sunnuntaina, joulukuuta 28, 2003

Tulevaisuuden ennustaminen on helppoa

Iltalehdessä seikkailee taas suosikkipariskuntani Jani ja Susanna Sievinen. Vilkaistaanpa juttua, josko Jani on alkanut vihdoinkin osallistumaan kotitöiden tekemiseen. Kuten kaikki lukijat muistavat, Jani on kerran koittanut imuroida 5 minuuttia ja tokaissut sen jälkeen, että "tämä ei ole minun lajini" ja jättänyt siivoukset sen jälkeen Susannan huoleksi. Tilanne nyt: "Susanna Sievinen tukee miestään kaikin tavoin. Hän huolehtii urheilijalle niin tärkeästä päivittäisestä ruokailusta, koko suuren kodin arkiaskareista sekä kahdesta lapsesta." Eli tilanne on aivan sama kuin ennenkin.

Eikä tuossa vielä kaikki. Kaikkien kotitöitten tekemisen lisäksi Susanna 1) on yrittäjä, joka tekee työtä kodin ulkopuolella vähintään pari kolme kertaa viikossa. 2) Hän kouluttaa malleja Suomen Europe Fashion -mallitoimistolla. 3) Lisäksi hän hoitaa muun muassa Janin uimakouluasioita sekä fanituotekauppaa. 4)Susanna on toiminut mallina yli 20 vuotta. 5) Joulun alla hän kisasi kauneuskilpailuissa yli 10 vuoden tauon jälkeen. Hän sijoittui toiseksi Mrs. Globe -rouvakisassa. 6) Susannan suuri intohimo on ratsastus, ja hän käy talleilla useita kertoja viikossa.

Aaargh, kertokaa nyt heti, mistä tuollaisia vaimoja löytää? Vaimoja, jotka tekevät kaikki kotityöt ja siinä sivussa sijoittuvat toiseksi missikisoissa, kun muille miehille jää vain kotitöiden tasajaon perään vannova feministi Mustana Pekkana käteen?

Laitinen kertoo Iltalehdessä hyvän vinkin tulevaisuuden ennustamiseksi: "Politiikassa monien asioiden ennustaminen on aika helppoa. Tällä hetkellä voi jo sanoa, että Suomi liittyy Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon. Natoon liittymisen näkee siitä, että presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja vastustavat sitä. Kuka muistaa yhdenkin tärkeän asian, jota kansanedustajat Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja olisivat kannattaneet? Tulevaisuuden ennustamista helpottaa myös se, että yleensä suuret ja tärkeät asiat kulkevat päinvastaiseen suuntaan kuin mitä kansanedustaja Jaakko Laakso, Tampereen yliopiston dosentit, Kirjailijayhdistys Kiila ja muut ns. intellektuellipiirit ajavat. Tavallinen ihminenkin, joka ei voi tai ehdi perehtyä kaikkiin maailman ongelmiin, voi helposti ennustaa tulevaisuutta olemalla vain päinvastaista mieltä kuin Jaakko Laakso opintopiireineen ja hyödyllisine idiootteineen tai dosentit, kulttuuripiirit ja intellektuellit."

Vääräleuoille tulee tässä paikassa luultavasti mieleen sanoa, että tulevaisuutta on helppo ennustaa tätä blogia lukemalla ja odottamalla päinvastaista. Siinähän tollot odotatte, ihmissuhdekommunismi tulee kuitenkin.

Hot linkseistä löytyy ilahduttavasti suomalainenkin sivu: Promillelukko.

Ei kommentteja: