väkisinkin saada naisista tehtyä tarinan pahiksia ja tartut ihan mihin tahansa saavuttaaksesi tämän. Lopputuloksena myös hyvien kirjoituksien arvo laskee.

Henry Laasanen kirjoitti...

a) Missäs minä olen prostituutiota erityisesti puolustanut? Minä kannatan ilmaista seksiä.

b) Otsikko tuomitse Hesarin uutisoinnin tavan tehdä rikollisista avuttomia uhreja.

c) Veronkierto on rikollista, ei minun tarvitse tehdä rikollisista erikseen pahiksia, he ovat sitä muutenkin.

d) Kyse on lähinnä uutisoinnin ja viranomaisten toiminnasta, jotka eivät näytä suhtautuvan rikollisiin samalla vakavuudella.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi todella hyvä, jos voisit kirjoittaa myös siitä, että miehilläkin on valtaa, vaikka sitä ei aina uskoisi.

Voisit myös kirjoittaa, miten mies saa valtaa parisuhteessa ja kanssakäymisessä naisen kanssa.

Muutamia keinoja:

-Ylimielinen & Hauska huumori
-Ei osta naiselle drinkkejä
-Ei anna naisten pompottaa itseään
-Jos tekee jotain naiselle, niin vain palkinnoksi
-Ei tyydy vain yhteen vaihtoehtoon

Ja mua vituttaa tää jatkuva valittaminen et täytyy panostaa itseensä saadakseen pesää. Kyllä naisetkin panostaa itseään, pukeutuu hyvin ja syö freeshisti sekä harrastaa liikuntaa, ei tosin kaikki. Ihrapallerot voitte unohtaa heti kun opitte saamaan hyväntasosia naisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kannatetaan! Enemmän positiivisia juttuja eikä aina pelkkää valitusta! Jotain näppäilyjä naisten valintakriteereistä kannattaisi kanssa olla. Millä perusteella kannattaa tyttöystävää katsella? Kannattaako ottaa se kaunis vai kenties hieman tavallisempi, mutta paremmin koulutettu?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt te anonyymit olette kyllä lukeneet tätä palstaa liian vähän.

Täällä parisuhde == seksiä, ja nainen on väline miehen seksuaaliseen tyydytykseen -> valitaan vain ulkonäön mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Olisi todella hyvä, jos voisit kirjoittaa myös siitä, että miehilläkin on valtaa, vaikka sitä ei aina uskoisi."

Olisi tietty kiva, jos Henry kirjoittelisi vaihteeksi vaikka jotenkin kokeellisemmin, nekin jutut luettaisiin varmasti. Mutta miksi kirjoittaa ylemmän kastin miesten vallasta, kun koko blogin yksi peruskivi on kait yritys tuoda julki se tosiasia, että on olemassa miesten vähemmistö joka ei kelpaa kellekään? Naiset eivät näitä noteeraa, eivätkä miehetkään juuri minään pidä.

Anonyymi kirjoitti...

Naisetkin panostavat?

Jos miehillekin riittäisi se, että pitää huolta kehostaan ja hygieniastaan, pukeutuu siististi, laittaa dödöä kainaloon yms.. (tosin naisten ei kyllä tarvitse tehdä tällaista saadakseen seksiä).. ja sitten menee vain istumaan johonkin ja valitsee hakijoista parhaimman oloisen, koko blogia ei varmasti edes olisi.

Meikkaamista en katsoisi mitenkään kyllä itseensä panostamiseksi vaan ennemminkin todellisen ulkonäkönsä peittämiseksi jotta markkina-arvo kohoaisi.

Pointti lienee osittain ainakin siinä, että jos mies 'panostaa itseensä' samalla tavoin ja yhtä paljon kuin naiset, mies jää silti ilman seksiä, jos mies on kunnollinen, hyvä ja toisia ihmisiä kunnioittava.

Nainen voi olla minkämoinen psykopaatti hyvänsä, ja hän saa seksiä. Miehen pitää täyttää hyvin vaikeastisaavutettavat kriteerit, ja silti seksin saaminen on kiven ja työn takana.

Tämä ei ole tasa-arvoa. Tasa-arvosta käsittääkseni tässä koko blogissa on aina ollut kyse.

Toisaalta, osittain kyllä miehetkin ovat varsinaisesti syypäitä, sillä jos miehet alkaisivat pihdata seksiä suurin joukoin, eivätkä olisikaan valmiita naiskentelemaan ketä tahansa kottaraista, voisi markkinatasapaino heilahdella johonkin suuntaan.

Mutta koska on niin paljon miehiä, jotka ovat valmiita tylyttämään kunhan ees jonkinmoinen peniksenmentävä kolo naiselta löytyy, naisten valta-asema säilyy.

Kylläpäs on vaikea koettaa pukea simppeleitä asioita sanoiksi simppelillä tavalla.. tällä hetkellä tuntuu että mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän asiaa sekoitan ja mikään ei selkene eikä avaudu. Olisi pitänyt kai taas jättää kirjoittamatta. No, joku kerta voin vielä selventää kaiken taianomaisen ytimekkääksi niin että kaikki ymmärtävät ja silloin voimme yhdessä alkaa keksiä keinoja tasa-arvon lisäämiseen - niin että myös ATM-henkilöillä on yhtä paljon tasa-arvoa kuin naisilla ja YTM-henkilöillä.

Tuo 'alemman tason mies' muuten hivenen alkaa häiritä terminä kun tarkemmin sitä ajattelen. Eihän ATM välttämättä miehenä tai ihmisenä ole ollenkaan alhaisella tasolla, saati muilla mittapuilla.

Jokin toinen termi voisi siis olla kuvaavampi ja suotavampi. (niin moni kana-aivoinen eukko tästäkin on nipottanut, kuinka miehet kutsuvat itseään alempitasoiseksi ja ruikuttavat ja voi voi kuinka tyhmää)

Alemman Markkina-arvon Mies/Henkilö?

Alemman Parisuhdemarkkina-arvon Mies?

AMM tai APM? hmn.. onko muilla jotain ehkä hyviäkin ideoita? (myönnän, että nämä ideat edustava kyllä alhaista tasoa.. Alemman Ideatason Mies? ;))

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Henry jo vastasikin tuohon ristiriitaisuus-syytökseen, voisin vielä tuoda erään näkökulman asiaan.

Henry on aina tuonut esiin nimenomaan tasa-arvonäkökulmia asioihin. Siis vaikkapa nyt tapauksia, joissa naisia aina ymmärretään uhreina, vaikka he tekisivät mitä rikoksia, siinä missä mies tuomitaan, vaikka hän ei olisi oikeasti edes syyllinen jne. (saati jos hän on)

Tämähän jatkaa ihan samaa linjaa, samalla logiikalla, siis täysin johdonmukaisesti ja odotettavasti ja siten kunnioitettavasti.

Taas naiset tekevät rikoksia, ja taas 'verottaja on voimaton' (milloin verottaja muka oikeasti on voimaton miesten kohdalla?) 'samoin kuten poliisikin' (poliisi VOIMATON?? miesten kohdalla ei koskaan) -- taas naiset rötöstelevät, ja taas naisia säälitellään VIATTOMINA UHREINA, joiden päätä pitäisi silittää ja taputtaa heidän emansipoituneelle urheudelleen!

Siinä mielessä Henry tekee ihan oikein, että hän tuo esiin tällaisia yhteiskunnallisia epäkohtia, ja tämähän nyt on vain yksi monista, sadoista, tuhansista, kukaties miljoonista epäkohdista, jotka ansaitsevat tuoda esiin tasa-arvoa pohdittaessa.

Jos olisi kyse parittaja-Thaimiehistä, joita vaimo on piessyt ja hakannut, ja jotka eivät osaa kieltä ja jotka ovat ajautuneet paritukseen, joka on heille ainoa elinkeinon toteuttamismuoto...

