lauantaina, huhtikuuta 02, 2005

Georgialaisnaiset

Timo Harakan ohjelmassa perjantaina keskusteltiin georgialaisnaisista. Ilmeisesti viranomaiset olivat päättäneet jo etukäteen, että seuraava bussi pysäytetään ja toimiin ryhdytään. Naisia ei kohdeltu uhreina, vaan rikollisina. Diabetestä sairastavaa ja sydänkohtauksen saanutta naista kuulusteltiin 9 tuntia. Naisilta kysyttiin, kuinka monta asiakasta heillä oli prostituution merkeissä Venäjällä. Naiset olivat kauhistuneita kysymyksistä. Naisten tulkki sanoi ohjelmassa, että he eivät olleet prostituoituja ja että he olivat turistimatkalla.

Voiko olla paljon absurdimpaa tunnelmaa, kun feministi selittämässä ohjelmassa, kuin kuinka naiset olivat uhreja, vaikka naiset väittivät itse päinvastaista? Mitään todisteita ei ollut mistään ja selitys oli, että todisteita on vaikea saada. MOT ohjelmassa kuullaan myöhemmin asiasta lisää. Georgialaisnaiset vaativat myöskin suomelta korvauksia.
Esimerkiksi yhdelle naisista aviomies ilmoitti, "ettei tarvinnut vaimoa, joka on ollut huorana Suomessa". Nainen itse kertoi olleensa matkalla sisartansa katsomaan Italiaan. Naiset kertoivat myös tarvinneensa psykiatrin tukea.
Näin feministit ja Suomen viranomaiset haluavat suojella itse keksimiään uhreja.

Ei kommentteja: