keskiviikkona, elokuuta 20, 2003

Pettäminen suhteessa on turmiollista

Nyysseissä pohditaan, miksi pettäminen on suhteelle niin turmiollista siinä, missä monta muuta pahaa vikaa ollaan valmiit antamaan anteeksi? Kyse on tietenkin tunnereaktion voimakkuudesta. Siinä missä pettäminen ja uskottomuus saa aikaan hyvin voimakkaan luottamuksen järkkymisen kumppaniin, niin muu kuprukäyttäytyminen - niin haitallista kuin se ehkä onkin - ei saa aikaan samanlaista jälkeä. Järjellä ajatellen satunnaisella seksisivusuhteella ei pitäisi olla suurta vaikutusta parisuhteeseen, mutta parisuhde ei ole järjen, vaan tunteen temmellyskenttä.

Ihmisissä on toki eroja. Joku hajoaa saatuaan tietää kumppaninsa hairahduksesta siinä missä toinen pystyy sivuuttamaan asian miltei olankohautuksella. Pitääkö pettämisen käsitteestä ja säännöistä keskustella etukäteen kumppanin kanssa? Voiko kumppaniaan syyttää pettämisestä, jos rajoista ei ole keskusteltu? Tottakai, sillä jokainen tietää puhumattakin pettämisen rajat. Noihin rajoihin voidaan tietenkin sopia myönnytyksiä, jos niille löytyy tarvetta.

Kannattaako pettämiseen varautua ja jos niin miten siihen kannattaa varautua? Luultavasti kannattaa varautua ainakin silloin, jos kumppanina sattuu olemaan todennäköinen pettäjä: Liikemies, rokkari baarimikko tms. Jos mies sattuu olemaan noissa ammateissa, niin pettäminen on varsin todennäköistä ja sen selviäminen on usein vain ajan kysymys. Olisi aika naiivia vain luottaa noissa ammateissa toimivaan kumppaniin ja ajatella: "Hän nyt sattuu olemaan poikkeustapaus, eikä hän petä koskaan." Pettämiseen voi varautua henkisesti. Asiaa on syytä miettiä jo kumppania valitessaan tyylin: "Hmm, hän on viriili ja komea liikemies, jolla on varmaan nainen joka kaupungissa. Onko suhteeseen ryhtymisessä hänen kanssaan enemmän etuja hänen pettämisistään huolimatta kuin haittoja?"

Voi tietenkin kysyä, pitäisikö suhde rakentaa sen varaan, että kumppani ei tule koskaan pettämään vaiko kyynisemmin pettämismahdollisuuden huomioonottaen? Pitääkö suhteeseen mennä täysillä kaikkensa antaen ja vaatien vaiko kaikkeen ja varsinkin kaikkein pahimpaan varautuen? Tuleeko suhteista ylipäänsä juuri mitään, jos se ei perustu täydelliseen luottamukseen? Ehkäpä nykysuhteissa, kun pettämisistä ei ole seurauksena lapsia niin paljoa kuin entisaikoina, pettämiseen suhteutumisessa pitäisi ottaa enemmän järki käteen. Satunnainen pettäminen ei ole maailmanloppu.

Pettämisestä keskusteluun ja pettämisrajojen asettamiseen etukäteen suhtaudun aika nihkeästi, koska on aivan eri asia keskustella pettämisrajoista aamiaispöydässä kuin sanoa ei stripparille kahden promillen humalassa Bulgarian liikematkallaan.

Ei kommentteja: