sunnuntaina, elokuuta 01, 2004

Kumppanin löytämisen vaikeus kolmikymppisenä

Ellien keskustelusta löytyy paljon mielenkiintoisia havaintoja ja väittämiä kumppanin löytämisen vaikeudesta kolmikymppisenä:
- Tuttavapiirissäni onnellisimmat ja vakiintuneimmat parit ovat löytäneet toisensa jo vähän alle tai yli kaksikymppisinä. Onko kolmekymppisellä enää toivoa löytää kumppania, jos ei ole aikasemmin löytänyt? Mistä kolmeakymmentä lähestyvä nainen voi löytää vapaan ja sitoutumishaluisen miehen? Ne, jotka vielä ovat vapaina, eivät joko halua pariutua tai ovat muuten niin ongelmaisia, ettei heidän kanssaan voi ajatella esimerkiksi perheen perustamista. Toisella kierroksella olevat eivät enää halua lapsia, jos ovat niitä jo hankkineet. Monet vastikään vapautuneet tai vapautumassa olevat taas ovat niin hajalla edellisestä suhteestaan, etteivät missään tapauksessa halua mitään vakavaa seurustelua pitkään aikaan.

Mies: - siinähän se ongelma on etten saa mitään järkevää sanottua naisille. Olen vaan huomannut että ikää tullessa tulen entistä sulkeutuneemmaksi eikä kohta mikään kiinnosta. Nuoruus meni hujauksessa ja taitaa koko elämäkin mennä. Mä olen yrittänyt tutustua naisiin ei-baareissa koska en viihdy niissä.

- Baareissa käymättömyys lieneekin suurin yksittäinen tekijä miksi miehille käy niinkuin sinulle, eli jäävät yksin. Alkoholilla ja sen juomisella on tärkeä osuus suomalaisessa pariutumiskulttuurissa. Nuorena tyttöystäviin tutustutaan kun ollaan pussikaljoittelemassa tai kotibileissä juomassa, myöhemmin sitten baareissa ryyppäämässä ollessa. Moni joka ei näissä paikoissa viihdy kuvittelee esim. ulkomaisten elokuvien yms. innoittamina että naisiin voi tutustua helposti muuallakin kuin baariympäristössä. Niin ulkomailla varmasti voikin, mutta suomalaisessa kulttuurissa ei.

- Tässä totesinkin muutaman kaverin kanssa että 25-35v naisia ei tunnu olevain kun kolmea sorttia; Varatut, Yksinhuoltajat ja Hullut! Viimeisen 4v aikana lähes kaikki tapaamani varatut naiset ovat tuntuneet tasapainoisilta, avoimilta ja kaikin tavoin rakastettavilta. Vapaat taas on kaikki olleet enemmän ja vähemmän päästään vialla.
Yksinholtajiin en sekoonnu, vaikka niitä on muutama mukava tullut tavattuakin.

Luulin jossain vaiheessa statuksen ja muun hapatuksen olevan väline jolla sitten vanhempia 25-35v naisia paremmin houkutellaan. Tein saatanasti duunia kaiken mahdollisen hapatuksen ja elämän vakaan statuksen hankkimiseksi. Mistään näistä ei tullut muuta tulosta kuin vatsahaavanalku ja tukku rahaa josta on yksin turha iloita jossain savuisen baarin nurkassa haaveillen perheestä. Turhauttavinta on se, että on kaiken uurastanut valmiiksi perhe-elämää varten mutta naista ei sitten löydy.

- Miksiköhän miehet oikein luulevat, että pitää olla omaisuutta, jotta saisi naisen? Kun lukee esimerkiksi jotain deittinetti-ilmoituksia, miehet mainitsevat aika usein omistavansa sitä sun tätä kuten auton ja asunnon. Onko sellaisia naisia oikeasti paljon, joille omaisuus on jokin valintakriteeri? Itselleni ei todellakaan ole eikä muillekaan tuntemilleni naisille. Sen sijaan henkistä pääomaa pitää mielestäni olla.

- Missä niitä vapaita kolmekymppisiä miehiä sitten on? Jos ajattelen omaa tuttavapiiriäni, vapaina on seuraavanlaisia miehiä: alkoholisti, mielenterveysongelmainen, homo sekä muuan nelikymppinen, joka ei tiettävästi koskaan ole ollut naisen kanssa. Siis oikeasti. Ihan mukavia tyyppejä, mutta vakavampi seurustelu ei tule kenenkään kanssa kysymykseen.

- Nykyään ihmiset tapaa baareissa ja nettitreffeillä ym. Siinä mittaillaan toista muutama minuutti tai tunti ja jos ei synkkaa niin adios. No ei tietenkään synkkaa, jos muutaman tunnit tai minuutin juttelee. Jos ihmiset tapais toisiaan esim. jossain harrastuksissa, joissa ne tapais toisiaan usein ja rennossa ilmapiirissä (ilman sitä treffien kangistavaa tunnelmaa jossa ne vaan mittailee toisiaan päästä varpaisiin) ne vois ehkä oikeasti tutustua toiseen ja sitten vois vaikka kiinnostuskin herätä.

