lauantaina, elokuuta 16, 2003

Alisteiset suomalaiset miehet

Tommipommi kirjoittaa Aarno Laitisen kolumnin pohjalta osuvan kirjoituksen äideistä, jotka hemmottelevat poikansa piloille. Iltalehdessä on sattumoisin myöskin israelislais- ja libanonilaisnaisen haastattelu, josta löytää samanmoisia äänenpainoja. Tässä lainaus Iltalehdestä:

"- Meillä isä on perheen pää. Suomessa äiti on pomo. Tasa-arvon puolesta 70-luvulla taistelleet mammat eivät anna poikiensa itsenäistyä, ja siksi pojista on kasvaa äidistään riippuvaisia surkimuksia, naiset väittävät.
- Pohjoismaiset sisaret ovat naisten mielestä hakoteillä. Kovalla työllä ja taistelulla saavutettu tasa-arvo ei tunnu tarjoavan näille naisille muuta kuin murhetta.
- Itsekkyys tekee onnettomaksi, ja lapset maksavat siitä kovan hinnan. Miksi Suomessa muuten olisi niin paljon avioeroja? , naiset kyselevät.
- Luonnonjärjestyksen seuraaminen palauttaisi naisen ja miehenkin raiteilleen.
- Luonto on tarkoittanut miehelle kukon, naiselle kanan roolin. Ja mikä hieno rooli kanan rooli onkaan! Suomessa roolit on käännetty väärinpäin: naiset ovat kukkoja, miehet kanoja.
- Kun ei ole kukkoja, ei tule munia. Mihin niitä toisaalta enää tarvitaan, niitä varten on olemassa tehokanaloita, pilailee Tali.
- Kanamiestä on huono kumarrella.
- Libanonilaisen sanonnan mukaan mies on perheen pää ja nainen niska. Niska pitää päätä pystyssä ja päättää mihin pää katsoo, Maggie sanoo."

Naiset kommentoivat edelleen: " - Laittaisimme suomalaisen miehen flirttailukurssille. Ehkä juuri sen vuoksi suomalaiset naiset pitävät niin kovasti ulkomaisista miehistä, Maggie ja Tali nauravat." Jaahas, eivätkö nuo naiset tiedä, että flirttailusta etelämaalaiseen tyyliin laitetaan täällä telkien taakse syytettynä seksuaalisesta häirinnästä. Naiset sanovat: "? Suomalaisen miehen olisi hyvä muistaa, että erotiikka on kuin tango. Siihen tarvitaan kaksi." Juu, mutta ulkomaalaisen naisenkin olisi hyvä muistaa, että flirttailukin on kuin tango. Jos suomalaiselle yrmeälle feministille flirttailee etelänmaan Carloksen tapaan, niin pian on kaulin ohdassa.

Huru-ukko kyselee kommentissaan "Voisiko joku selittää, miten naisten koulutustason kohoaminen oikeasti vaikuttaa siihen riman korkeuteen miesten suhteen?" Traditionaalinen selityshän lähtee miesten heikosta itsetunnosta. Mies ei kestä itseään menestyneempää naista. Tuossa selityksessä on totuuden jyvänen mukana. Miksi mies ei sitten kestä menestynyttä naista? Pääasiassa siksi, että menestynyt nainen katsoo, että hänelle kuuluu menestyksen myötä suurempi valta parisuhteessa. Menestynyt nainen ei suhtaudu mieheensä yhtä nöyrästi kuin menestymätön nainen. Kun nainen menestyksen myötä pyrkii ottamaan itselleen yhä suuremman vallan parisuhteessa, niin siitä seuraa joko miehen alistuminen tilanteeseen tai valtataistelu. Jos mies alistuu, niin nainen menettää arvostuksensa ja seksuaalisen halunsa epämiehekästä miestään kohtaan. Jos taas mies pitää puolensa, niin suhde kaatuu valtataistelun aiheuttamiin ristiriitoihin.

Naisten rima kohoaa koulutuksen myötä myös siksi, että naiset kuvittelevat kouluttuneisuuden nostavan heidän markkina-arvoaan paljon enemmän kuin mitä se oikeasti nousee miesten mielissä, jolloinka naiset yliarvioivat oman tasonsa. Ja haukkuvat sitten kananaiset ja miehet, jotka heidän perässään juoksevat ja syyttävät miesten heikkoa itsetuntoa, kun se ei riitä vahvan naisen kanssa seurustelemiseen. Miehet, jotka ovat naismaisia ja loistavia kaikissa naisten asioissa eivät myöskään ole naisten mieleen, kuten eivät miesten asioissa pärjäävät naiset ole miesten mieleen. Miehissä vetoaa miehekkyys ja naisissa naisellisuus. Valta ja menestys eivät lisää naisellisuutta.

Ei kommentteja: