keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2004

Israel on toista maata

Miesten into isyyteen laskee, kun raskaana olevat julkkikset esittelevät päätöksiään kasvattaa lapsi itsekseen, ilman miehen apua. Miehestä on tullut turha painolasti. 63% Australian nuorista naisista oli sitä mieltä, että lapsen voi kasvattaa aivan yhtä hyvin yksin kuin parina. Monet miehet käsittävät sen niin, että heillä ei ole mitään oleellista roolia lapsen kasvatuksessa. Isyys on kuin pelaamista kielletyllä huumeella, joka lupaa taivaan, mutta joka voikin vetää maton altasi.

Suurin osa Israelilaisista - niin miehistä kuin naisistakin on sitä mieltä - että naisten tuleekin saada fyysistä kuritusta ainakin silloin tällöin. Israelissa lienee turha järjestää minkään väristen nauhojen kampanjoita naisten omaa tahtoa vastaan.

Britit yrittävät pitää tuomitut pedofiilit poissa netistä häiritsemällä puhelinlinjoja. Taas syytetään nettiä. Ja saavatkos pedofiilit sitten käyttää laajakaistoja vapaasti?

Jury tuomitsee Georgiassa menestyneen 18-vuotiaan opiskelijamiehen epähuomiossa 10-vuoden vankeusrangaistukseen(josta ei voi päästä ehdonalaiseen) seksin harrastamisesta tytön kanssa, joka oli 15 vuotta 9 kuukautta vanha.

Ei kommentteja: