keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Lisää viherhörhöjen höpinöitä

Jotkut tuntemattomat miehet koskettelevat naisia tuttavallisesti.
...jo pian esittäytymisen jälkeen. Kuten taputtavat olalle. Arkipäivän flirtti tai tuttavallisuus menee joidenkin henkilöiden kohdalla liiallisuuksiin. Ilmiö on sukupuolittunut.

Jonkinlaista luvankysymisen tapaa kaivattaisiin. On nimittäin vaikeaa sanoa ihmiselle, joka taputtaa sinua toistuvasti olalle samalla silmää iskien, että "voisitko olla taputtelematta, se on alentuvaa ja tunkeilevaa".

Tänään esimerkiksi tutustuin työyhteydessä mieheen, joka vaikutti mukavalta ja välittömältä tyypiltä ja on nimenomaan työkuvioideni kannalta mielenkiintoinen kontakti. Hämmennyin kuitenkin siitä, että hän erokätellessään myös taputti minua. Tuttavuutemme oli silloin kestänyt kolme varttia, jona aikana olimme vaihtaneet keskenämme noin kolme lausetta. Tuttavuutemme sijoittui kokoukseen. En kokenut, että olisimme päässeet taputteluasteelle, enkä kaivannut hänen taputustaan.

Tuntemattomat naiset taputtelevat minua vain hyvin harvoin.
Onhan se tietenkin surku, kun Setan pääsihteeriä eivät naiset taputtele.

Feministinen aloite Suomeen, jee!
Oikeasti feminismejä on monenlaisia. Minulle feminismi tarkoittaa sukupuolijärjestelmän purkamista: sitä, että lisätään jokaisen ihmisen vapautta ja mahdollisuuksia olla miten haluaa riippumatta biologisesta, juridisesta tai muiden kuvittelemasta sukupuolesta.

Käytännössä feminismi merkitsee minulle mm. näitä asioita: että on muunkin värisiä lastenvaatteita kuin vaaleansinisiä ja -punaisia; että pojat ja miehet voivat pukeutua hameisiin ja korkokenkiin noin vain; että tytöille opetetaan jääkiekkoa; että palkkaus, työnimike ja valta eivät vaihtele sukupuolen mukaan; että luovutaan kuvitelmasta, että perheen voivat muodostaa vain isä, äiti ja lapset; että naisilla on oikeasti kivaa keskenään eikä miehestä tule automaattisesti seurueen keskipiste tai johtaja; että seksuaalista häirintää, kähmintää ja nimittelyä ei pidetä normaalina käytöksenä.
Aija voi tulla tänne kertomaan, kun naiset alkavat suosi hameita ja korkokenkiä pitäviä miehiä seksikumppaneinaan.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hameet ja korkokengät ovat perseestä, epäkäytännöllisempiä vaateparsia saa hakea. En siis miehenä kannata feminismiä, koska en moisia vaatteita halua päälleni laittaa.

Olen kyllä sitä mieltä, että feminismi ei ikipäivänä kykene purkamaan sukupuolirooleja. Koko feminismin olemus kristallisoituu sukupuolen olemuksen loputtomaan ruotimiseen, erittelyyn ja kaiken olemassaolevan sukupuolittamiseen.

Kunnon feministin tulee siis sukupuolittaa koko maailma, jotta hänen isminsä voisi jatkaa elämäänsä. Sukupuolten tasa-arvo ei tähän kuvioon sovi, sillä se häiritsee sukupuolittamisen missiota.

Mutta tosiaan, on monenlaista feminismiä. Minäkin olen tuon määritelmän mukaan jonkin sortin feministi.

Junakohtaus kirjoitti...

Ensin oli ihan vain että hohhoijaa.

Sitten rupesin miettimään tosissani.

Mitähän hyvää sillä saavutettaisiin, jos lähtisin tästä töihin hameessa ja korkokengissä? Mielestäni tämä on vakava kysymys.

Pekka Eskimo kirjoitti...

minua taas häiritsee, että puolitutut naiset pyrkivät halaamaan minua.

Esimerkiksi sukujuhliin tullessa, vain naispuoliset pyrkivät minua halaamaan. Ja se tapahtuu aina naisen aloitteesta. tuskin osaisin kieltäytyä jos mies pyrkisi halaamaan, mutta tätä ei ole tapahtunut.

en uskalla ehdottaa, että pidättäytyisimme halailusta ja pitäisimme ihan asialliset välit, koska se olisi vaikeaa ja vaivaannuttavaa. ja tavattoman epäkohteliasti.

-------

"sitä, että lisätään jokaisen ihmisen vapautta ja mahdollisuuksia olla miten haluaa riippumatta biologisesta, juridisesta tai muiden kuvittelemasta sukupuolesta."

jos tämä on feministien tavoite, niin he tavoittelevat sitä ihan väärin keinoin kun kirjoittavat arkikokemuksiaan vaikeilla sivistyssanoilla ja erikoistermeillä ja kutsuvat niitä tutkimuksiksi.

