lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Miehiä vaan kuolee

Hiukan taukoa ollut bloggaamisessa, ei vaan ole oikein ollut inspiraatiota. Ja tietenkin kaikkihan on tullut sanottua jo moneen kertaan aikaisemminkin. No, katselin tuossa elokuvan "Pelastakaa sotamies..." alkutaistelua, jossa suolet lensivät. Samalla mieleen tuli mieleen suomalainen kranaatinheitinonnettomuus. Yhteensä noista asioista tulee mieleen, että kaikki uhrit olivat kummassakin miehiä. Miehiä vaan laitetaan kuolemaan, kun naiset kutovat sukkaa ja juovat siideriä. Ei ole maailma tasa-arvoinen paikka.

Lovelacen testissä oli linkki:
"Feminismin, ainakin sen räyhäilmentymien, keskeisenä ajatuksena on sukupuolen neutralisoiminen, sukupuolisokeus. Feministiä loukkaa se, että miehisissä valtarakenteissa, esim. yritysmaailmassa, häntä kohdellaan naisena. Samaan aikaan hän kuitenkin huomaa jäävänsä vaille naisille perinteisesti kuuluneita privileegioita. Hänelle ei avata ovia, hänelle ei auteta takkia päälle, hänelle ei tuoda kukkia, eikä hänelle sanota kohteliaisuuksia. Lisäksi hän on aggressiivisuudellaan saanut miehet pelkäämään ja nöyristelemään. Tämä tyydyttää hänen vallanjanoaan, mutta ei hänen naiseuttaan. Ei kukaan nainen kiinnostu miehestä, joka pelkää ja nöyristelee häntä.

Afrikkalainen maahanmuuttaja tulee maailmasta, jossa pätevät Wanhat Tawat. Hän tarjoaa feministissä asuvalle naiselle pakotien feminismin itsensä luomasta umpikujasta. Feministin ei tarvitse myöntää suomalaiselle miehelle, että hän haluaisi vahvan miehen, vaan voi edelleen olla sitä mieltä, että suomalainen mies on sovinistinen paska, jota nainen ei tarvitse. Afron sovinismiin hänen sen sijaan ei tarvitse puuttua, koska sovinismi "kuuluu" afron "kulttuuriin", eikä afron kulttuuria saa ruveta arvostelemaan. Näin feministi saa vahvan karjun, joka kertoo, missä kaappi seisoo, mutta samalla hän voi olla feministi ja "vahva nainen". Kaiken kruunuksi hänen vihaamaansa suomalaista miestä vituttaa entistä rankemmin. Afro on tyytyväinen, naisessa asuva feministi on tyytyväinen, ja naisessa asuva nainen on tyytyväinen. Vain suomalainen mies ei ole tyytyväinen, mutta se on hänelle oikein, koska hän on sovinisti ja rasisti." (Tästä linkistä tuli jostain syystä Kokkarisen Ilkka mieleen).
Itselle Eddien kuolema selvisi vasta eilen, se oli järkytys.

Ubersexual: The New Masculine Ideal?


Naiseus on Haloselle valtti.
"...viidesosa Halosta äänestävistä naisista valitsee hänet nimenomaan sukupuolensa vuoksi. Tämä merkitsee käytännössä melkoista valttia Haloselle."
Saskatchewan father loses child-support case:
"Regina ? A Saskatchewan man must continue paying child support for his stepdaughter even though his ex-wife married the child's biological father, a court has ruled."
Vuoden natsi kilpailu.

Vakava avunpyyntö.

Video ruotsalaisista.

Hauskaa joulua.

Ei kommentteja: