lauantaina, joulukuuta 09, 2006

Isät

Selja-Anneli Mansnerus - Isien asema huoltajuuskiistoissa huono:
On laskettu, että alle 10% lapsista määrätään täällä Suomessa suoraan isän huoltoon. Riitatapauksia sanotaan olevan karkeasti n. 200 vuodessa, joista 100 tapausta päättyy katkeraan oikeuskiistaan huoltajuudesta. Näissä asetelma on tavallisesti sellainen, että äiti estää tai vaikeuttaa lasta ja isää tapaamasta toisiaan. Näistä vielä alle 10%:ssa päädytään siihen, että isä saa lastensa huoltajuuden tai lapsensa asumaan luokseen.Tämä luku on siis laskettavissa sormin.

Olen toiminut melkein 30 vuotta psykoterapeuttina, siitä yli 20 vuotta myös pariterapeuttina. Voin jakaa erotilanteessa vastaanotolleni tulevat miehet kolmeen ryhmään:

a) Miehet, jotka eivät edes kuvittele, että heillä olisi mahdollisuuksia taistella äidin kanssa tapaamisoikeudesta tai asumisesta, huoltajuudesta puhumattakaan. He alistuvat yleiseen näkemykseen, jonka mukaan äiti on lapselle isää tärkeämpi. Eron alkutiimellyksessä mies ei tiedosta omaa merkitystään, arvoaan tai edes laillisia oikeuksiaan. Tämä ei tarkoita, etteikö hänellä olisi tahtoa ja tunteita, hänelle ei vain tule mieleenkään, että nämä merkitsisivät jotain ja otettaisiin huomioon äitimyytin Suomessa.

Nämä miehet tulevat vastaanotolleni hakemaan apua lasten menettämisen aiheuttamaan epätoivoon ja yleensä eron, puolison ja perheyhteyden menettämisen tuskaan. Nimenomaan lapsista eroaminen tuntuu heistä olevan järkyttävin eron seuraus. Kuitenkin nämä miehet yksinkertaisesti alistuvat siihen. He menettävät yhteisasumisen ja samalla siis arjen jakamisen lastensa kanssa. Näin he alistuvat lapsista vieraantumiseen varsinkin, kun tässä yleisimmässä ryhmässä äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse lasten kanssa jättänyt yhteisen kodin.

b) Miehet, jotka hakevat apua erotilanteen luomaan epätoivoon suunnitellen kuitenkin oikeustaisteluun ryhtymistä turvatakseen isä-lapsisuhteen katkeamattoman jatkumisen. Alkuinnostaan huolimatta he kuitenkin luopuvat taistelusta sosiaaliviranomaisten, juristien ja eron kokeneiden kavereidensa kokemusten masentamana. Suomessa "äiti voittaa aina". Yleisen käytännön mukaisesti isälle määrätään joka toisen viikonlopun tapaamisoikeus. Onko tämä standardi lapsen parhaaksi ja kuka tai mikä tämän standardin on luonut, jää arvoitukseksi. En tiedä psykologista tutkimusta tai muuta perustetta, joka puoltaisi tätä käytäntöä.

c) Miehet, jotka tulevat hakemaan henkistä tukea taistelulleen huoltajuudesta. Osaa heistä olen tukenut koko pitkän ja raskaan huoltajuuskiista-ajan. Ensimmäinen vaihe tässä taistelussa huipentuu käräjäoikeuden väliaikaispäätökseen. Siinä määrätään mm. lasten huoltajuudesta, asuinpaikasta ja tapaamisoikeudesta varsinaisen oikeuskäsittelyn päätökseen asti. Väliaikaispäätös on yleensä läpihuutojuttu ja noudattaa edellä mainitsemaani standardia. Äidin kanta ja sosiaaliviranomaisten suositus ei yleensä jousta tästä isän eduksi. Mikäli isä jaksaa taistella tästä eteen päin oikeuksistaan (ja lasten oikeuksista!), hän todella tarvitsee tukea kamppailussaan luutuneita asenteita vastaan. Prosessi on niin raskas ja hidas, että usein mies vetäytyy siitä lannistuneena jossain vaiheessa. Vain muutama tapaus 30-vuotisen ammattiurani aikana on päätynyt siihen, että lasten asuminen siirretään isän luokse tai että isä on saanut yksinhuoltajuuden tai edes vakiintunutta käytäntöä laajemman tapaamisoikeuden.

Isä joutuu siis yleensä ennemmin tai myöhemmin "ota tai jätä" -tilanteeseen. Ei ole ihme, jos hän joskus "heittää hanskat naulaan", itkee ja toteaa: "Olkoon, en jaksa enää!" Seurauksena saattaa olla täydellinen selän kääntäminen entiselle perheelle. Äiti saattaa olla ainakin osittain tietoisesti provosoinut tilanteen tähän pisteeseen, vaikka syyttääkin miestä lastensa hylkäämisestä. Viimeaikoina isät ovat kuitenkin rohkaistuneet vaatimaan sitkeämmin oikeuksiaan lapsiinsa, vaikka viranomaisasenteiden konservatiivisuuden takia kamppailu tuntuu usein taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Oikeus määrää lapset siis yleensä rutiininomaisesti äidin luokse asumaan, vaikka vanhemmilla säilyisi yhteishuoltajuus eikä isässä olisi moitittavaa. Näin menetellään jopa, vaikka äidistä voitaisiin osoittaa vikoja ja puutteita tiettyyn, hyvinkin äärimmäiseen rajaan saakka. Käytännössä tällainen yhteishuoltajuus tarkoittaa äidin yksinmääräämisoikeutta, isä voidaan syrjäyttää lähes täysin.
Missä isä?

Feminism was going to liberate both sexes, but instead it destroyed a generation of men.

10 kommenttia:

Junakohtaus kirjoitti...

Ihan asiasta toiseen, niin tajusin tässä aamupäivällä jotain oleellista.

Oikeasti seksuaalinen vallankumous ajoi asiat tähän pisteeseen, jossa naisen "tunne" (en keksi sille parempaa sanaa) määrää kaikesta. Homma menee niin, että koska nykyisin nuoret tytöt ja pojat ihan oikeasti nussivat, tytöt oppivat herkässä iässä että mä saan tehdä mitä tahdon ja pojat, että mun pitää tehdä mitä noi tahtoo.

Sen vaikeampaa se ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Viimeinen artikkeli oli järkyttävää sontaa, jonka vain feministi voisi kirjoittaa. Artikkelin tarkoitus ei varmasti ollut huoli miehistä vaan naisten egojen nostattaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Henry ei näköjään seuraa suomalaisia uutisia: Isän asema huoltajuusriidassa luultua parempi (YLE 1.12.2006). Vai onko tuokin tilasto feministien propagandaa?

Anonyymi kirjoitti...

Posted by Anonymous:
"Henry ei näköjään seuraa suomalaisia uutisia: Isän asema huoltajuusriidassa luultua parempi (YLE 1.12.2006)."

Sitä kutsutaan valikoivaksi tarkkaavaisuudeksi.

T: Toinen Anonymous

Anonyymi kirjoitti...

"Vai onko tuokin tilasto feministien propagandaa?"

Osittain ilmeisesti kyllä. Tosin itseäni ei feministisestä diskurssista lähtevien "tutkimusten" "tulokset" hämmästytä enää pätkääkään.
Toisaalta onhan etujärjestöfeminismille ja eduskunnan naisverkostollekin tavattoman kätevää, kun käytössä on verovaroin ylläpidetty tarkoitushakuisia tutkimuksia tehtaileva käskyläisjoukko, jota myös naistutkimukseksi eli akateemiseksi feminismiksi kutsutaan.

Anojen esille ottaman tutkimuksen takana on kuitenkin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos; toivottavasti ns. Naisoikeudella ei ole ollut sormiaan pelissä.

Suomessa otetaan noin 14.000 avioeroa vuositasolla; luvussa ei ole mukana avoerot, joita ei rekisteröidä, eikä niistä ole virallista tilastoa.

Noista 14.000 erosta päätyy käräjäoikeuteen n. 2000. Tutkimukseen oli otettu 529 tapausta.

Anonyymienkin kannattaa havaita myös se, että tässä on tutkittu vain tuomioistuinten päättämiä huoltoratkaisuja. Sivun 63 taulukko 11 Tuomioistuimen päätös lapsen asumisesta asiatyypin mukaan kertoo muuten, että ensimmäisissä huoltajuusoikeudenkäynneissä vain 13%:ssa tapauksista lähihuoltajuus myönnettiin isälle. Jos isällä riitti uskoa ja voimia jatkaa taistelua, niin toisessa käsittelyssä %-osuus oli 35. [sarkasmi]Mahtavaa! Mitä ne miehet oikein ruikuttavat?[/sarkasmi]

Erään vuoden 1990 luvun lopun tilaston mukaan erotapauksissa jako oli seuraava:
*) 94% äiti yksinhuoltajana -eli lapset asuivat äidin kanssa.
*) 4% isä yksinhuoltajana- eli lapset asuivat isän kanssa
*) 2% lapsista huostaanotettu, sijoitettu, tai pakkohuostaanotettu.

"Tutkimuksesta": Isät ovat myös luultua aktiivisempia peräämään oikeuksiaan: selvityksessä lähes puolet huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevista riidoista oli alkanut isän hakemuksesta. Tutkijat pitävät tätä yllättävänä.

Se on kieltämättä yllättävää. Anonyymienkin kannattaa lukea tuo Henryn postaama Nettipsykologin teksti uudemman kerran, ja miettiä sitä, miksi edelleenkin niinkin harvat miehet (14.000 + avoerot) luopuvat jo kättelyssä oikeuksiensa peräämisestä tuomioistuimessa.

Tässä Anoille toinenkin artikkeli luettavaksi: Avioerossa isät jäävät aina alakynteen.
Tätä taustoittaa ikävän osuvasti tuo Henryn äskettäin postaama Cosmon keskustelu.

Yksi tutkimuksessa esille nouseva huolestuttava piirre oli oikeuden ratkaisuissa esiintyvä erot riippuen siitä, oliko oikeus pyytänyt asiasta sosiaaliviranomaisten lausunnon vai ei. Lausunnon pyytäminen heikensi miesten mahdollisuuksia isyyskiistassa selvästi. Sosiaalitoimessahan feministinen ideologia on varsin räikeää.

Onko siis feministinen johtopäätös, että miesten asema huoltajuuskiistoissa on niin paljon luultua parempi, että mitähän ne oikein ruikuttavat? Hame päälle! Räyh!

"Sitä kutsutaan valikoivaksi tarkkaavaisuudeksi."
Tarkoitatko Ano Kakkonen kenties feministien omaksumaa tapaa tarkastella maailmaa ideologiansa värittämien linssien lävitse?

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin Ano ykkösen postaaman tutkimuksen mediatiedotteessa on ihan selvää tarkoitushakuista propagandaa (sivu 4):
"Tutkimustulosten perusteella isillä on
siis oikeuskäytännönkin valossa lähes yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa tasa-arvoista vanhemmuutta kuin äideillä."


"oikeuskäytännönkin"

Melkoinen tulkinta ja johtopäätös mediatiedotteeseen kyseisiltä naispuolisilta tutkijoilta.

Anonyymi kirjoitti...

aate-ämmä: ""Sitä kutsutaan valikoivaksi tarkkaavaisuudeksi."
Tarkoitatko Ano Kakkonen kenties feministien omaksumaa tapaa tarkastella maailmaa ideologiansa värittämien linssien lävitse?"
Sitäpä hyvinkin - ja näkyy se siis luonnistuvan miesasiamieheltäkin (Henryltä).
t: Ano Kakkonen

Henry Laasanen kirjoitti...

http://miessakit.forum.emedia.fi/viewtopic.php?t=650

Anonyymi kirjoitti...

Anal-Kakkonen,

Jos Henry linkittäisi tänne jokaikisen mahdollisen feministisen tarkoitushakuisen tutkimuksen ja niiden propagandauutisoinnin, niin ei sitä loppumatonta viidakkoa kukaan jaksaisi kahlata. Sitä varten naistutkimuksella lienee ikiomat portaalinsakin. Ja onhan Henry niitä tänne laittanutkin, jos nyt esim. kurkkaat vaikka eilistä merkintää (Haatainen).

Selja-Anneli Mansneruksen havainnot puolestaan eivät mielestäni ole valikoivaa tarkkaavaisuutta. On hienoa, että on edes blogeja, joissa myös miesnäkökulmalle (jota profeminismi todellakaan ei edusta) on tilaa.

Panu kirjoitti...

Junis: Oikeasti seksuaalinen vallankumous ajoi asiat tähän pisteeseen, jossa naisen "tunne" (en keksi sille parempaa sanaa) määrää kaikesta. Homma menee niin, että koska nykyisin nuoret tytöt ja pojat ihan oikeasti nussivat, tytöt oppivat herkässä iässä että mä saan tehdä mitä tahdon ja pojat, että mun pitää tehdä mitä noi tahtoo.

Tuotahan minä olen tolkuttanut netissä jo puoli vuosikymmentä.