Tuskin minun tarvitsee jatkaa tuota lausahdusta loppukaneettiin asti.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:
"Pointti lienee osittain ainakin siinä, että jos mies 'panostaa itseensä' samalla tavoin ja yhtä paljon kuin naiset, mies jää silti ilman seksiä, jos mies on kunnollinen, hyvä ja toisia ihmisiä kunnioittava."

Mutta kun kerran miehet ja naiset ovat erilaisia, ja arvostavat kumppaniehdokkaissa eri asioita, MIKSI IHMEESSÄ mies panostaisi itseensä nimenomaan samalla tavoin kuin naiset? Eihän siitäkään ole hyötyä, jos nainen panostaa itseensä vaikka kouluttautumalla ja kiipeämällä sosioekonomisessa systeemissä.

Eihän kukaan valmistautuisi Ranskan ympäriajoihinkaan opettelemalla alkuainetaulukoita ulkoa.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Mutta kun kerran miehet ja naiset ovat erilaisia, ja arvostavat kumppaniehdokkaissa eri asioita, MIKSI IHMEESSÄ mies panostaisi itseensä nimenomaan samalla tavoin kuin naiset? Eihän siitäkään ole hyötyä, jos nainen panostaa itseensä vaikka kouluttautumalla ja kiipeämällä sosioekonomisessa systeemissä."

Kumpi on helpompaa, meikkaaminen vain nouseminen sosioekonomisessa hierarkiassa niin paljon, että sillä on merkitystä markkin-arvon kannalta?

Anonyymi kirjoitti...

henry: "Kumpi on helpompaa, meikkaaminen vain nouseminen sosioekonomisessa hierarkiassa niin paljon, että sillä on merkitystä markkin-arvon kannalta?"

no tehkää asiat naisille vaikeammiksi ja alkakaa arvostaa ylemmän sosiaaliluokan naisia enemmän kuin meikattuja. (vai olisiko sittenkin biologialla osuutta asiaan?)

Henry Laasanen kirjoitti...

"no tehkää asiat naisille vaikeammiksi "

Miten? En minä kykene antamaan muille miehille ohjeita siitä, mitä pitäisi arvostaa?

Anonyymi kirjoitti...

Miten? En minä kykene antamaan muille miehille ohjeita siitä, mitä pitäisi arvostaa?

...Mutta silti paheksut naisten parinvalintakriteereitä?

Henry Laasanen kirjoitti...

En minä paheksu kenenkään parinvalintakriteereitä. Valehtelua parinvalintakriteereistä saatan paheksuakin.

Anonyymi kirjoitti...

henry: "En minä kykene antamaan muille miehille ohjeita siitä, mitä pitäisi arvostaa?"

mutta kykenet antamaan naisille suosituksia siitä millaisia miehiä pitäisi arvostaa? tai vedän kuitenkin sen verran sanojani takaisin, että saatan sekoittaa sinut joihinkin muihin miehiin: en ole varma oletko juuri sinä koettanut vaikuttaa naisten parinvalintapreferensseihin. jotkut miehet kuitenkin koettavat, siitäkin huolimatta että miesten olisi kenties reilumpaa alkaa muuttaa itseään kuin vaatia sitä muilta.

Henry Laasanen kirjoitti...

Juu, sekoitat minut toisiin kommentoijiin. Itse olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi saada vapaasti valita parinvalintapreferenssinsä ilman moraalista tms. tuomiota (nyt tilanne ei ole sinne päinkään).

Ongelman ydinhän on siinä, että naiset sanovat pitävänsä kilteistä miehistä ja kokemattomat pojat pyrkivät olemaan kilttejä. Todellisuudessa naiset pitävät pahoista pojista ja rentuista ja kiltit pojat jäävät ilman.

Eli reilua on, että poikia valistetaan, että ei kannata olla kiltti. Vasta sitten miehet voivat muuttua sellaisiksi, että pesää irtoaa.

Samat ohjeet löytyvät pelimiesten oppaista.