Feministien pitäisi ensitilassa perustaa feministinen lääketiede, jonka ainoa pyrkimys olisi löytää keinoja, joilla mieskin saadaan synnyttämään ja imettämään. Vain näin miehetkin voivat tehdä mitä haluavat ilman biologisen sukupuolensa rajoituksia.

ja jääkiekkoakin nykyään jo opetetaan tytöille. Ehkä naisjääkiekkojoukkoeita on harvemmassa ja vaatii uhrauksia. Mutta uskoisin silti, että jääkiekon harrastaminen 18-vuotiaalle 155cm pitkälle 45kiloiselle naiselle on vähemmän haastavaa kuin saman ikäiselle ja kokoiselle miehelle.

Anonyymi kirjoitti...

Pari kohtaa jäi mietityttämään...

"Naisilla on oikeasti kivaa keskenään."

Siis jossain on klikki, joka kivenkovaa väittää, ettei naisilla voi olla kivaa keskenään? Vai mitä tässä yritetään, ketä kohtaan hyökätään? (Ja ihan varmana naisilla on hauskempaa keskenään, kuin vaikkapa minun kanssani, se on ihan arkielämässä todettu juttu.)

"Miehestä ei tule automaattisesti seurueen keskipiste tai johtaja."

Heh, kait tuollainen imaginäärinen johtajastatus on naistenkin hankittavissa, jos huvittaa? Mutta vaikeaa kuvitella porukkaa, jossa joku nainen olisi pää-äänenkannattaja - vaikuttamatta äärimmäisen rasittavalta.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle feminismi tarkoittaa sukupuolijärjestelmän purkamista: sitä, että lisätään jokaisen ihmisen vapautta ja mahdollisuuksia olla miten haluaa riippumatta biologisesta, juridisesta tai muiden kuvittelemasta sukupuolesta.

Feminismi tarkoittaa sitä että pyritään rajoittamaan ja kontrolloimaan ihmisten käyttäytymistä omien mielihalujen täyttämiseksi. Mitä jos nainen haluaa pukeutua paljastavasti tai suorastaan huorahtavasti? Tulisiko hänellä olla vapaus myös tähän? Ei tietenkään, sillä feministi alkaa kihistä kiukusta, ja alkaa keksiä kiertoilmausta sille, miten kieltäisi sen vapauden nimissä.

Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa samaa suhtautumista kaikkiin ihmisiin lain edessä sukupuoleen tai rotuun katsomatta. Tasa-arvoa EI ole se, että jotkut ihmiset laitetaan pakkotyöhön vankilaoloihin sukupuolensa takia. Ja jokut ihmiset näkevät oleellisena tasa-arvokysymyksenä sen, että lapsilla on vaaleanpunaisia vaatteita. Uskomatonta.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitähän hyvää sillä saavutettaisiin, jos lähtisin tästä töihin hameessa ja korkokengissä? Mielestäni tämä on vakava kysymys."

Ainakin työkavereillesi iloisen mielen ja paljon puheenaihetta päiväksi, viikoksi ja todennäköisesti pidemmäksikin ajaksi.

Jos minut kutsuttaisiin Aija Salon toimesta puhumaan johonkin julkiseen tilaisuuteen, pukeutuisin ehdottomasti hameeseen ja korkokenkiin ja saattaisin meikatakin ja vetäistä peruukin päähän.

Kun minulle sitten naurettaisiin ja saateltaisiin valkotakkiet molemmilla puolilla pöntöstä alas, odotan Aija Salon voimakkaasti puolustavan minua ja vaativan kuulijoita ottamaan puheeni vakavasti, sekä tuovan ilmi, että hän kannattaa miesten ja poikien pukeutumista hameisiin ja korkokenkiin.

On toisaalta ilahduttavaa, että naiset voivat ja uskaltavat päästää suustaan tuollaista roskaa puolueen nettisivuilla. Karisee Vihreiltä ne viimeisetkin uskottavuuden hiutaleet.

Anonyymi kirjoitti...

"Feministien pitäisi ensitilassa perustaa feministinen lääketiede, jonka ainoa pyrkimys olisi löytää keinoja, joilla mieskin saadaan synnyttämään ja imettämään. Vain näin miehetkin voivat tehdä mitä haluavat ilman biologisen sukupuolensa rajoituksia."

Olen samaa mieltä. Sukupuolten sosiologisista eroista voi alkaa marmattamaan sen jälkeen kun nämä kaikkein selkeimmät, eli biologiset, erot on ensin saatu hoidettua pois päivänjärjestyksestä.

Ei tuo ole välttämättä edes niin hankalaa kun se aluksi kuulostaa. Alkiolla on tarpeeksi loiseläimen ominaisuuksia, jotta sen varmasti saa pienen suostuttelun jälkeen kiinnittymään myös miehen kudoksiin. Imetyksen voi hoitaa vaikka hormonien voimalla.

Vaikkei tuo heti onnistuisikaan, niin nämä tutkimustulokset olisivat taatusti mielenkiintoisempia ja hyödyllisempiä kuin nykyiset turhanaikaiset pornoakatemian roskatutkimukset.