- Jotenkin puistattaa tämä nykypäivän "pikaruokakulttuuri" parinmetsästyksessä. Viiden sekunnin ensinäkemisen perusteella pitäisi tajunnan räjähtää ja sukkien pyöriä propellin lailla jaloissa.

- Eli nettideittailua en suosittele muuta kuin siinä tapauksessa, että jaksat juosta sadan miehen kanssa treffeillä. Muista, että kirjoittelu ei merkitse miehille mitään, joten moni sitten esittää kivaa kaveria vaikka todellisuudessa onkin törkimys. En tiedä miten ne sen taidon osaavat.

Elävässä elämässä on valitettavasti sellainen tilanne, että toisella kierroksella olevista miehistä kannattaa välttä niitä, joiden vaimo on pettänyt. Sellaiset miehet ovat todella katkeria ja kostonhimoisia, melkeinpä pahempia kuin ikänsä sinkkuna eläneet miehet.

- Itse olen ollut 2v yksin. Miehet jotka minuun ovat ihastuneet, ovat "perässäroikkujatyyppiä". Heillä ei tunnu olevan omia tavoitteita vaan yrittävät vain peesata. Sitä kestää silloin tällöin mutta pidemmän päälle alkaa ällöttää. En tiedä, miten saisi herätettyä itsenäisten miesten kiinnostuksen. Pitäisikö olla hauraampi ja prinsessamaisempi?

- Jos et loukkaannu, niin sanon suoraan mistä on kysymys. Vähänkin tasokkaampi mies, jos on sinkkuna enimmäkseen pysytellyt, on nähnyt naisia ns. lähitilanteissa kymmeniä, ellei satoja. Naisessa tarvitaan siis jotain poikkeuksellista, että tälläinen kaveri syttyy. Ongelma on tämä: siinä missä miesten käsitykset omasta arvostaan ja tasostaan ovat yleensä about oikeanlaisia (harvemmin tarvetta mihinkään itsehuijauksiin), suomalaisten naisten omakuva on yleensä enemmän kuin piirun verran todellisuudesta kaakkoon. Enemmän kuin kerran olen minäkin oikein huvittunut, kun jossain baarissa lievässä hönössä oleva AMK:n maisteri, jolla on tylsääkin tylsemmät jutut ja loppujen lopuksi mitäänsanomaton ulkonäkö, ikään kuin päättää että ohoh, tuohan mies voisi minulle kelvata. Samaan aikaan olen jo itse päättänyt aikoja sitten, että tuollaista junttia ei kestä katsella yhtä yötä enempää.
Muuttuvatko vaatimuksemme kumppanin suhteen ikääntyessämme ja kannattaako vaatimustasoa laskea?
Angelo was a 45-year-old, never-married contractor from Massachusetts. As the years went by, his standards were going down. "I?m not looking for Victoria?s Secret, like I used to be," he said. "Just a fairly attractive woman who is similar to me, who will laugh and be happy."

Annabel, a 40-year-old divorced mother of three, swore her standards hadn?t changed at all in the last 20 years. She just wanted a nice, stable guy who could bring three things to the relationship: sex, companionship and a knack for fixing things around the house.

Then there was Judy, a twice-divorced and once-widowed lawyer and mother of grown children. She sometimes felt a little too experienced and too sophisticated for the men in the conservative Bible Belt city where she lived. As she contemplated reentering the dating scene as a fifty-something woman, her standards were getting higher. Much higher. Judy?s mind was like a database of all her past relationships: sensitive to all sorts of subtle cues that might be the tip-off for some serious character flaw that could surface down the road. She would read the profiles of available men on the dating site she had joined, and find fault with just about every one of them.
Ja mikä oli lopputulos noiden henkilöiden kumppaninetsinnässä ja minkä johtopäätöksen siitä pystyy vetämään?
For his part, Angelo is still looking for that simple, happy woman to share his life. Most of his encounters are first dates or email correspondences that go nowhere. Annabel met a few promising men online, but she also met many others who never saw beyond the word "sex" in her profile, and were not the suitable mates she was hoping to find. Eventually, she started spending time with a local car dealer.

As for Judy, she hit a home run. She found a fourth husband who met all the requirements on her lengthy list. He?s a tall, handsome, educated, successful and well-traveled man with whom she shares an uncanny number of past experiences, including the death of one spouse and divorce from another.

It just goes to show that high standards are not a bad thing, even as you get older.
Lego-Hämähäkkimies elokuva.

Ajonopeuksia voidaan alentaa muuttamalla tiet vaarallisemman näköisiksi.

Ei kommentteja: