sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Demarien tappion syy

Anna-lehden keskustelu:
Itse äänestin näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa kokoomusta. Olen aiemmin aina (26 vuoden ajan) äänestänyt demareita (paitsi kaksissa viime presidentinvaaleissa). En ollut työpaikkani kahvihuoneessa ainoa duunari, joka päätyi samaan ratkaisuun. Susanna Rahkosen sukupuolittuneet ja loukkaavat kirjoitukset hänen käytöksensä ohella olivat eräs viimeinen pisara, vaikka minä olenkin täältä "Takahikiän vaalipiireistä" ja Rahkonen Uudenmaan vaalipiiristä.

Feministit ovat kaapanneet SDP:ssä suhteettoman suuren vallan, ja demareiden kunniakas perintö vuoden 1903 Forssan puoluekokouksesta on vedetty lokaan. Feminismissä on kyse itsekkyydestä ja vasemmiston hyväksikäyttämisestä omien etujen ajamiseen. En enää äänestä demareita, ennekuin puolue sanoutuu irti nykyisestä tasa-arvon irvikuvafeminismistä, joka saisi todennäköisesti vuosisadan alun todelliset naisasianaiset voimaan pahoin.
Mansslakt.

Naistutkija Marita Husson tekstiä Jyväskylästä:
Vaikka opiskelijat vaikuttivat kiinnostuneilta ja innostuneilta, teema nosti esille yllättävän paljon myös vastustusta ja defenssejä...

Muutamat olivat toistuvasti huolissaan mahdollisesta miesten syyllistämisestä ja siitä, että aineistoista ei löytynyt kertomuksia väkivaltaisista, miehisen aggressiivisesti käyttäytyvistä naisista.... Tuntui, kuin väkivallasta kertovat tilastot ja tutkimustiedot eivät olisi vakuuttaneetkaan kuulijoita.

Jälkeenpäin olemmekin Tuijan kanssa todenneet, että väkivaltaseminaarin alkuun olisi ollut paikallaan defenssien riisumiseen kohdistettu täsmäjohdanto. Seuraavalla kerralla olemme viisaampia.

2 kommenttia:

Pekka Eskimo kirjoitti...

Seminaareissa esiintyvä kriittinen keskustelu on nimenomaan miehispiirteinen tiedemaailman riesa.

Suggestio avartaa mielen ja riisuu defenssit. Vain vastaanottavainen mieli saa osakseen naistutkimuksen autuuden. Onko oma sydämesi puhdas? kestääkö se naistutkimusseminaarin tulikokeen, vai hiipiikö saastuneeseen mieleesi kritiikin kiusaukset.

Panu kirjoitti...

Tuntui, kuin väkivallasta kertovat tilastot ja tutkimustiedot eivät olisi vakuuttaneetkaan kuulijoita.

No shit, Sherlock?

Jälkeenpäin olemmekin Tuijan kanssa todenneet, että väkivaltaseminaarin alkuun olisi ollut paikallaan defenssien riisumiseen kohdistettu täsmäjohdanto.

Toista mieltä olevilla ei ole toisenlaisia mielipiteitä, heillä on "defenssejä", jotka on "riisuttava".