perjantaina, toukokuuta 27, 2005

Villi-ihmisten ihana elämä

Väärien ajatusten katalogi kirjoittaa Rousseaun ihailemista villi-ihmisistä. Rousseau oli monissa ajatuksissaan aikaansa edellä ja hänen kirjoituksistaan löytyy aineksia niin kommunismiin, feminismiin kuin modernin yhteiskunnan kritiikkiinkin. Tässä tiivistelmä eräästä Rousseaun kirjasta (1755).

Ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperä

Rousseau aloittaa tutkielmansa esittämällä kaksi ihmisten välillä vallitsevaa eriarvoisuuden muotoa: luonnollisen ja poliittisen eriarvoisuuden. Epäselvää kuitenkin on, ovatko nuo eriarvoisuudet kytköksissä toisiinsa millään tavoin tai jos ovat, niin miten? Rousseau kertoo myöskin, kuinka sivistynyt ihminen altistaa itsensä kaikenlaisille sairauksille omasta syystään: Toiset tekevät liikaa töitä, toiset liian vähän. Villi-ihmisen luonnollinen elämäntapa tekee hänestä karaistuneen, mutta sivistyksen turmelemasta ihmisestä tulee veltto, samalla tavoin kuin kotieläinkin on veltto verrattuna luonnossa elävään sukulaiseensa. Säälin tunne tekee ihmisestä toiset huomioonottavan: ystävällisen, rikollisia armahtavan ja myötätuntoisen. Myötätunto on voimakasta villi-ihmisessä, mutta heikko sivistyneessä ihmisessä. Luonnontilassa empaattinen samaistuminen kanssaihmiseen on paljon voimakkaampaa kuin järkeilyn tilassa. Järki tekee ihmisen itserakkaaksi ja erottaa hänet kaikesta, mikä masentaa ja häiritsee häntä. Villi-ihmisellä ei ole tuollaista kykyä asettua erilleen ihmisyydestään ja jättää inhimillinen kärsimys huomiotta.

Rousseau kertoo, että todellista luonnontilaa tarkastellessamme meidän on helppo huomata, että luonnollista eriarvoisuutta ei ole juurikaan olemassa. Villi-ihmisellä oli vain luonnollisia tarpeita, eikä hänelle kehittynyt meidän ajallemme tyypillisiä turhamaisuuksia. Kun katsomme, miten villi-ihmiset syövät keskenään samaa ruokaa ja elävät samalla tavoin, meille käy selväksi, kuinka vähäisiä villi-ihmisten välisten erojen on täytynyt olla verrattuna sivistyneen yhteiskunnan tuottamiin eroihin. Kasvatus lisää eroja sivistyneiden ja sivistymättömien välille. Monet sellaiset erot, joita pidämme luonnollisina, johtuvatkin vain tottumuksesta ja ihmisten omaksumista erilaisista elämän muodoista. Luonnontilassa ihminen ei voi orjuuttaa toistaan. Villi-ihmiset tuskin edes tietävät mitä orjuuttaminen on. Orjuus on syntynyt vasta ihmisten keskinäisen riippuvuuden myötä.

Rousseau kertoo, että ihmisen alkutilassa elämä perustui puhtaisiin aistimuksiin. Ihmisrodun levittäytyessä laajemmalle alueelle ihmisille tuli tarve tai jopa välttämättömyys muodostaa erimuotoisia suhteita kanssatovereihinsa. Ihmiset, jotka olivat asuneet erillään toisistaan alkoivat muodostaa kyliä ja kansoja. Naapurustossa asuvat alkoivat muodostaa yhä kiinteämpiä suhteita toisiinsa. Ihmisten taidoissa oli eroja. Joku oli hyvä kalastaja, toinen oiva soittoniekka. Ihmiset alkoivat arvioimaan toinen toistaan heidän taitojensa mukaan. Vertailu aiheutti turhamaisuutta ja kateutta. Riidansiemen oli kylvetty, eikä viattomuudesta ollut enää tietoakaan. Ihmisen maine nousi tärkeään asemaan, eikä hänen mainettaan voinut loukata ilman, että seurauksena oli hirveitäkin verikostoja. Primitiivinen villi-ihminen ei ollut altis joutumaan tuollaisiin riita-asemiin. Näyttääkin siltä, että ihmisrotu on luotu elämään villi-ihmisen elämää ja kaikki myöhäisempi kehitys onkin vain ollut omiaan raihnastuttamaan ihmislajia.

Rousseau kirjoittaa, että metallinvalmistus ja maanviljely toimivat lähtölaukauksina työnjaolle. Viljelyä seurasi väistämättä maan jakaminen ja omistusoikeudet. Kaikki olisi ollut vielä hyvin, jos omaisuus olisi jakautunut suunnilleen tasan, mutta ihmisten välillä oli luonnollisia eroja ja siten paras seppä takoi eniten auroja ja paras maanviljelijä sai suurimmat sadot. Omaisuus alkoi keskittyä ja joillakin harvoilla oli paljon samalla kun toiset elivät nälkärajalla. Ihmisten luonnolliset erot alkoivat kasvattaa omaisuuseroja yhä suuremmiksi. Ihmisten kunnianhimo voimistui eikä heille enää riittänyt heidän luonnollinen osuutensa - omaisuuden haalimisesta tuli heille lähes pakkomielle. Ihminen oli ollut vapaa, mutta nyt uudet keinotekoisesti luodut tarpeet alistivat hänet kanssaihmisilleen ja hänestä tuli heidän orjansa. Ihmisen oli muututtava roistomaiseksi ja kovaksi ja toimittava häikäilemättömästi kanssaveljiään kohtaan. Lopulta kaikki maa oli jonkun omistuksessa. Köyhille ei jäänyt juuri mitään ja he joutuivatkin elämään sillä, mitä rikkailta sattui heille jäämään. Rikkaiden ahneus ja köyhien rosvoilu lopettivat tasa-arvon ja luonnollinen säälintunne sai väistyä ahneuden ja ilkeyden tieltä.

Rousseau kertoo, että rikkailla oli rahaa, mutta he eivät olleet juurikaan sen paremmin turvassa kuin kukaan muukaan, sillä heidän omaisuutensa saatettiin ryöstää heiltä pois, vaikka he olisivatkin sen kunniallisin keinoin ansainneet. Rikkailla oli kuitenkin taskussaan mitä juonikkain suunnitelma: He suostuttelivat kanssaihmiset mukaan noudattamaan oikeuden ja rauhan sääntöjä, joiden tarkoituksena oli heidän sanojensa mukaan yhdistää kaikkien voimat, jotta vihollinen voitaisiin torjua ja jotta rauha säilyisi ainiaan. Ihmiset oli helppo vietellä kauniilla puheilla ja kuinka ollakaan, kansa ryntäsi kahlitsemaan itsensä rauhan nimissä. Tuolla tavoin syntyi yhteiskunta, joka kahlitsi köyhät ja voimisti rikkaita. Yhden yhteiskunnan syntyminen pakotti muutkin seuraamaan perässä ja perustamaan omat yhteiskuntansa, jotta he olisivat voimassaan pärjänneet muille.

Vallitsevaa yhteiskunnallista asetelmaa on usein perusteltu isällisellä auktoriteetilla. Tuollainen vertaus on kuitenkin Rousseaun mielestä väärin, koska isän auktoriteetti on lempeydessään vailla vertaa toimien käskettävän eduksi ja vain niin kauan kuin se on tarpeen. Yhteiskunnallinen valta sitä vastoin ei toimi käskettävän eduksi. Ei pidä suinkaan väittää, että yhteiskunnallinen valta saa alkunsa isän vallasta, vaan on pikemminkin päinvastoin niin, että isän valta saa oikeutuksensa yhteiskunnan kautta.

Rousseaun mukaan ihmisellä voidaan katsoa olevan oikeus luopua omaisuudestaan, mutta on epäselvää, onko kenelläkään oikeutta luopua vapaudestaan ja elämästään, koska mikään maallinen hyvä ei riitä niitä korvaamaan. Orjuus on rikkomus luontoa vastaan ja kirjoittaessaan, että "orjan lapsi syntyy orjaksi" lainkirjoittajat ovat toisin sanoen päättäneet, että ihminen ei synny ihmiseksi. Ihmisten välisen eriarvoisuuden voidaan katsoa rakentuneen seuraavien välivaiheiden mukaan: Ensin syntyi laki ja omistusoikeus oikeuttaen rikkaan ja köyhän välisen eron, sitten muodostettiin hallintojärjestelmät oikeuttaen heikon ja vahvan välisen eron ja lopulta laillinen valta muuttui mielivallaksi oikeuttaen herran ja orjan välisen eron. Ymmärtääksemme tuota kehitystä meidän on katsottava, mitä sellaista kunnianhimoisten ja pelkurimaisten sielujen joukossa tapahtuu, joka mahdollistaa eriarvoisuuskehityksen. Jos ihmiset haluaisivat vain olla tasa-arvoisia, heitä olisi mahdoton alistaa. Kunnian- ja alistamisenhalu ovat kuitenkin ihmisille riippumattomuuttakin tärkeämpiä. Meitä kaikkia jäytää universaali maineen ja kunnian kaipuu.

Rousseau kertoo, että eriarvoisuuden ääripisteessä saavumme despotismin maailmaan, jossa kaikki yksilöt tulevat taas tasavertaisiksi. Yksilöt eivät ole mitään, eikä alamaisilla ole muuta kuin hallitsijansa tahto. Hallitsijalla taas on vain omat intohimonsa, eikä oikeudenmukaisuudesta tai hyvästä ole jäljellä ripettäkään. Olemme tuolloin palanneet uudenlaiseen luonnontilaan, jossa puhtaudesta ei ole tietoakaan.

Kun ihminen seuraa Rousseaun kuvaamaa reittiä luonnontilasta sivistykseen, ihminen hämmästyy siitä valtavasta kuilusta, joka erottaa nuo kaksi tilaa. Tuon reitin varrella on valtavasti uusia kysymyksiä, joita filosofit eivät kykene ratkaisemaan. Villi ja sivistynyt ihminen eroavat toisistaan suunnattomasti. Villi-ihminen haluaa vain olla levossa rauhassa, kun taas sivistynyt ihminen huhkii koko ajan miettien koko ajan jonkin vieläkin työläämmän tekemisen keksimistä. Villi-ihminen ei suostuisi elämään meidän niin suuresti ihailemaamme sivistynyttä elämää. Villi elää itsessään siinä missä sivistynyt ihminen elää itsensä ulkopuolella. Villeillä voidaan siis mielestäni tuossa katsannossa ajatella olevan fenomenologinen näkökulma elämään, jossa he elävät ja kokevat elämän sellaisena kuin mitä se heille tulee vastaan. Sivistynyt ihminen on sitä vastoin vieraantunut itsestään ja suhtautuu itseensä kuin objektiin, jota voidaan piiskata yhä raskaampiin ponnisteluihin.

Rousseau kertoo, että sivistyneiden kansojen parissa vallitsevan eriarvoisuuden on katsottava olevan aina luonnonoikeuden vastainen silloin, kun se ei esiinny samassa suhteessa fyysisen eriarvoisuuden kanssa. Sivistyneille kansoille on ominaista luonnonlain vastainen eriarvoisuus, jossa lapsi voi käskeä vanhusta, typerys viisasta ja pieni joukko rikkaita voi elää yltäkylläisyydessä samalla kuin suurin osa ihmisistä elää kurjuudessa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tästä olisi paljonkin sanottavaa .. mutta ehkä kommentoin vain tuota, ettei se omaisuuden jako alkanut suinkaan noin viattomasti ja edennyt noin 'loogisesti' ja 'ansaitusti'. (siis he, joilla oli eniten lahjoja ja tekivät eniten työtä olisivat saaneet eniten omaisuutta - PASKAT!)

Eliitti on aina kepulikonsteilla juonitellut itselleen kaiken omaisuuden ja vallan. Siinä suhteessa asiat ovat ainoastaan pahentuneet, mutta tämä kuvio oli mukana kyllä alusta asti.

- Vortac